Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: Touko, 2011

>Räkätti a la Savoyarde

>

Hallitusneuvotteluissa on saatua sovituksi jo rasismin kitkeminen, ruletin ja loton yhdistäminen ja lapsilisien verottaminen. Sikäli asiat ovat hyvällä mallilla, että en juurikaan pelaa rahapelejä, lapset ovat jo aikuisia ja itse olen pakolaisen poika.

Tätä rataa kun neuvottelut etenevät, juhannuksena on sovittu vanhanpiianveron palauttaminen ja katiskojen, ynnä polkupyörien rekisteröinti ja verollepano.

Näidenkin suhteen olen levollisella mielellä, sillä ruokakunnassa on vain vaimolla polkupyörä. Katiskoita ja vanhojapiikoja ei ole.

Näytelmää seuratessa tulee epätodellinen olotila. Se sai minut tänään tekemään epätoivoisen teon, josta ei ole syytä edes täällä kirjoitta, sillä se saattaa aiheuttaa perheen jäsenille vaikeuksia. Laitoin minäkin elämän risaiseksi. Tein teon, joka on verrattavissa Pietarin takinkääntöön hiilivalkealla.

Mutta mikäpä minä olen tässä yksin maailmaa harteilla kantamassa. Kun päättäjät ottavat kotimaamme kansantaloutta ja hyvinvointia vastaan käänteisen kulutusluoton, joka syö pikkuhiljaa olosuhteemme samaan tilanteeseen kuin Nokian pörssikurssin.

Tänään, toukokuun viimeisenä päivänä olisi oikeastaan hyvä yhtyä suvivirteen ja ryhtyä pitämään kirjaa siitä, mitä merkillistä Suomessa ja Euroopassa oikein tapahtuu. Taitaa olla nimittäin niin, että elämme jälleen merkittäviä päiviä.

Räkättirastas pihakuusessa on autuaan tietämätön kaikesta tästä. Se toimii vaistojensa varassa ja luottaa siihen, että kun se pesä on siinä saanut olla monta vuotta, niin residenssin omistaja ei nyt äkkiä ryhdy päättäjiä apinoimaan ja hulluja temppuja tekemään. Marjapensaissa on hyvin nuppuja. Kun elokuu tulee, siellä riittä luontokappaleella syömistä. Pesue lentää talven tullen Keski- ja Etelä- Eurooppaan ja palaa taas keväällä takaisin, elleivät etelän ihmiset ole niitä syöneet ruoka- ja rahapulassaan.

Teen siis laupeuden työtä. Kasvatan italialaisille , maltalaisille, kreikkalaisille ja espanjalaisille evästä ja saan siitä vielä sielulleni tyydytystä.

Joku rengastuksesta ja linnuista kiinnostunut voi nyt väittää, että Räkättirastas talvehtii Länsi-Euroopassa. Minä elän kuitenkin siinä vahvassa uskossa, että minun hoivaamani ruoka-apu menee Välimeren rannoille. Siellä niitä ensi talvena syödään suureen nälkään suupielet rasvasta valuen. Ja päälle hörpätään punaista viiniä.

Sain minä sentään mieleni tänäänkin suggeroitua hyväksi. Mutta päivä päivältä se on vaikeampaa.

>Hallitus on päässyt sopuun !

>

Maassa on satojatuhansia työttömiä. Maalla on kymmeniä miljardeja velkaa ja joka asiassa alijäämää, paitsi persujen suhteen on ylitarjontaa.

Onneksi hallitus on päässyt jo 10 päivän runnomisen jälkeen sopimukseen rasismin kitkemisestä Suomessa.

Kuulkaa…. me on hävitty tämä peli. Eurooppa kaatuu polvilleen ihan tuossa tuokiossa. Rahoitusjärjestemlä nitkuu ja natkuu. Ja nämä hyväkkäät ovat pääseet sopimukseen siitä, että kun asuntoalueelle muuttaa monikulttuurinen henkilö, häntä ei saa kutsua n- kirjaimella alkavalla seitsenkirjaimisella i- kirjaimeen päättyvällä sanalla.

Minua ette kyllä määräile. Kyllä on jämpti niin !!

Jos mulle tulee uusi naapuri, niin minä kyllä kutsun sitä naapuriksi, vaikka linnaan joutuisin.

>Hymypoika

>

Tänään puhe ei ole kuitenkaan Teuvosta. Ajattelin muistella niitä kipsisiä hymypoikia. Minulle ei sellaista koskaan annettu, joten pihlajanmarjat ovat säilyneet happamina kaikki nämä vuodet.

Toukokuun lopussahan tuo kummallinen kipsipysti annettiin jollekin, joka kriteerit täytti.

Yksityinen keskikoulu oli siitä kummallinen instituutio, että monet hymypojat olivat hankkineet jo kolmannella luokalla itselleen ajokortin ja runsaasti viranomaiskohtaamisia. Nämä nuoret miehet olivat kovasti paljon nuorien naisten suosiossa, mutta hymypoikapatsaan saajiksi heistä taas ei ollut. Heidän kouluopintonsa sujuivat melko vaivanloisesti, kun taas elämän opiskelussa he olivat laudaturinsa ja rekisterimerkintänsä hankkineet ensimmäisten joukossa.

Sitten olivat ne nyhveröt, jotka eivät menestyneet koulussa, naismaailmassa, rikoksenpoluilla, eivätkä oikeastaan missään. Tillman kuului tähän joukkoon. Vain kerran onnistuin keskikoulussa ällistyttämään opettajakunnan heittämällä nyrkinkokoisen kiven katajapensaassa istuneen alaluokkalaisen takaraivoon. Pojan päästä tuli verta kuin härän kurkusta. Poika ei kuitenkaan ollut moksiskaan.

Minä pyörryin opettajahuoneen lattialle.

En saanut hymypoikapatsasta. Se katajapuskassa istunut, päähän kivellä teurastettu poika sitä vastoin sai oman luokkansa hymypoika-patsaan. Ilmeisesti tapahtumasta lohdutukseksi.

Hän oli ollut välitunnilla katajapensaan siimeksessä pelaamassa rahasta sököä muiden poikien kanssa. Arvaamatta sitten , jos ei nyt aivan tulikuuma, mutta ainakin kevät auringon lämmittämä kivenmurkula oli pudonnut taivaasta suuren synnintekijän päähän.

Minä ja Maradona ! Jumalankäsiä molemmat.

Yhtään hymytyttöä en muista. Sitä vastoin muistan erittäin kirkkaasti vuoden 1969, jolloin keskikoulun viimeisenä vuonna saimme kouludemokratian huminassa luvan ja pyynnön äänestää joukostamme sopiva hymypoika.

Ja mehän äänestimme. Äänestimme tyttöjen äänin pahimman liipparin ja koijarin, mitä luokasta saattoi löytyä. Luokanvalvojamme purskahti itkuun ja pyysi meitä äänestämään uudestaan, ketä tahansa muuta, mutta ei sitä poikaa.

Äänestimme uudelleen, entistä murskaavammin kyseisen sällin hymysälliksi. Kyllä kansa tietää ! Opettaja purskahti uudelleen itkuun, jätti pystin pöydälle ja sipsutti ikuisiksi ajoiksi elämästämme pois. Keskikoulu oli loppunut. Edessä oli rippikoulu, oma mopo ja lukio.

Pidän edelleen 1969 kesää parempana kuin Euroopan kesää 1968. Se kesä on oli yksi elämäni parhaista. Vaikka en saanutkaan sitä pystiä.

>Vastapainoksi säädyllistä kieltä ja käytöstä

>Ruokottoman kielenkäytön ja ahhdistuksen jälkeen on syytä kirjoittaa taas niin kuin ihmisillä on tapana ja säädyllistä on. Harvassa ovat kuitenkin aiheet, joita nykyään saattaa analysoida ilman tulikiven katkua. Mutta koetetaan.

Saab yrittää käynnistää itseään huomenna. Saapas nähdä saadaanko koneesta edes savut, vai joudutaanko edelleen elämään epätietoisuudessa, niin kuin me joudumme elämään edelleen siinä epäselvässä tilanteessa, että mikä on edustaja Teuvo Hakkaraisen tekemien rikosten todellinen oikea määrä.

Huonosti alkaa. Heti tuo lause kääntyy tuonne Viitasaaren puolella ja Teukkaan. No, yriteäänpäs uudellen, kyllä se vänrikki siitä lähtee !

Siis Saabista.

Residenssissä oli aikoinaan maineikas 900 combi coupe. Sen varmempaa ja lämpimämpää kulkuvälinettä ei siihen aikaan juuri markkinoilla ollut. Tämä punainen ihme oli vaimon käytössä ja omistuksessa, joten sikäli olen myös hänestä( autosta) jäävi ja kykenemätön pahaa sanaa sanomaan.

Saab hankittiin taloon sen vuoksi, että perheessä jo olevan ajokin konepelti näytti vaimoni mielestä kovin pelottavalta ja auton etukulmat kovin kaukaisilta. Jouduin sen vuoksi hankkimaan MB kaunottaren tilalle tämän Saabin, jonka nokka sopivasti kaartui tulilasin takana alaspäin ja antoi naiseläjälle sen illuusion, että se olisi jotenkin lyhyempi ja helpommin osuustoimintamarketin parkkipaikalla käsiteltävissä.

Mersu lähti ja Saab tuli.

Saabin suuri synti oli se, että etujarrumäntiä ei saanut ruuvattua sylintereihinsä muutoin kuin juuri siihen tarkoitukseen valmistetulla avaimella. Toinen harmillinen asia oli se, että piti opetella sangen nopeasti se, miten vetoakselit saa irti suojakumien uusimista varten. Kolmas pikku harmi oli se, että polttoainetta kului arktisissa olosuhteissa parinkin ämpäriä sadalla kilometrillä.

Ja venttiilien säätö tehtiin kummallisilla säätölevyillä, joita ystävällisesti myytiin tarvitseville kohtuuttomaan hintaan.

Mutta muuten oivallinen auto.

Kytkinremontin tekee puolessa tunnissa. Kapasen Vikke Karstulasta vaihtaa jopa pitkässä alamäessä ysisatasen kytkinlevyn, jos vain työkalut on lähettyvillä. Puhutaan, että Vikke olisi joskus siinä Saarijärven Mahlulla olevassa Maapallopatsas – alamäessä yhden levyn vaihtanutkin.

Hieno auto. Ajoimme sillä ainakin 10 vuotta. Minä kuljetin sillä mm. koko puuliiterin rakennusaineet moduulimittaisina lautoina ja parruina.

Saab on oikeastaan niin hyvä auto, että moni saa siitä tarpeeksensa yhdellä kerralla. Tiedätte tämän kermakakkuefektin. Kun kokee jotain erinomaista tarpeeksi, kuluu taas pitempikin tovi, ennen kuin saattaa koskea hyödykkeeseen.

>Tämä on vähän Ulvilan juttua suurempi juttu

>

Minä pidän hyvistä klassikoista. Etenkin venäläisistä klassikoista. Olen elämässäni ehtinyt lukea niitä kuitenkin kovin vähän. Olisi mukavaa, jos joku toimittaisi niitä minulle ja järjestäisi minulle vapaata aikaa niiden lukemiselle.

Ja mansikoita.

Vittu, televisiosta ei ole niin väliksi. Sieltä tulee koko ajan sontaa. Vaikka Kepua ei haukutakaan. Silti sieltä tulee koko ajan sontaa, yhä edelleen.

Lähden Kroatiaan, kunhan lomat on lusittu pois ensin. Lähden syksyllä katsomaan Balkanille, minkäsortin miehet syövät mansikoita ja ampuvat aseettomia miehiä.

Saatan kiroilla, juoda viinaa ja vittuilla. Minulla on vähän rahaa kukkiin, mutta 8000 hautaa vierailtavana.

Ja sitten lisää paskaa serbien ja kroattien tuulettimeen. Sain tänään ihanan kissanpetu-videon. Onnistuin jakamaan sen eteenpäin ja taisin saada yhden ihmisen onnelliseksi. Siinä sitä on perjantaille tarpeeksi agendaa. Uni tulee hyvin kun on jotain hyvää tehnyt.

>Ehtoollista

>

Paskalehtien mukaan keskisuomalainen kansanedustaja Teuvo on aikoinaan kunnostautunut mm. pöllimällä kirkosta ehtoolliskalkin ja hopeapikarit, ynnä väkevät kirkkomadeirat ja kolehtirahat.

Tuomiona on kuulemma tullut ehtoollista.

Siinä sitä onkin nyt Teuvolla kova urakka, kun korvaa kansanedustustyöllä yhteiskunnalle ja kirkolle ja Jumalalle kaiken mielipahan ja harmin, mitä on aikaan saanut.

Teuvo on kuulemma helluntai-uskossa.

Tämä on sikäli loogista, että jos Lutherin kirkosta pöllii kolehtirahat ja viinit, ynnä astiat, varminta onkin pyytää armoa ja pelastusta naapuriuskontokunnasta.

Kirkon ehtoollisvälineiden varastaminen on kyllä temppu, josta voi odottaa vaikkapa kuuman kiven putoamista päänuppiin. Edes pakana ei mene kirkosta varastamaan.

Ennen sitä potkaisee vaikka rollaattorin nurin ja hommaa itselleen juoksueläkkeen. Mummojen ja vaarien ryöstely on sekin kieltämättä kuolemansynniksi luettava asia, mutta sellaisesta voisi ajatella, että lestadius taikka helluntai- usko pesisi puhtaaksi ja antaisi uuden alun.

Vähän kyllä pitäisi olla mukana omaa yritystäkin. Enkä tarkoita nyt ollenkaan sahayritystä ja paidatta kapakassa tanssimista.

Tähän loppuun sopisi oikeastaan vanha raumalainen sananlasku :

Kaikki saatanoi sitä sendä maailmas´on !!!

>True Finns are not dandies !

>

Hiihtäjiä koskevassa STT- Doping – hemohess – Räsänen – Vähäsöyrinki – jutussa ei tunnuta päästävän puusta pitkälle. Joka toinen todistajista on lääkäri. Lääkäri onkin semmoinen otus, että se saa napsauttaa suunsa kiinni. Paitsi tietenkin, lääkeyhtiön ilmaisen viinakärryn kohdalla lääkäri voi aukaista jälleen suunsa.

Oikeuden on varmasti tyytyminen siihen, että nämä ” omantunnon arat” ja valansa jo kertaalleen vannoneet jatkavat Omertan lain viitoittamalla tiellä edelleen.

Tämä avaakin muille käräjäoikeuksien ja ylempien instanssien asiakkaille oivan tien vapauteen ja riskittömään oleiluun laillisen yhteiskunnan ulkopuolella. Pitää hankkia vain itselleen lääkärin paperit. Sen jälkeen ei tarvitse vasikoida kenestäkään. Parasta tietenkin olisi se, että rikoskaverit olisivat lääkäreitä. Silloin ei olisi pelkoa siitä, että kukaan heistä vasikoisi sinusta.

Oikeuksissa on ollut vipinää. Ulvilassa riemuitaan kovasti siitä, että äiti tuli kotiin puolentoista vuoden keikalta. Kyllä lapsilla on nyt kivaa ja arkikin tuntuu taas samalta kuin ennen. Äidin miesystävä on häipynyt jonnekin KRP: organisaatioon uumeniin, mutta äiti on kotona, se on tärkeintä.

Hovioikeudelta vaatii nyt tosi erinomaista pokkaa julistaa äiti syylliseksi ja noutaa hänet uudelleen kiven sisään. Kyllä lapset voivat nyt olla melekin varmoja jo joulupukista ja äidin kotiin jäämisestä.

Nykänenkin on hovissa. Olisi se somaa, jos kävisi niin, että Matti pääsisi oman kultansa kainaloon tänne Keski-Suomeen. Uusi elämä on hivellyt sankariamme tosi upeasti. Matista Suomen suurin puolue saisi hyvän ehdokkaan seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Voi nimittäin olla niin, että Keski-Suomessa jää perittäväksi vähän ääniä. Teuvo ei luultavasti jaksa Helsingin herrojen myllyssä toista vaalikautta. Luultavasti Teuvo ei jaksa edes koko tätä vaalikautta.

Katselin televisiosta eduskunnasta tullutta keskustelulähetystä. Kamera näytti yleiskuvaa istuntosalista. Aika usein kamera kohdistui puhuviin edustajiin, mutta taukojen kohdalla kamera otti yleiskuvaa salin keskeltä. Siitä kohtaa, missä istuivat galluppien mukaan Suomen suurimman puolueen edustajat.

Puoluerajan pystyi päättelemään edustajien pukeutumisesta. Mekot, takit ja puvut olivat olleet ilmeisen vähäisellä käytöllä jo vuosikaudet. Muoti ja aika olivat ajaneet niistä ohi. Kaikkein silmäänpistävintä oli kuitenkin se, että keskellä istuneet eivät oikein osanneet kantaa asusteitaan. Osa vaatteista näytti melko ryppyisen näköisiltäkin.

Tulevaisuudessa taitaa olla vielä niinkin, että ne asusteet taksissa istumisen seurauksena ovat vieläkin ryppyisempiä. Ja solmioiden solmut vieläkin avonaisempia.

Kukaan ei ole kommentoinut kirjoituksiani viikkotolkulla. Kuten huomaatte, tässä nyt haetaan uudelleen ärsytyskynnystä ja piruilukuilun reunaa. Kirjoittaja on narsisti, joka ei voi sietää yksinäisyyttä.

Jos vieläkään ei kommentteja tule, vaihdetaan puoluetta ja otetaan urheilijoiden tilalle maahanmuuttajat. Tai keskitään vieläkin irvokkaimpia aiheita.

Beaten paths are for beaten men !

>Joudun ehkä hikoilemaan, ainakin simuloidusti.

>

Jääkiekkoilijoiden pokaali on paskana ja maarianhaminalaisen potkupalloporukan molaria epäillään siitä, että hän olisi tehnyt kilpailevan suullisen työsopimuksen jonkun toisen instanssin kanssa.

Urheilu näyttäisi olevan paskaa ja tarjoavan vain sontaluukkuja ja muita ulostuloväyliä.

Lukijoista valtaosa on niitä, jotka eivät tiedä, mikä se semmoinen sontaluukku oikein on. En viitsi nyt asiaa suuremmin selostella. Asia selviää helposti seuraamalla nykypolitiikka.

Kun koko urheilun kenttä on romahtamassa, pelastajia kaivataan. Allekirjoittanutkin on ilmoittautunut 35 vuoden pohtimisen jälkeen ensimmäisen kerran työnantajan TYKY –iltapäivään. Tämän tilaisuuden oleellinen osa on etukäteen netin kautta vastattu kysymyspatteristo, jonka perusteella allekirjoittaneellekin tehdään liikuntaprofiili.

Suhtaudun asiaan mielenkiinnolla. Kysymykset olivat kummallisia, eikä niiden vastausvaihtoehdoissa näyttänyt olevan sellaisia, joihin itse olisin osannut samaistua. Kysyttiin mittaamisesta ja kilpailemisesta. Haluttiin tietää, haluanko hikoilla yhdessä vai erikseen, naisen vai miehen kanssa ja vielä mitä…. Kaikkea ei muistakaan.

Luulen, että tietokone erehtymättömyydessään ehdottaa minulle liikuntalajeiksi talutusratsastusta, mölkkyä ja koronaa. Elän pelon ja häpeän vallassa.

Kyseinen lysti maksaa minulle puolisenttiä vahvan pinon liikuntasetelejä. Olen pitänyt niitä hellästi lompakossa kahta asiaa varten. Ne tekevät lompakon rehvakkaan paksuksi. Toinen syy on se, että olen tulossa vähähiuksiseksi ja vanhaksi. Joku kaunis kerta pankkiautomaatilta lähtee perääni maahanmuuttaja – taustainen partio ja yrittää hankkia sosiaaliturvaa itselleen omatoimisesti.

Kun tällaisessa tilanteessa pääsee eroon liikuntaseteleistään, voi todeta, että hetkellisesti sekä uhri, että varas luulevat ymmärtämättömyydessään voittaneensa.

Joudun ehkä testauksen ja profiloinnin jälkeen sekaantumaan johonkin vilpilliseen doping- tai vedonlyöntilajiin, joka harrastettuna ennen pitkää johtaa tieni oikeuteen huumausainerikokseen tai rahanpesuun syytettynä olemiseen.

Jos käy niin, että häkki heilahtaa, yrittäkää järjestää niin, että en joudu samaan vankilaan urheilijoiden ja urheilulääkäreiden kanssa.

>Matkalla

>Tatuoitu baariemäntä analysoi asiakkaalle Salattujen elämien jaksoa. Asiakas oli 35 vuotias mies, joka oli rynnännyt huoneeseensa katsomaan sarjaa.

Hän tuli alas kasvot hehkuen ohjelman loputtua.

Minä ajattelin, että minä laskeudun hotellihuoneesta baariin katsomaan elämää. Tämä mies piipahti baarista huoneeseensa katsomaan elämää.

Tämä maailma on kyllä kummallinen.

Minulle baariemäntä ei osannut analysoida mitään. Hän osasi laskea vehnäoluen hiivat oikein lasiin, mutta olisin kaivannut jotain syvällistä. Olisin kaivannut vaikka yhtä uuttä novellin aihetta.

Ajattelin Mikko Alataloa. Näissä kapakoissa ei todella kuule runoa , ei tankaa.

>Mekaaninen ääni katosta

>

Tumma keski-ikäinen nainen tarttuu papereihin ja huokaa kevyesti. Toimistoissa liikutaan jo. Joku kolahdus on siivoojan aikaansaama, joku taas varhaisen työntekijän.

Siivoojat eivät puhu työssään. He vastaavat vieraalla korostuksella ja valkoisilla silmämunillaan ystävällisesti, mutta työssään he eivät puhu. Lika pinnoilla on schengen- likaa. Se ei ymmärrä mitään kieltä ja samalla vain yhtä. Se on vapaa liikkumaan harjan edessä.

Nainen kytkee pöydällä olevaan laitteistoon virran. Kestää hetken. Nainen venyttelee itseään pantterin lailla, huokaisee, naputtaa salasanansa ja kohta ruutu täyttyy liikenneilmoituksista.

Tänäänkin monet junat ovat myöhässä, routa on jyrsinyt uusia ratapenkkoja kelvottomiksi ja uusia junayhteyksiä on kuunvaihteessa aloittanut liikennöinnin.

Nainen sulkee huoneen ovet. Ovien pielissä opastimet muuttuvat punaisiksi. Nainen riisuu takkinsa tuolin selkänojalle, laittaa kuuluttaja-villasukkansa jalkoihin ja aloittaa rauhallisella ja tummalla äänellä luettelemaan kellonaikoja tallentimeen.

Aika ei tästä maailmasta katoa mihinkään, mutta on hyvä olla uusia kellonaikoja varastossa. Eri vuosina ja eri kuukausina luetut kellonajat taltioituina muuttuvat sävykkäiksi vähitellen ja niitä käytetään vasta kolmen vuoden kuluttua, sopivissa paikoissa. Tuore kuulutusääni olisi liian ankara ja huolta herättävä matkustajille.

Kun nainen on lukenut 20 minuuttia satunnaisia kellonaikoja, hän kytkee laitteen tauolle ja juo kivennäisvettä. Sen jälkeen hän lukee itsekseen pätkän Regina- lehden rakkauskertomusta, jotta ääneen löytyisi lämpöä ja hivenen rohkeutta. Joskus nainen lukee novellin miestenlehdestä. Sellaisen novellin jälkeen on helppo lukea sävykkäitä yöjuna-kuulutuksia.

Yhdestä asiasta nainen on onnellinen. Hänen ei tarvitse lukea nauhalle Akaan kaupungin nimeä. Juna kulkee edelleen läpi Toijalan ja siellä se myös pysähtyy. Nainen muistaa lapsuudessaan jo vaarin kanssa harjoitelleensa sanomaan ” seuraavana Toijala ! ”

Hän ei koskaan osaisi kuuluttaa ” Akaa”. Hänestä se on mahdoton paikka ihmisen jäädä pois taikka junan kulkea.

Vihtari on hänestä myös epämiellyttävä kuulutettava. Viinijärveen on helppo saada sopiva sävy Reginalla, mutta Vihtariin ei sovi edes pahin porno. Sanana se on niin kova ja luotaantyöntävä, että siihen ei tahdo millään saada sopivaa sointua.

Kaikki Vihtari – kuulutukset onkin saneltu nauhalle viisi vuotta sitten. Sinä syksynä Koistinen lähti, vei mukanaan hammasharjansa ja kolme keilailupokaalia. Mitään muuta sillä ei ollutkaan.

Nainen oli itkenyt viikon kotona sairauslomalla, palannut viimein töihin ja lukenut yhteen pötköön koko maanantaipäivän Lieksa – Kontiomäki radan vanhoja seisakkeita. Kopras – Höljäkkä – Mätäsvaara- Viekki.

Se on saletti, ettei juna pysähdy niissä ihan joka päivä, mutta kuka joskus joutuu noilla seuduilla junan kanssa keskellä metsää seisomaan, niin kuulutukset on ainakin valmiina, vaikka sulhanen livistikin.

Nainen huokaa ja tarttuu taas mikrofoniin. On tehtävä taas uusi kuulutus. Ihminen ei jaksa enää tätä edessä paperilla olevaa litaniaa toistaa joka päivä monta kertaa.

”Pendolino Kuopioon, juna on edelleen Ilmalassa, vaunuston saapumisesta tiedotetaan erikseen ”