>Mekaaninen ääni katosta

by Michael Tillman

>

Tumma keski-ikäinen nainen tarttuu papereihin ja huokaa kevyesti. Toimistoissa liikutaan jo. Joku kolahdus on siivoojan aikaansaama, joku taas varhaisen työntekijän.

Siivoojat eivät puhu työssään. He vastaavat vieraalla korostuksella ja valkoisilla silmämunillaan ystävällisesti, mutta työssään he eivät puhu. Lika pinnoilla on schengen- likaa. Se ei ymmärrä mitään kieltä ja samalla vain yhtä. Se on vapaa liikkumaan harjan edessä.

Nainen kytkee pöydällä olevaan laitteistoon virran. Kestää hetken. Nainen venyttelee itseään pantterin lailla, huokaisee, naputtaa salasanansa ja kohta ruutu täyttyy liikenneilmoituksista.

Tänäänkin monet junat ovat myöhässä, routa on jyrsinyt uusia ratapenkkoja kelvottomiksi ja uusia junayhteyksiä on kuunvaihteessa aloittanut liikennöinnin.

Nainen sulkee huoneen ovet. Ovien pielissä opastimet muuttuvat punaisiksi. Nainen riisuu takkinsa tuolin selkänojalle, laittaa kuuluttaja-villasukkansa jalkoihin ja aloittaa rauhallisella ja tummalla äänellä luettelemaan kellonaikoja tallentimeen.

Aika ei tästä maailmasta katoa mihinkään, mutta on hyvä olla uusia kellonaikoja varastossa. Eri vuosina ja eri kuukausina luetut kellonajat taltioituina muuttuvat sävykkäiksi vähitellen ja niitä käytetään vasta kolmen vuoden kuluttua, sopivissa paikoissa. Tuore kuulutusääni olisi liian ankara ja huolta herättävä matkustajille.

Kun nainen on lukenut 20 minuuttia satunnaisia kellonaikoja, hän kytkee laitteen tauolle ja juo kivennäisvettä. Sen jälkeen hän lukee itsekseen pätkän Regina- lehden rakkauskertomusta, jotta ääneen löytyisi lämpöä ja hivenen rohkeutta. Joskus nainen lukee novellin miestenlehdestä. Sellaisen novellin jälkeen on helppo lukea sävykkäitä yöjuna-kuulutuksia.

Yhdestä asiasta nainen on onnellinen. Hänen ei tarvitse lukea nauhalle Akaan kaupungin nimeä. Juna kulkee edelleen läpi Toijalan ja siellä se myös pysähtyy. Nainen muistaa lapsuudessaan jo vaarin kanssa harjoitelleensa sanomaan ” seuraavana Toijala ! ”

Hän ei koskaan osaisi kuuluttaa ” Akaa”. Hänestä se on mahdoton paikka ihmisen jäädä pois taikka junan kulkea.

Vihtari on hänestä myös epämiellyttävä kuulutettava. Viinijärveen on helppo saada sopiva sävy Reginalla, mutta Vihtariin ei sovi edes pahin porno. Sanana se on niin kova ja luotaantyöntävä, että siihen ei tahdo millään saada sopivaa sointua.

Kaikki Vihtari – kuulutukset onkin saneltu nauhalle viisi vuotta sitten. Sinä syksynä Koistinen lähti, vei mukanaan hammasharjansa ja kolme keilailupokaalia. Mitään muuta sillä ei ollutkaan.

Nainen oli itkenyt viikon kotona sairauslomalla, palannut viimein töihin ja lukenut yhteen pötköön koko maanantaipäivän Lieksa – Kontiomäki radan vanhoja seisakkeita. Kopras – Höljäkkä – Mätäsvaara- Viekki.

Se on saletti, ettei juna pysähdy niissä ihan joka päivä, mutta kuka joskus joutuu noilla seuduilla junan kanssa keskellä metsää seisomaan, niin kuulutukset on ainakin valmiina, vaikka sulhanen livistikin.

Nainen huokaa ja tarttuu taas mikrofoniin. On tehtävä taas uusi kuulutus. Ihminen ei jaksa enää tätä edessä paperilla olevaa litaniaa toistaa joka päivä monta kertaa.

”Pendolino Kuopioon, juna on edelleen Ilmalassa, vaunuston saapumisesta tiedotetaan erikseen ”

Advertisements