>Kenen näköinen olet ?
by Michael Tillman
>
Useimmat meistä sanovat, että he ovat isänsä, taikka äitinsä näköisiä. Monet myöntävät, että aviopuolisotkin muistuttavat toisiaan kasvonpiirteiltään, ainakin 30 vuoden avioliiton jälkeen.
Minä en ole oikein minkään näköinen. Myönnetään. Mutta on minussa silti enemmän näköä kuin uusissa autoissa. Minä huononäköisenä en enää erota toisistaan näitä ropposia.
Ennen oli pikkupojilla paljon helpompaa. Volkkari oli erilainen kuin Mosse ja Citikka oli taas omanlaisensa. Opel oli kantikas.
Moderni massatuotantomaailma halusi yksilöllisyyttä. Pitkään kestävä kestokulutushyödyke valittiin niin, että se kertoi jotain omistajastaan.
Nyt omistamisen kohteet piilotetaan lattean muotokielen taakse. Postmoderni vie sielumme tarinalla, ei enää metallikasalla.
Postmodernissa erotumme nyt vaatteilla. Autot ovat nyt yhtä muodottoman samanlaisia kuin meidän nuhjuiset harmaat vaatteemme olivat 1950- ja – 60 luvuille.
Minä en muistuta ketään poliitikkoa. Luojan kiitos. Minä saatan muistuttaa kaukaisesti erästä iskelmätähteä. Minut on jopa sekoitettu joskus häneen. Sitten minä muistutan erästä musiikinopettajaa. Molemmissa tapauksissa pystyn todistamaan identiteettini sillä, että kajautan reippaan laulelman, tai parikin tahtia riittää yleensä hyvin.
Passikuvassa jouduin ottamaan pois silmälasini. En enää muistuttanut itseäni. Kauhistuin. EU – määräykset riistivät itseltäni identiteetin. Kuljen tästä lähtien seuraavat 5 vuotta rajojen yli jonakin toisena. Lasit kädessä. Toisessa kädessä silmälasit ja toisessa joku muu lasi.
Tillman 