>Tyhjän lauantai-iltapäivän täytteeksi

by Michael Tillman

>

Laitoin jälleen opiskelijat arvioimaan Pentti Linkolan ajatuksia. Se tekee nuorille konservatiiveille ja uusliberaaleille ynnä persu-peesaajille hyvää. Sellainen pakollinen oppimistehtävä, jonka ohittamalla ajaa itsensä sivuraiteelle ja keskeytyneiden opintojen hautausmaalle.

Viidentoista vuoden aikana muutama opiskelija on kyennyt analyysiin. Noin kolmesataa kauhistunutta on tyytynyt haukkomaan henkeään ja kirjoittamaan nuorenaikuisen paska-ahdistusta arvosana nelosen edestä.

Nuoret saattava joskus kirjoituksissaan ja vieraiden kulttuureiden pelossaan alleviivata sen kritiikin, jota Linkola esittää syntyvyyden kasvua , lääkäreitä ja SPR-instituutiota kohtaan. Nuoret arvelevat, että Linkola on riistämässä heiltä nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden vuorollaan kupata kunnolla tätä maapalloa ja saada kaikki hyvä heti nyt itselle.

Suurinta ahdistusta Linkola näyttää nuorissa lukijoissa aiheuttavan niillä puheillaan, joissa hän peräänkuuluttaa vanhuksia ja kypsään ikään ehtineitä ihmisiä päättäjiksi ja kehottaa kaikkia alle 50 vuotiaita tyytymään osaansa.

Työnnän tämän Linkola-moskan nuorille siinä vaiheessa, kun puhun asenteista, arvomaailmoista ja elämänkatsomuksesta. Minä korostan sitä, että Linkolalla on näitä kaikkia tuhdisti. Olen pyytänyt opiskelijoilta laadullista analyysiä niistä. En kaipaa on/off – selityksiä.

Meneillään olevan vaalikamppailun tiimoilla olemme kaikki vähän hämillämme siitä, että nyt ehdokkaiden kampanjoista puuttuu sekä tämä on/ off-moska , että myös syvällinen analyysi. Tällä kertaa kukaan ei oikein puhu mistään. Ei uskalla, taikka ei pysty.

Kukaan ei pysty analysoimaan lopultakaan maahanmuuttoa, vaikka siitä oli tarkoitus tulla vaalien pääteema.

Kukaan ei uskalla puhua ilmastonmuutoksesta sanaakaan, vaikka kaikkien Kreikan ja Portugalin ongelmien rinnalla ilmastonmuutos on todella aivan omaa luokkaa oleva ongelma.

Kukaan ei ole oikein uskaltanut puhua siitäkään, että maassa on kymmeniä pysyviä leipäjonoja ja satojatuhansia työttömiä.

Moni muistaa ajan, jolloin itse kukin oli mukana irvimässä sitä, miten itänaapurissa jonotettiin ruokaa ja saippuaa kaduilla.

Se, että keskustelua käydään siitä kauhistuttavasta asiasta, että jotkut äänestäjät eivät tuttuun tapaan näytäkään jäävän kuuliaisesti kotiin vaan aikovat laittautua uurnille, osoittaa sen, että keskustelukulttuuri on köyhää ja ohutta.

Vaalien ”ilopilleri” on uutinen siitä, että jotkut hätääntyneet toimittajat ovat peloissaan laskeneet yhteen kaikki keskustalais-lestadiolaisen liikkeen pedofiliatapaukset kolmenkymmenen vuoden ajalta ja saaneet näin sangen kunnioitettavan luvun. Tämä uutinen osoittaa sen, että taitaa näistä vielä oikeat vaalit syntyä.

Silti kaipaan Linkolan tapaisia reuhuperseitä julistamaan vaalikarjalle hätkähdyttävää sanomaa. Eihän semmoisella menolla ehkä läpi pääse, mutta sielulleen ei ainakaan saa vammaa, kun rehellisesti yrittää kaiken ikävän tuoda esille.

Soini on tämän ymmärtänyt. Hänessäkin on nyt kuitenkin paras terä tylsynyt. Minä kaipaan James Potkukelkkaa ja Eino Poutiaista. Niitä minä kaipaan. Ja Linkolan ajatuksia. Anarkistejahan nuo kaikki kolme ovat ja yksi vieläpä fiktiivinen hahmokin, mutta totuudenpuhujia minä sinen kaipaan.

Linkolan totuus on ylevä ja ihanteellinen. Se on itsevaltiaan totuus. James Potkukelkan totuus taas olisi ihmisläheinen, lapsellinen ja naiivi. Olisi turvallista tietää varmuudella, että eduskunnassa jollakin on tosi pahasti yläkerran kamarissa matot mytyssä.

Nyt me joudumme vain arvuuttelemaan sitä asiaa.

Mainokset