>Pippa

>

Eilen ei työnantajan työmaaruokalasta saanut enää iltapäivällä kahvia. Syy oli se, että henkilökunta oli lähtenyt vapun viettoon. Aaton aattona.

Epäilen, että henkilökunta oli lähtenyt hääjuhlaa katsomaan.

Minäkin olen vähän tohkeissani häistä. Seurasin lähetystä muutaman minuutin, näin kuningatar- isoäidin ja näin hääparin suudelman.

Ja sitten näin morsiamen siskon. Hänen nimensä on Pippa.… Pippa. Pippa…. pitää oikein maistella. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa Teuvo Hakkaraisen veroinen julkkis. Hän on söpö ja kaunis ja viekoitteleva. Hakkaraisen tavoin hänkin saa tunteet kuumenemaan.

Jo tammikuussa suomi24 –areenalla on keskusteltu siitä voisiko laittaa lapsen nimeksi Pippa.

Joku rohkea on joka tapauksessa laittanut sen koiralleen nimeksi ja puhuu hänestä hyvällä lämmöllä.

Ahh.. , mutta häät ovat joka tapauksessa ihania. Ja neljät häät on tosi ihana elokuva, vaikka sitten yksi siinä kuoleekin. Muistelkaapas sitä runoa, jota luetaan arkulla siinä elokuvassa. Tippa tahtoo tulla paatuneenkin miehen silmään.

Eilen en itkenyt häitä katsoessani. Ei mies itseään kolmessa minuutissa itkuun pysty piiskaamaan. Ei varsinkaan silloin, jos kyse on kaukaisten ihmisten häistä. Vaikka joukossa olisi Pippakin.

Läheisten ihmisten häissä itketään. Se on selvää. Itku on häissä ja hautajaisissa puhdistava tuli, Katarsis, joka auttaa meitä kestämään siirtymäriitin ahdistusta. Itku on regressio. Kun ei asialle mitään itse voida, ja ollaan siirtymässä uuteen ja tuntemattomaan, palataan niin alhaiselle tasolle, että joku helpotusta tuottava reaktiomalli löytyy. Yleensä viimeistään lapsuus ja itkun taso tuovat avun.

Taidanpa katsoa vappuna hääelokuvaa

>Valpuri – angs

>

Kameraan saapui uusi akku Englannista. Tilasin sen keskiviikkoiltana puoliyhdeksän uutisten aikaan. Tänään kuriiriyhtiön autokuski soitti klo 10 ja kyseli, että voiko jättää postilaatikkoon.

Akku saapui siis Englannista. Se saapui Saksan kautta. Lisäksi se kiersi Suomessakin kahden lentokentän kautta. Silti se solahti postilaatikkoon 37 tunnin ja 30 minuutin kuluttua tilauksesta.

Koko kuljetuslysti maksoi 3 euroa.

On ihanaa olla Eurooppalaisessa järjestelmässä mukana. On ihanaa, kun meillä on luottokortit ja euro ja sopimukset. On helvetin ihanaa, kun me kuulutaan Eurooppaan.

Jos olisi mennyt vonkaamaan tuota akku suomalaisesta rautakaupasta, myyjä luimuilisi edelleen takahuoneessa ja odottelisi, että eikö se saakeli jo kohta lähde vapunviettoon.

Eilen huoltomies laittoi bulevardisohloon uuden starttimoottorin. Äännetään pösöö. Hän oli tilannut sen edellisenä päivänä jostain huisin Nevadasta. Hinta koko startille oli 70 euroa. Paikalleen laitto maksoi 45 euroa.

Voi että minä olen lääpälläni, kun saan kunnon palvelua ja asiat toimivat. Kun asiat hinnoitellaan kohdalleen ja palvelu on asiallista, mutta ei nöyrää.

Kauhulla olen seurannut uusien kansanedustajien edesottamuksia. No, noormarkkulaisen tanssiyhtyeen slogania vapaasti mukaillen on hyvä todeta, että sitä saa, mitä tilaa.

Eva Biaudet on saamassa asiakkaakseen viitasaarelaisen sirkkelimiehen. Olisi mukava olla kärpäsenä katossa. Sirkkelimies on kuulemma naimaton vapaa ja villi poikamies. Biaudet ei taas liene kovinkaan valmis ja altis ymmärtämään senkaltaisia mielipiteitä, joita sirkkelimies on suustaan päästänyt.

Asian pihvi ja ydin on kuitenkin siinä, että sirkkelimies on omaan ammattiinsa muodollisesti pätevä. Biaudet valittiin poikkeuspäätöksellä.

Menen pihalle haravoimaan nurmikkoa ennen kuin päästän lisää vappusammakoita suustani. Purkautumiseni menköön vapun piikkiin. Jotain on yritettävä, kun ei enää maatalossa asu.

Lapsuudessa kaikki oli vappuna paljon helpompaa. Vapunaatto ja vappupäivä ajettiin sontaa pellolle. Suuri harmi oli se, että asuimme syrjässä ja mielenilmaisu jäi oman piirin pariin. Emme päässeen asialla rehvastelemaan..

Minulla ei ole enää sontaa, joten joudun haravoimaan ja levittämään riistokapitalistin ( K-rauta) myymää kalkkia. Yritän levittää siististi. Naapurissa on luotettavaa ja jämäkkää väkeä, jotka liputtavat Suomen lipulla seuraavan kerran vasta 4.6.

Pahoittelen provokatiivista kirjoittelua. Yritän avata syytä teille myöhemmin.

>Nöyrää lihaa

>

Olin hierojalla. Korvani oksentavat yhä ja minulla on huono olo.

Hierontaöljynä hieroja käytti taannoin olleiden eduskuntavaalien tuloksia. Hän analysoi niitä provosoivasti ja odotti tietenkin, että minä siitä pienestä naamareiästä huutaisin syvälle luotaavat analyysini hänelle.

Odotin hierontaa ja hiljaisuutta. Sain tarmoropposen käpälöimään selkääni. Paitsi, että tämä tarmoropponen paasasi minulle yksityisyrittäjän helvetistä ja kadehti samalla työsuhteisten irtisanomisaikoja ja ansiosidonnaisia päivärahoja.

Pihalla seisoi hierojan turbodiesel. Auto, josta minä unelmoin, mutta kitapurjeella ja powerpointeilla siihen ei yllä, ei millään. Tämä hyväkäs pääsee siihen pelkillä käsillään.

Taidan siirtyä naishierojalle. Olen joskus kokeillut sellaista ja se tuntui selälle ja sielulle hyvältä. Naisen kosketus selässä, niskassa, kaulassa ja ristiselässä saa miehen unohtamaan täydellisesti työasiat ja politiikan. Ei haittaa yhtään, vaikka hierojatar olisi Suomen Työväenpuolueen aktiivijäsen.

Takavuosina eräs naishieroja muutti naapuripitäjään ja perusti praktiikan. Hänen aloitusmainontansa oli repäisevää ja hinnoittelupolitiikkaansa aggressiivista. Ensimmäisessä ilmoituksessaan hän lupasi kokohieronnan 120 markkaan. Puolihieronnan hän lupasi 70 markkaan. Avajaisviikon erikoistarjouksena oli niska – hartiahieronta yhdistettynä johonkin kolmanteen asiakkaan vapaasti valitsemaan ruumiinjäseneen.

Se olisi tehnyt 45 markkaa. Ruinasin lupaa kihlatultani koko viikon, mutta kokematta se erikoistarjous minulta lopultakin jäi.

>Väärin jonotettu

>

Huuhkajan lisäksi pääkaupunkilaisten harmiksi on pesiytynyt toinenkin kaupunkeihin kuulumaton laji. Yltäkylläisyys ja ihana kahvilaelämä ovat saaneet tahran. Stadin asukas ei osaa millään suhtautua leipäjonoon kiihkottomasti. Huuhkaimen pennut kyllä nostetaan pesälle päivittäin ja niiden räpyttely kärsitään mukisematta.

Kalliossa olisi mahdollisuus tutustua Helsinginkadulla ilmielävään leipäjonoon. Niitä alkoi esiintyä harvinaisina noin 20 vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että ne joutuvat taistelemaan elintilastaan citykanien , huuhkaimien ja kamelinkarva- ulstereiden keskuudessa. Nyt näyttää siltä, että vanha työläiskaupunginosa häätää leipäjonon jonnekin teollisuusalueelle, jonne katsojien on hyvin vaikea päästä luontoihmettä seuraamaan. Julkiset kulkuvälineet eivät kulje joka paikkaan. Kaikilla ei ole rahaakaan matkustella edes takaisin ruuan perässä.

Leipäjono olisi siirrettävä Mannerheimintielle, Forumin kohdalle. Jonossa olijat voisivat kuluttaa odotusaikaansa seuraamalla huuhkaimen pentuja ja jalkakäytävällä kulkevia kamelinkarvoja.

Perspektiiviä vähän elämään ja nälkään. Vihaisena maistuu makaroni paremmalta

Tervetuloa lukijaksi, Kaisa. Olen tänään räyhäpäällä, mutta yleensä olen kovasti sopuisa ja tasapaksu. Toivottavasti viihdyt.

>Tänään sössin kunnolla, eikä Kreikallakaan mene hyvin

>

Tänään olen vähän epävireessä. Onnistuin selvittämään kiitoksella hyvin loisteliaasti aamun palaverin klo 8. Pohdimme työtoverini kanssa puolitoista tuntia operatiivisia taktiikoita seuraaville 7 viikolle. Olin tehnyt asian eteen kaksi työpäivää ennakkovalmisteluja, joten 90 minuutin palaveri oli täyttä timanttia.

Iltapäivällä oli ohjelmassa sitten videoyhteyden varassa konferenssi, johon osallistujia oli tulossa kolmesta maasta ja muutamasta tasavallasta. Olin saanut kutsun saapua kuvaruudun ääreen klo 13 Suomen aikaa.

Konferenssi pidettiin kuitenkin 11-14 Moskovan aikaa. Pääsin minä kuulemaan viimeiset kommunikeat, mutta kuvaa ei enää saatu ruudulle.

Kävi tällä kertaa vähän toisin kuin 1944 Kannaksella. Suomalaiset odottivat jo rauhaa, mutta naapuri käytti vielä tunnin ylimääräistä aikaa koulutuspoliittiseen toimintaan.

Mietin sitä mustan ruudun ääressä. Kannaksella olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tapahtua niin, että naapuri olisi lopettanut tuntia aikaisemmin kuin me.

Onneksi minä pääsin tällä kertaa paikkaamaan . Nyt naapuri ehti pitää protokollat ja kommunikeat täydellisesti, ennen kuin meikäläinen pääsi mukaan. Jäi minulta Natalia näkemättä tällä kertaa.

Toivottavasti emme saa asiasta noottia.

Kreikalle voisi sitä vastoin oikeastaan lähettää nootin. Heidän velkojensa korkokäyrä on aikaa sitten jo ohittanut elokuvista tutun kriittisen 45 asteen kulman. Epämääräistä ja pelokasta kesän odotusta kaikille. Tuo kymmenen vuoden Bond -käyrä on kohtuullisen kaameaa katsottavaa.

Jos me takaamme nuo velat, joku, joka on ne antanut, saa melko suolaisen koron rahoilleen. Tietysti, pian olemme tuon käyrän perusteella tilanteessa, jossa kukaan ei enää anna Kreikalle mitään, vaikka takaajana olisi ihan kuka tahansa.

>Ajatar

>

Ajatar on Foorumissa, Foorumissa Mannerheimintiellä..auki joka ilta kello kahdeksaan…

Muistanette mainoksen. Meille keski-ikäisille sen sanoma on syövytetty syvälle sieluun. Maalla syntyneille tämän vaateliikkeen kertoma sanoma oli mystinen ja salattu. Olimme juuri päässeet kummastelemasta sitä, että E- liikkeen tavaratalo on Centrum.

Forum oli meille kaukainen ja kummallinen paikka. Tennispalatsi ja Lasipalatsi vielä kummallisimpia. Olimme häkeltyneitä siitä, että joku voi kuljeskella ostoksilla ilta kahdeksalta. Palatseissa ja Foorumeilla. Ajattelin joskus, että se Mannerheimintien Foorumi on kreikkalaisen teatterin muotoinen ostospaikka.

Viime päivinä meitä maalla syntyneitä on naurattanut se, että Mannerheimintiellä Forumin ja Ajattaren tienoilla kuskataan vuoron perään kolmea huuhkajan pentua ylös räystäälle palokunnan avustuksella.

Ihminen yrittää huonon omantunnon vaivaamana vaikuttaa suopeasti luonnon kiertokulkuun ja eliölajin elämään. Huuhkaja-nuorison pelastustoimia suoritetaan vakavuudella ja antaumuksella. Suomen sisämarkkinoiden pyhin alttari, Mannerheimintie ja sen alkupää haluavat olla likaamatta käsiään huuhkajanvereen.

Jahkaa yksi sankari on saatu takaisin pesätasanteelle, toinen on jo räpiköimässä alas. Siinä sitä onkin kansakunnalle ja jalkapalloväelle jännäämistä.

Samaan aikaan palokunta joutui Lahdessa sammuttelemaan ja varjelemaan jalkapallolegendan patsasta. Siellä oli käsitykseni mukaan syntynyt jopa nilkkavammaa vakavampia vaurioita.

Huuhkaja sopii sangen huonosti siihen imagoon, jota Ajatar ja Foorumi aikoinaan yrittivät Kehäkolmosen ulkopuolelle levittää. Meille keskenkasvuisille jullikoille peräkamareissa jäi sellainen kuva, että Foorumin tienoilla parveili päivät pitkät joukko rikkaita kotirouvia, jotka ostivat hienoja vaatteita ja syntisiä pitsiunelmia, kuluttivat joutilaisuudessaan aviomiestensä sekkitilejä ja maalailivat itseään varmoin huulimaali-vedoin.

Huuhkaja taas feminiinisessä viitekehyksessä maalla tarkoitti aivan toisen näköistä naista. Huuhkajalla oli rasvainen polkkatukka, pitkiä karvoja ylähuulessa, risainen villapaita, veryyttelyhousut ja kumisaappaiden teristä leikatut jalkineet. Huuhkaja asui kunnan osakkeessa, pitäjän ainoassa kerrostalossa ja kulutti aikaansa keskiolutbaarissa.

Huuhkaja haisi hielle, nauroi viinan polttamalla äänellä ja loi kaipaavia katseita kaikkiin lähettyvillä oleviin.

Huuhkajat tulevat isoäideiksi 33 vuoden iässä ja isoisoäidiksi viisikymppisinä.

Kuten huomaatta, kenet ja minkä tahansa voi liittää mihin tahansa. Kaikki asiat ympärillämme ovat käyttökelpoisia, kun työvuoden jälkeisessä angstissa yrittää selviytyä valon määrästä ja kevään ankaruudesta. Toivottavasti avohoidon ja valkotakkisten välinen raja ei vielä tällä kirjoituksella ylity.

>Join ja hengitin savua

>

Riemukas pääsiäinen on ohi. En lukenut yhtään sanomalehteä, en katsonut yhtään television-ohjelmaa, enkä lukenut yhtään tenttikirjaa. Olo on enkelimäinen.

Sitä vastoin, olen maistanut 12 vuotta vanhaa irkku Jamesonia. Sitä vastoin olen ajanut erinomaisella hybridi-polkupyörällä, etsinyt ihan itse sähkövian ranskalaisesta henkilöautosta, lukenut Paul Austerin romaanin ja ollut pitkänäperjantaina mukana ortodoksisessa Kristuksen hautauksen muistojumalanpalveluksessa.

Ja kahdessa luterilaisessa messussa.

Olen niin itseäni täynnä, että puhkean kohta täyteen paiseita ja muutun ällöttäväksi ympäristölleni.

Mutta, upea kirja, upea polkupyörä ja upeaa viskiä.

Täpinöissäni olen tietenkin siitä, että olen seisonut puolitoista tuntia ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Miesten puolella. Tässä kirkkokunnassa on edelleen reilu meininki. Naiset seisovat vasemmalla puolella ja miehet oikealla. Sivulle ei vilkuilla.

Ortodoksit tekevät ristinmerkin eri tavalla. Ja monta kertaa. Edessä oleva mies teki 90 minuutin aikana ainakin 300 ristinmerkkiä. Hän teki sen pää – sydän – oikea olkapää – vasen olkapää järjestyksessä. Luterilaiset päättävät oikeaan olkapäähän.

Kirkkosalia suitsutettiin kahteen kertaan ja kerran käytiin ulkona ristinsaatossa koko porukka. Sitten tultiin taas sisälle ja ohjelma jatkui. Ortodokseilla oli kädessään tuohus, pieni kynttilä , ja siihen paperinen valumasuojus. He sytyttivät sen kynttilän toistensa kynttilöistä, välillä sammuttivat kynttilänsä ja taas , puolen tunnin kuluttua sytyttivät uudelleen.

Minä lähdin puolentoista tunnin jälkeen pois. Jalkani alkoivat puutua seisomisesta. Ohjelma alkoi toistaa itseään, enkä päässyt oikein sisälle enää siihen loppuun. Monet muutkin tulivat ja menivät.

Vaatteet tuoksuivat lauantaina suitsutukselta. Minusta tuntui, että jotain oli todella tarttunut matkaan alkukirkollisesta näytelmästä.

Sunnuntaina tehtiin vävymiehen kanssa ruokaa ja maisteltiin lisää savua.

Tänään savua on tullut enää ranskalaisen autovirityksen starttimoottorista. Se ei ole ollut erityisen pyhää ja toivottua savua. Sitä savua on siunailtu suureen ääneen ja se savu on saanut välillä jopa sielunvihollisen yrittämään pääsyä osalliseksi kaikesta.

>Kynttilät sammuvat tänään

>

En jaksanut tänään lähteä katsomaan sitä, miten kynttilä sammuu alttarilla. On aikainen lähtö liikkeelle. Muitakin tekosyitä oli.

Kävin kaupassa hakemassa iltapala-aineksia. Kohtasin matkallani monia, jotka olivat kovaa vauhtia matkalla kohti sammumista. Vaikka eivät ole ehtineet edes viimeiselle aterialle. On nautittu vain normaalit ruokajuomat.

Rukajärventie – elokuvassa on kohtuullisen upea pyhä ehtoollinen – kuvaelma. Luutnantti Perkolan ympärille on kokoontunut maalauksellinen joukko syömään. Taustalla näkyy järvi rikkiammutun rakennuksen seinäaukosta. Hetkeksi kauhu ja viha on väistynyt. Johtaja jakaa leipää oikealle ja vasemmalle.

En ole tavannut koskaan Pentti Perttulia. Perttuli on Satakunnassa kuuluisa mies. Hän oli Säkylän sokeritehtaan toimitusjohtaja. Hänen sotatarinansa oli meille tuntematon. Vasta kun Antti Tuuri kirjoitti sen ylös, havahduimme, kuka tämän keskuudessamme oleva on.

Olen itse matkalla muutaman päivän. En ole täällä blogi-maailmassa keskuudessanne. Siksi toivon hyvää ja rauhallista juhlaa kaikille

>Himo ja periksiantaminen

>

Annoin tänään periksi. Yhdeksän päivän päästä on tentti, johon olen lukenut 30 sivua. Lukenut uudelleen ja uudelleen samat sivut, enkä sitten mitään muuta. En edes takakansia.

Tänään sitten päätin, että antaa olla. Periksi antaminen harmittaa suunnattomasti, mutta minkäs teet; teksti jauhaantuu silmissä puuroksi ja kirja putoaa silmille. Päätin pitää kuukauden tauon.

Ja kiskaisin heti perään, äsken, 64 sivua Paul Austerin Näkymätön- romaania. Eikä tehnyt edes häijyä. Ei tullut enää uni simmuun.

Kirja imee sisäänsä niin, että tekee mieli lukea sitä aamulla pari sivua, suihkun jälkeen pari sivua, aamupalapöydässä vähän ja vielä töihin lähtiessä on pakko huomenna varmasti katsoa, mihin kohtaan se jäi.

Paul Austerin kirjoja ei jätetä apukeittiön pöydälle, eikä mikron päälle. Paul Auster ei viihdy yksinään koko päivää ruokapöydällä, eikä hattuhyllyllä. Se on kirja, josta ei taiteta kulmaa merkiksi.

Austerin väliin laitetaan se kaikkein rakkain kirjanmerkki ja sen jälkeen Auster lasketaan yöpöydälle niin, että kirjan pitkäsivu on samansuuntainen yöpöydän reunan kanssa ja teksti katsoo kohti makuuhuoneeseen saapujaa, katsoo raukein silmin, hyvin viettelevin silmin ja sitten kohta kannen tuttu teksti ja kuva kiskovatkin katsojan mukaansa sänkyyn.

Menen nyt Austerin ja unisukkieni kanssa kolmistaan peitteiden alle. Auster on minut koukuttanut taas kerran, joten minä tunnen syvää pakkoa tähän. Yritän säästää Austeria koko pääsiäiseksi, mutta minkäs teet, jos himo kiskoo minut syliinsä, olen kirjan orja.

Kaikki voi mennä. Loppuun asti.

>Kolmantena päivänä

>

Nyt on kellokeskiviikko. Se oli ennen päivä, jolloin laitettiin karjalle kello kaulaan. Sillä tavoin luontokappaleet totutettiin uuteen kummalliseen maailmaan. Samalla varmistettiin se, että omistaja tiesi tästä päivästä lähtien suunnilleen sen, missä päin hänen karjansa käyskentelee. ja mitä tekee.

Lumet ovat sulamassa. On hyvä päästää karja vähän jaloittelemaan ja ulos paineita purkamaan. Ensin ne poukkoilevat hännät suorassa pitkin ketoa, mutta muutaman ajan kuluttua ne jo rauhoittuvat.

Enää ei ole karjoja, eikä juurikaan karjankasvattajia. On ehkä sidottava viimeistään tänään kellot muutamien vaalivoittajien kaulaan. Huomaatte, että en saa pidettyä asiasta sormiani erossa. No, mikä minä olen itseäni kieltäymyksellä rääkkäämään, kun itse Kemppinenkin kirjoittaa jo toista , tai kolmatta päivää asiasta.

Yksi on aamun aikana ehtinyt jo haikailla puolustusministeriksi, päästääkseen lakkauttamaan varuskunnan, jonne ulkomailla elävät suomalaismiehet tulevat suorittamaan asepalvelustaan kotimaassaan. Samaan hengenvetoon on vaadittu Karjalaa takaisin. Ensin päälauseessa vihataan ruotsinkielistä vähemmistöä ja heti sivulauseessa havitellaan uutta venäjänkielistä vähemmistöä.

Tämä ei nyt oikein hyvältä näytä. Jos meno tästä ryhtyy kiihtymään tätä vauhtia, minä olen vakavissani kallistumassa sille kannalle, että parempi olisi ollut kuitenkin se vaihtoehto, että porukka olisi lähtenyt kaduille tiiliskiviä paiskomaan.

Muistan elämässäni kaksi muutakin häkellyttävää päivää. Omien lasten syntyminen on kautta aikojen saanut urokset sekaisin.

Päällimmäinen ajatus on se, että miten tämän kanssa pärjää ? Mistä tähän vaihdetaan öljyt ? Miksi tässä ei ole kahvoja ? Koska tähän tulee sen verran tajua ja hujumenttia, että tälle voi ryhtyä puhumaan. Vain rakastaminen ja sietäminen on automaattista.

No, meidän on pakko rakastaa ja sietää näitä herramme vaaleissa valittuja muurahaisia. Aika monella taitaa olla kuitenkin sama ongelma kuin ministeri Vapaavuorella; rikosrekisterimerkintöjä on pitkä lista itsellä ja lähipiirissä. Semmoista kansalaista on pidetty siviilimaailmassa epäilyttävänä ja vähän huonomaineisena. Ministeriksi näistä on päässyt kuitenkin useampikin. Vapaavuori oli vain jäävuoren huippu.

Olisi suotavaa nyt kuitenkin. että ainakaan oikeusministeriksi ei valittaisi sellaista ihmistä, joka on tutustunut järjestelmään asiakkaana.

Vieläköhän on muuten voimassa vaatimus syntyperäisyydestä ? Tuskin. Nyt taitaa riittää, että on hyvämaineinen Suomen kansalainen.

Suurimman puolueen BZ on sanonut karttavansa ministerihommia siitä syystä, että hänellä on migreeni. BZ on varmasti arvellut ihan aiheellisesti, että tuossa hommassa migreeni saattaisi iskeä usein.

Migreeni voi tulla tästäkin. Kyse on kansanedustajan, luultavasti myös tulevan ministerin ajatuksista.