Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: kesäkuu, 2011

Lähden matkaan

Helteiset taipaleet odottavat kulkijaa. Nouset satulaan ja iltapäivällä kenties näen jo meren ja saaret ja virran. Kerran kesässä niin on vain tehtävä. On päästävä irti ja niin kauas kotoa, että yhdessä päivässä ei takaisin enää ennätä.

Mitään kovin hidasta ja ekologista reissua en ole aloittamassa. Kulkuvälineen litrateho on pitkälti toistasataa hevosvoimaa, kaurana se syö korkeaoktaanista ja mukaan tulee vain kuljettaja. Pyrin yöpymään lakanoiden välissä ja syömään aamupalani valmiista pöydästä. Kesäteatteriin en tällä reissulla ehdi, mutta toivon mukaan pari kertaa lavatansseihin. Pakkasin matkaan ainakin kengät ja säädyllisen paidan sitä varten.

Raportoin sunnuntai-iltana, mikäli katson sen aiheelliseksi. Ajelen liikennesääntöjen puitteissa ja palaan hiljalleen idän kautta. Nyt ensin lähden länteen. Vaimo lähtee etelään. Vähempikin lämpö riittäisi, mutta mitäpä pieni ihminen oikeastaan luonnonvoimille voi. Tyydymme siis tähän.

Jos näette punaisen leidin ja matkamiehen pörähtävän ohitsenne, vilkuttakaa. Entisten nuorten sävellahjassa voitte sitten lähestyä viestillä.

” Hei sinä komea keski-ikäinen motoristi. Ajoit Kiuruvedellä ohitseni. Vilkutin sinulle. Et huomannut minua, sillä olin maitolaiturin takana piilossa. Tule samaan paikkaan ensi lauantaina klo 18. ”

Ps.
Mukaan lähtee tietenkin myös blogin monivuotinen lukija, Yamaha -mies, jonka seurassa ei matkamiehen tule suru puseroon. Startti on noin 30 minuutin kuluttua.

Mainokset

Hiipuvaa sanataidetta

Luin illalla. yöllä ja aamulla Antti Tuurin kirjoittaman kirjan Rata. Kirja on Tuurin neljäskymmeneskuudes proosateos. Ja alaspäin mennään laadussa koko ajan. Tuuri on merkinnyt teoksensa lajityypiksi varovaisesti kertomuksen ja siihen osastoon tämä hyvin ehkä sopiikin.

Mennään siis alaspäin tasossa kuin lehmänhäntä. Tai, no ainakin mennään samalla loivalla hivutuksella kuin Keskustan kannatus poliittisella kentällä.

Tuurin kirjojen imu on silti hyvä. Niitä jaksaa lukea. Jotkut huonot kirjat ovat sellaisia, että niiden arvioiminen ei käy laatuun, koska niitä ei saa luettua loppuun.

Kirjassa osasto Majewski käy Muurmanskiin johtavalla radalla. Mukana on 250 hevosta ja yli tuhat miestä. Hiihdetään umpihankea pitkin korpea, väsytään, tehdään radalla pahaa, niin kuin käsketty on ja sitten tullaan kotiin. Ollaan matkalla tosi väsyneitä ja nähdään hiihtäessä 30 asteen pakkasessa trooppisia perhosia.

Kukaan ei juurikaan kuole matkan aikana. Muutama hevonen kuitenkin menettää henkensä. Joku onneton haavoittuu lentokoneen hyökkäyksessä, mutta muuten näyttää siltä, että retki on tarpeeton ja kummallinen. Rata saadaan korjattua varmasti kohtuullisen pian. Tuhat miestä saa vangiksi kaksi venäläistä sotilasta. Koulutuskeskus rakennuksineen saada tuhottua.

Retken jälkeen kusipäinen kapteeni saapuu sairaalaan joutuneen hyvän komentajan sijaiseksi. Pohjalaisnäkökulmaa saadaan näin laajennettua, vaikka ulkoinen paskiainen ei nyt aivan Helsingin herrojen taikka EU –virkamiesten veroinen uhka olekaan. Kapteeni antaa aivan järjettömän päätöksen, jota kertojan asemassa olevan lähetin esimiehenä toimiva luutnantti lähtee suorittamaan.

Luutnantti ratkaisee esimiehensä kusipäisyyden niin, että vie pikkuisen osastonsa taitavasti ja kuin isä lapsiaan suojellen, kohti exodusta, Sointulaa, kohti teosofista turvapaikkaa. Osasto menee turvaan luonnon helmaan. Siellä saunotaan. Siellä saunotaan edellisen retken liat pois, mutta siellä saunotaan myös tämän uuden retken paskafiilikset pois.
Osasto notkuu erämaassa säädetyn ajan, jonka jälkeen tullaan pois , takaisin omien luo. Paska kapteeni onkin jo ehtinyt saada komennuksen pois, sillä oma ja turvallinen pataljoonan komentaja on saapunut takaisin sotasairaalasta.

Kertoja katselee matkan aikana tähtiä ja miettii valon taivalta vieraalta taivaankappaleelta Rukajärven korpeen.

Ensimmäinen lomapäivä on oikeastaan syytäkin uhrata tämänkaltaiseen kirjallisuuteen. Lopun lomaa voikin sitten miettiä sitä, kuinka monta sivua kirjan lopusta voisi irrottaa omaksi tarinaksi. Tuuri on sen onneksi puolestamme jo tehnytkin.

Kirjan kolmas osa , eli viimeiset 40 sivua, on kohtuullisen ehjä kokonaisuus, josta olisi saanut rakennettua vaikka mitä. Sellaisia tarinoita olisi mukava lukea, ilman 150 sivun esipuheita.

Aamu alkaa kummastelulla

Lomapäivän kunniaksi on ehkä vähän irvisteltävä maailman menoa. Säästän poliitikot tällä kertaa. Sallittakoon heille pieni hengähdystauko, vaikka aamu onkin kulunut riemullisella sivustolla Eduskunnan touhuja ja nauruja lukiessa.

Sellainen saa oman persoonan tuntumaan järkevältä.

Mutta asiaan. Uudessa -Seelannissa on rassattu eksyneen linnun sisuskaluja tuntitolkulla, jotta sen syömä hiekka olisi saatu pois ja eläväinen kuskattua taas takaisin eläintarhaan , taikka peräti takaisin Etelämantereelle.

Melkoista menoa. Luulisi saarivaltiolla olevan muitakin murheita. Ainakin nyt aluksi voisi laittaa maanjäristysten runtelemat paikat kuntoon ja sitten seuraavaksi miettiä alkuperäisväestön asioita. Veikkaan, että niissäkin on vielä huolta.

Alkuperäisväestöt muuten tuppaavat viettämään ainaista juhannusta kaikkialla, missä valtaväestö on päässyt nauttimaan heidän rikkauksistaan ja alueistaan. Sitä esiintyy intiaaneilla, saamelaisilla, aborginaaleilla ja vaikka keillä. Pingviinin olisi voinut laittaa täytettynä museoon ja viereen kyltin, että tämäkin oli innokas katsomaan, mitä taivaanrannan takana on.

Eläinten oikeudet ja kohtelu on muuttunut sangen paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Totaalisten eläinmassojen olosuhteiden parantaminen on tietysti hyvä asia ja kohottaa ihmisen moraalista arvoa, mutta samaan aikaan on levinnyt sellainen aate, että yksi ainoa eläinyksilö omaisi jotenkin ihmisen kaltaisen ainutkertaisen arvon.

Minua naurattaa edelleen niin perkeleesti se, että nuoret pariskunnat hankkivat narttukoiran ja laittavat sille tyttövauvan nimen. Jos se kuolee, niin se viedään eläintenhautausmaalle, sille hommataan hautakivi, johon ehkä tulee ristikin vielä ja sitten siellä hautausmaalla palaan lyhdyssä ikuinen tuli.

Jos sitten perheeseen syntyy oikea vauva, nimeksi laitetaan ensikädessä sellainen, jota suomenkieli ja almanakka eivät vielä tunne ja mieluummin vielä sitten sellainen, joka on esiintynyt Harry Potterissa satuolentona taikka Tähtien Sodassa robottina. Siinä sitä onkin sitten etymologeille uutta materiaalia.

Pienen tytön etunimissä esiintyvät kaikki korealaiset automerkit.

Mutta on maailmalla jotain hyväkin tapahtunut. Ympäriinsä tatuoitu Esko Eerikäinen on viettänyt Helsingissä elämänsä onnellisimman juhannuksen pienen tyttärensä, Victorian kanssa. Selvin päin. Ilman Martina Aitolehteä.

Uskon tietenkin, että tämä yksittäistapaus on yhtä harvinainen, ohimenevä, epätodellinen ja mieltä järkyttävä, kuin tuo pingviini-tapauskin, mutta silti olen Eskon puolella.

Hän on ainakin yrittänyt. Ehkä lööppi on tekaistu , taikka keksitty, mutta Esko on ainakin yrittänyt tehdä epätoivoisen positiivisen tempauksen ihmisrodun järjellisyyden ja inhimillisyyden pelastamiseksi.

Valitettavasti on kuitenkin todettava, että sekä luonnon pelastaminen pingviinileikkauksella , että Eskon nenänvalkaisujuhannus antavat ihmiskunnalle ja Euroopalle toivoa suurin piirtein saman verran kuin kreikan valtiovarainministeri.

Sateisen juhannuksen ja vähäisen hukkumiskuolema-innokkuuden kunniaksi uusin otsakekuvankin.

ps.

Pehmolelut, mikrosiat, autoille ja aviomiehille annetut lempinimet ja takapihan villit siilit taas ovat täysin hyvksyttäviä ja normaaleita ihmisajattelun tunnetihentymiä, jotka lisäävät elämän ihanuutta. Ja tietenkin, tuotantoeläimet ja muut lapsuuteni ja nuoruuteni pehmoiset oliot. Varsinkin emakko Roosa, navettakissa Otto- Ville Kuusinen, lehmä Hertta, Pässi Iivo ja kissa nimeltä Patras Muscatel. Kiveä en teille osta, mutta muistoissani teitä kuljetan.

ps 2

Kuvassa kirjoittaja harjoittelee juhannusyönä taianomaisessa tunnelmassa primitiiviaseella simuloidusti villieläimen metsästystä.

Ensimmäisen lomapäivän aattona

Opettelin valmistamaan juhannuksena kolmea uutta ruokalajia. Siitä lukijat voivat todeta, että juhannusta on vietetty säädyllisesti ja siten, että ruoka on kaikkina päivinä pysynyt hyvin sisällä.

Tämän ikäisen ihmisen elämää ohjaavat jo hyveet ja hyvät tarkoitukset. Varsinkin juhannuksena. Ainoat merkittävät riehaantumiset sallin itselleni Johanneksen päivänä. Silloin sattuu olemaan nimipäiväni toisen nimeni suhteen. Juhannuksena onkin parasta käyttäytyä niin, ettei käy kuin Johannes Kastajalle.

Juhannus on muutenkin ollut mieltä elähdyttävä jakso keskikesän virrassa. Se johtuu paljolti siitä, että silmäätekevät poliitikot ovat sallineet itselleen virkistävän vapaan viikon. Se on taas pelastanut meidät monen sortin epätoivolta ja kauhulta. Erityisesti olen ollut kiitollinen siitä, että sekä oppositio, että hallitus ovat eksyneet vastantekoreissuillaan niin syvälle viidakkoon, ettei heistä ole kuulunut nyt kolmeen päivän mitään.

Empiiriset sosiologiset kokeet taas marketeissa ja ostoshelveteissä todistivat jälleen sen, että niillä, joilla kaikista vähiten olisi siihen varaa, on kaikista suurimmat kantamukset. Ruoka, limsa, kalja ja sätkätupakka näyttävät esiintyvän kassajonoissa juuri niiden kärryissä, joiden osa on yhteiskunnassa seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen tulonjakodesiilien joukoissa osallistua kaiken mahdollisen ostamiseen.

Ylempien desiilien ostoskärryt sisälsivät kivennäisvesiä, verisuonet aukaisevia jugurttilitkuja , parhaita ja valikoituja kokolihoja ja ananaksia sekä silliä ja uusia perunoita. Niissä koreissa ei kaljalavoja ja sipsejä näkynyt.

Tein empiiristä havainnointia myös ostosjonojen iltapäivälehti- käyttäytymisestä. Jonoissa oli kahden lehden talouksia, yhden lehden talouksia ja sitten niitä, joilla ei ollut yhtään missin tissiä kotiin, taikka mökille vietäväksi. Säälittävää. Heidän on juhannuksena mentaalisesti kuviteltava, kuinka vaikeaa julkisuuden ihmisillä voi olla.

Katselin hömppäelokuvan. Luin hömppäkirjan ja ammuin jousipyssyllä maalitauluun. Välillä luin keskeneräisen kirjan käsikirjoitusta. Loman edetessä aionkin enenevässä määrin päivittäin harrastaan asioita, joilla voi saada aikaan uusia kokemuksia. Aion tehdä lomalla asioita, joita en ole koskaan ennen tehnyt. Minä hankin lomalla kokemuksia.

Tänään meinaan lähteä uistelemaan järvelle soutuveneellä, pelastusliivit päällä, selvin päin. Aion kokeilla, miltä semmoinen tuntuu.

Minä aion myös, toisin kuin Jyrki Katainen, miettiä lomani aikana yhteiskunnallisia asioita ja edessämme olevia ankaria aikoja. Erityisesti aion seurata ministeri Virkkusen edesottamuksia ja julkisanomisia. Jos hän tulevina aikoina pääsee aiheuttamaan kuntasektorissa samankaltaista hätäännystä ja epätoivoa, kuin mitä hän aikaan sai opetusministerinä, 20 äänestäjän mandaatilla operoiville kuntapoliitikoille koittavat Suomen maassa ensi talvena kovat ajat. Luulen, että maakunnat tulevat haikailemaan hätäkeskus – holmlundia kaiholla takaisin. Kuntaministeri Tölliä tuskin kukaan osaa haikailla.

Siirtymä

Sammutan sorvin ja aloitan Juhannuksen. Jatkan sen jälkeen velttoilua viiden viikon vuosilomalla.

Tunnelmaan pääsemme Marstion avulla.

Raportoin tuntemuksistani. Marstio tulkitsee kuitenkin minusta tätä kotimaista karnevaaliamme aika hyvin. Ainakin minulle kävi juhannustansseissa usein näin. Upottaminen ei nyt onnistunut, joten joudutte menemään linkin kautta.

Ryhtykäämme keräämään juhannustunnelmaa !

Katoavat ammatit

Uuden hallituksen ohjelma odottaa täytäntöönpanoa. Opetuksen saralla säästötavoitteet ovat mittavia. Valitettavasti kyse on kuitenkin menojen säästötavoitteista. Kukaan ei toistaiseksi ole yrittänytkään arvioida säästöistä aiheutuneiden kustannuksien määrää ja niiden kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnalle.

No, noista on ihan turha urputtaa. Siirtykäämme siis ” koiravero-osastolle”.

Uuden hallitusohjelman mullistavin lause ja lupaus koskee tv- lupatarkastustoiminnan lopettamista. uusi hallitus vie meidät keski-ikäiset uudelleen aikaan ennen televisiota. Sosiaalisesta muististamme katoaa 50 vuotta.

Sosiologien on syytä nyt laittaa kaasua koneeseen ja ryhtyä kartoittamaan graduin ja lisurein ja väikkärein kiireesti tätä katoavaa kansanperinnettä. Valtiovalta kuvittelee säästävänsä 11 miljoonaa. Kansakunnan sisäinen muisti kuitenkin menettää paljon enemmän, ellei nyt nopeasti ryhdytä arkistoimaan asiaan liittyvää tietotaitoa ja kansanperinnettä.

Uuden media-maksun pakollisuus on selvä asia. Perusteeksi maksulle riittää varmasti se, että taloudessa on tulitikkuja ja huopa; savumerkkien lähetyskyky on silloin osoitettu. Ruokakunta on viestintävalmiina.

Minun radioasemani vaatii myös luvan. Siitä joudun maksamaan 18 euroa 16 senttiä vuodessa. Tuolla rahalla minulla on mahdollisuus kommunikoida niin paljon kuin sielu sietää ja kitarisat kestävät. Elän pelossa, josko media maksu tulee ulottumaan myös minun asemaani. Jos niin käy, ryhdyn desantiksi ja vien aseman matkalaukussa kuusen juurelle ja heitän antennit kuuseen.

Tuleva hallitus uhkailee jo sitä, että kaikkea päätöksen tekoa ei tulla tavalliselle kansalle kertomaan. Se sopii minulle ihan hyvin. Osa päätöksistä näyttää olevan senkaltaisia, että minun tulee niistä paha mieli ja ne eivät minua juurikaan kiinnosta.

Ammattikorkeakoulujen , kuten myös toisen asteen kouluverkkoja tullaan supistamaan. Ei haittaa minua. Antaa tulla lunta tupaan vain. Kun jotain alkaa viimein tapahtumaan ja viimeiset on ajettu ulos lakkautettavista pisteistä, minä olen jo eläkkeellä.

Minua surettaa se, että yhteiskunta koulutusjärjestelmällä tuhoaa hyvän sosiaalitoimen työvälineen.

Kun koulutusjärjestelmää on pidetty hieman ylileveänä, on pystytty ottamaan kaikki mahdolliset herramme muurahaiset opintojen pariin. Valmistumisprosentti on ollut vaatimaton, mutta tällä tavalla on sangen halvalla voitu pitää väkeä pois kaduilta.

Toisen asteen ja ammattikorkeakoulun oppilaskustannukset eivät oleellisesti eroa niistä kustannuksista, joita yhteiskunnalle syntyy, kun nuori ei viitsi mennä tai ei pääse minnekään.

Jos tämmöinen nuori sitten potkii mummot katuun ja teholle, nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle maltaita. Mummon teholla notkuminen voi maksaa tyypillisesti 10 000 euroa vuorokausi. Huostaan otettu nuori maksaa noin 60 000 euroa vuodessa. Kaikki maksaa.

Mutta olkaa hyvät. Voitte näperrellä aivan vapaasti tv- lupatarkastajien kanssa. Kun ryhdytte tekemään muutoksia koulutusjärjestelmään, muistakaa se, että seuraukset näkyvät vasta 10 – 50 vuoden kuluttua.

Nyt yhteiskunnassa niitetään sitä satoa, jota syntyi, kun 1992 laman hoitamisessa oltiin vähän innokkaita ja rajuja.

Koulutuksen sektorilla nykynuori joutuu kamppailemaan toisenkin ongelman kanssa. Koulutuspaikka pitää ensin saada itselle, mutta kun niitä ammatteja ja koulutuksia pitää saada 3, 5 kpl. Se on se keskimääräinen ammattien lukumäärä, jonka nykynuori joutuu hankkimaan elämänsä aikana. Yksi ammatti ja koulutus takaavat huoletonta elämää vain 15 vuodeksi. Asuntolainat, harmi kyllä, kestävät nykyään usein 30 vuotta.

TV- lupatarkastajat joutuvat nyt hankkimaan itselleen uuden koulutuksen ja ammatin. Mutta kannattaa olla tarkkana. Nykyisistä ammateista on 25 vuoden kuluttua jäljellä enää 25 %. Muut ovat kadonneet.

Siinäpä sitä olisi nykyhallitukselle vähän koulutuspoliittista pähkinää. Juuri kun olet saanut leikattua ja oppilaitokset ajettua alas, jo kohta toisaalta huudetaan jotain uutta koulutusta. Ja kun olet 7 vuoden kuluttua saanut polkaistua uutta koulutusta liikkeelle, jos huudetaan sen lopettamista.

Hallituksen kannattaisi harkita koko koulutusjärjestelmän alasajoa ja nopeaa siirtymistä ammattikuntalaitokseen ja oppisopimuskoulutukseen. Kyllä silloin ainakin piisaisi kännissä hoilaavia kisällejä, jotka toivoisivat järvien muuttuvan bioetanooliksi.

Jesse on olemassa

Olin tänään katsomassa opiskelijaa paikassa, jonne minua , eikä myöskään opiskelijaa päästetty muuten kuin saatettuna. Minun kameraani ei päästetty sisään edes saatettuna. Saattajamme nimi oli Jesse. En viitsinyt kysyä kaverilta, tiesikö hän sen, että Jesse on hebreaa ja tarkoittaa ” Jumala on olemassa”. Pelkäsin, että Jesse karkottaa meidät laitoksesta ulos pihalle. Jessellä oli hyvin muotitietoiset Adi Dasler – kengät jalassaan.

Sain pidettyä mölyt mahassani, vaikka minun teki vielä mieli kysyä, että katsoiko Jesse ” Pasila” – piirrossarjaa. Siinä sarjassahan Jesse ”Shanghai” Pirinen pyörittää laillista bordellia, . Helsingin kaupunki kokeilee semmoista syntipesää hakiessaan vuoden 3000 olympialaisia. Tämä Pasila- sarjan Pirinen on syyllistynyt parituksen ja kiristyksen lisäksi myös mäyrätappeluiden järjestämiseen.

Minulla oli turvallisuusviraston huomioliivi päälläni. Kannoin havainnointisalkkua kädessäni ja seurasin Jesseä ja opiskelijaani pitkin suuren laitoksen käytäviä ja saleja. Minulla oli tärkeä ja poliisimainen olo. Mietin edelleen Jesse Piristä.

Tunsin ylenkatsomisen ja hyljeksynnän siitä, että kukaan ei sanonut meille mitään. Vain Jesse oli palkattu puhumaan.

Ympärillämme oli suuri ja arvokas omaisuusmassa. Laskin päässäni nopeasti. Maallista hyvää ja turmiollista pahaa oli ainakin 30 miljoonan euron edestä, ehkä jopa 60 miljoonan euron.

Pieni osa tuosta suunnattoman arvokkaasta ja himoittavasta tavarasta oli saapunut Portugalista, tuosta Euroopan hyljeksitystä tuhlaajamaasta. Juuri Portugalin vuoksi olimme paikalla.

Tarkastimme kaikki 24 Portugalista tullutta trukkilavallista. Totesimme tavaran kunnolliseksi ja käyttökelpoiseksi. Otimme kuitenkin näytteet jokaisesta lavallisesta.

Kun olimme valmiit, nyökkäsimme Jesselle. Sen jälkeen Jesse saattoi meidät ulko-ovelle, sanoi meille näkemiin täysin tunteettomalla ja ylineutraalilla äänensävyllä. Ja sitten Jesse napsautti oven kiinni.

Hetken olimme hiljaa auringonpaisteessa. Opiskelija hymyili ja kysyi, olinko vaikuttunut. Minä sanoin, että olin, mitä suuremmassa määrin. Tiesin, että minä en koskaan enää tämän päivän jälkeen pääse tuommoisessa paikassa vierailemaan. Opiskelija myönsi sen. Hän sanoi, että hänkin on vaihtamassa harjoittelupaikkaa ja voi olla, että hänellekin tämä oli viimeinen kerta.

Kävin vieraissa

Kävin nimittäin päivällä kilpailevassa blogialustassa tutkimassa vähän sen toimintaa. Zepan antaman tiedon innoittamana siirsin jopa koko roskan sinne, kaikki 1660 kirjoitusta. Kommentitkin siirtyivät, tosin ne eivät oikein tunu vielä näkyvän.

Oloni on nyt vähän rauhallisempi. Jos tämä bloggeri hyytyy ja romahtaa lopullisesti, minä olen nyt VKT- asemani varustellut ja nimimerkilläni bunkkerista petipaikan itselleni varannut.

Viime päivinä on näyttänyt kovasti siltä, että Bloggerin VT – asema on jo luhistunut. Salpalinjalle asti en meinaa tämän onnahtelevan blogialustan kanssa raahustaa. Viipuri – Kuparsaari- Taipale asemani on WordPress- alustan turvaama ja takaama. Siellä kaikki on kuitenkin niin uutta ja kummallista, että minun täytyy vähän harjoitella asiaa vielä. Siksi blogi päivittyy edelleen normaalisti tänne Bloggeriin.

Kun sitten lähtö tulee, osoite annetaan erikseen. Olkaa huoleti. Konekivääri ja jalusta on viety jo odottamaan uuteen asemaan, joten niistä ei tarvitse olla huolissaan. Läppäri otetaan ja salasana, jos hatka tulee.

Mutta, kuten sanoin, osoite annetaan kyllä kaikille halukkaille. Hätätilassa uuden blogin löytää myös nimen perusteella. Nimi on nimittäin säilynyt entisellään.

Mutta katsotaan ja odotellaan, mitä tuleman pitää. Kukaties nämä bloggerinkin vaikeudet joskus loppuvat. Kiitos Zepalle ohjeistuksesta ja hyvästä puolustusasemien tiedustelusta.

Periaatteena olkoon, että niin kauan kirjoitetaan, kun yksikin kirjain on vielä lippaassa. Jos VKT- asemasta tulee lähtö, niin sitten tavataan Kauppalehden sivustoilla. Viimeinen oljenkorsi on sitten Herlinin Uusi Suomi.

>Paljastuksia

>

Edesmenneellä Kari Tapiolla on kuulemma poika, joka on elänyt elämänsä Kari Tapion oman ydinperheen ulkopuolella. Hän oli ollut isänsä hautajaisissa. Se on sangen luonnollista. Meidät nisäkkäiden pennut on rakennettu niin, että me kiinnymme omiin vanhempiimme, asuimme heidän kanssaan, taikka sitten emme.

Koivun jääkiekko- veljeksilläkin on kuulemma veli, joka ei ole samoja kaukaloita hinkannut heidän kanssaan. Sekin on ihan normaalia. Vieläpä sekin on normaalia, että tämä jääkiekkoa harrastamaton velipuoli on seuraavan sukupolven antanut jo harrastaa vähän jääkiekkoa.

Jokaisella meistä on omat salaisuutemme. Media ei ole kiinnostunut yleensä yksityisen ihmisen asioista, tai on korkeintaan kiinnostunut vasta siinä vaiheessa, kun yksityisen ihmisen uutisarvo nousee niin suureksi, että yksityisyyden pidäkkeet murtuvat.

Uusien ministerien kohdalla kynnys on matala. Minun kohdallani se taas on niin korkea, että joudun yleensä itse paljastelemaan oman elämäni kummallisuuksia. Kun lehdet eivät halua osallistua tähän, blogimaailma on yksi harvoista soveliaista kanavista.

Joten täältä pesee taas. Jotta en olisi paljoa Kari Tapion poikaa huonompi, paljastettakoon nyt heti, että Tillmannin serkku on televisiossa uransa aloittanut levylaulaja. Mitäs siihen sanotte?

Kävin joskus aikoinaan jopa hänen keikoillaan pällistelemässä. Pääsin jopa takahuoneeseen.

Ja pikkupikkupikkuserkkukin oli levylaulaja. Häntä en henkilökohtaisesti koskaan ole tavannut.

Kauhistuttavin paljastus, joka jo lähentelee perverssiyden kultaista leikkausta, lienee kuitenkin se, että sukukirjasta huomasin sen, että minulla ja lukioaikaisella englanninopettajattarellani on yhteinen esiäiti 7 sukupolvea sitten. Englannin opettajattareni syntyi Amsterdamissa 1920 – luvulla, mutta jotenkin hän kuitenkin hivuttautui Suomeen ja juuri minun opettajakseni. Minä kohtelin häntä ylimielisesti ja ynseäsi. Tuskin koskaan olen kenenkään sukulaiseni elämää tehnyt niin hankalaksi. Tosin en silloin tiennyt, että olen hänelle sukua.

Asian on Taivaan Isä varmasti kostanut siten, että teki minusta opettajan. Niin yleensä käy.

Opettajaksi tullaan kahta kautta.

Ensiksikin opettajuus periytyy. Siitä on olemassa monen kaltaista esimerkkiä. Tämä ammatti saa seuraavat sukupolvet järjestään pauloihinsa. Joku heistä haluaa jatkaa ihmisten lasten kaitsemista. Se, onko kyse masokismista , vai sadismista, on veteen piirretty viiva.

Toiseksi opettajuus on mitä suurimmassa määri rangaistus pahoista töistä. Minun kohdallani on luultavaa, että 40 vuoden palveluksella pystyn korvaamaan vain pienen osan aiheuttamastani harmista ja epätoivosta. Toisaalta on muistettava, että äitini suvun sukuvaakunassa on kynttilä symboloimassa sitä, että hänen sukunsa on tuottanut Karjalan kannakselle leegion kansakoulunopettajia. Voi se olla vähän periytyvää minunkin kohdallani.

Viimeinen aamun paljastus voisi olla se, että ryhdyn kohta lukemaan Raamattua. Se tietenkin tekee ihmislapselle hyvää koska tahansa, mutta etenkin näin juhannuksen ja kesäloman edellä sillä voi olla myös ihmislasta hillitsevää vaikutusta. Todellinen syy on kuitenkin se, että Länsimaisen kirjallisuuden klassikot – tenttipakettiin kuuluu noin 15 kirjaa. Niiden joukossa on myös Raamattu, tai oikeastaan osia siitä.

Kun edellisestä kerrasta on jo aikaa, ajattelin, että aloitan tuosta nyt tuon tenttiin valmistautumisen. Gabriel José de la Concordia García Márquez :in kirjoittama ” Sadan vuoden yksinäisyys” on toinen vaihtoehto aloittaa tuo valmistautuminen. Muutaman kokeilevan lukuhetken jälkeen on pakko myöntää, että Raamattu tuntuu helpommalta kirjalta aloittaa.

>Kasvatustiede on hyödyllistä ja sitä kannattaa opiskella

>

Ylioppilas, toimittaja ja teinipoikien päiväuni, Maria Guzenina-Richardson on päässyt ministeriksi. Kasvatustieteen maisteri, ja vähän vanhempien poikien päiväuni, Jutta Urpilainen on päässyt valtion rahoja vahtivaksi ministeriksi. Moni muukin on päässyt pitkälle vähäisellä koulutuksella. Niinpä koulutusmäärärahoja voidaan aivan huoletta leikata. Niin kuulemma tullaankin tekemään.

Maatalousministeriksi tulevalla on sentään maanviljelijä tausta. Toivottavasti tuleva ulkoministeri ei ole ihan pihalla asioista. Ja olisi hyvä, jos liikenneministerillä olisi edes ajokortti. Aina muistaakseni näin ei ole ollut.

Tuleva opetusministeri on sentään entinen Murikka- opiston rehtori. Kyseinen oppilaitos on Teiskossa toimiva AY- oppilaitos, jossa opetetaan metallimiehille ay- oppia ja taitoa. Minulla on kunnia jopa tuntea oppilaitoksen ATK- opettaja. Hän on sangen fiksu. Ja tyylikäs. Ja pätevä.

Mutta palataanpa kasvatustieteen maisteri – tutkintoon. Asiasta on hieman kokemusta itselläkin. Kaikkihan alaa vähänkin tuntevat tietävät, että kasvatustiede ei ole ollenkaan tiede, vaan epämääräinen kokoelma julkituotuja uskomuksia ja väitteitä. Kasvatustieteen appro , sanoin kuin aikuiskasvatuksen appro aikoinaan vaativat tenttijältä suurta mielikuvitusta ja sävellystaitoa.

Tenteissä päti hyvä nyrkkisääntö.

Kirjoita kysymyksen vastauksesi kaikki, mitä tiedät kasvatustieteestä ja lasten käyttäytymisestä. Sitten luet vastauksesi.

Jos ymmärsit jotain tekstistä, pyyhi kaikki pois ja kirjoita uudelleen vastaus. Jatka näin niin kauan, kunnes et enää ymmärrä mitään siitä, mitä olet kirjoittanut. Sen jälkeen palauta vastauksesi tentin valvojalle.

Tällä metodilla on saavutettu runsaasti kiitettäviä arvosanoja viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Toivon mukaan uusi valtiovarainministeri käyttää tätä metodia työssään.