>Työtapaturma Viitasaarella
>
Pankista oli tullut ”vainajalle” ilmoitus, että tili on nyt suljettu, slut, finito, The End, adjö . Omaisille jaksamista.
Eläkkeen maksu oli katkennut sitten saman tien kahdeksi kuukaudeksi. Paikallinen osuuskauppa oli ilmoittanut Kauppisen Bonus –korttista virran nyt sammuneen ja otti osaa kovasti. Enää ei nyt sitten Kauppinen saisi Jyväskylän Amarillossa pippurihärän kanssa jäsenetuhintaista punaviiniä, jos nimittäin sattuisi kuolleena vielä Jyväskylän puolessa liikkumaan.
Kuolleelle Kauppiselle on kuulemma tullut elävä hätä tämän identiteettinsä kanssa. Oli henkilöllisyys vaihtunut. Hänelle ei tule kuin surunvalitteluja ja kuollut kaima saa jatkuvasti herkullisia jäsenetutarjouksia ja vaalien ennakkoäänestys-lomakkeita.
Kauppisesta oli tullut kuollut sielu. Onneksi häntä ei sentään ole yritetty kaupitella kenellekään, eikä asettaa eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Mies on jo kolme kuukautta yrittänyt saada itseään elävien kirjoihin. Eläkkeet tulivat marras – joulukuulta takautuvasti. Tammikuun eläke on taas jossain hukassa kuulemma.Tietokone ei ole muistanut kertoa itselleen, että Kauppinen on hengissä edelleen myös vuonna 2011.
Tapauksesta tulee mieleen Franz Kafkan parhaat lukemistot. Olenkin antanut itselleni kertoa, mitä kaikkea tämä identiteettisotku ja SOTU- tunnuksen sekaantuminen on jo Viitasaarella saanut aikaan.
Tuppuraisen vanha muori saksii kuulemma kaikista laskuista ja asiakirjoista nyt nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa pois. Jäljellä jäävän paperin hän laittaa kuuliaisesti jätekeräykseen. Tuppuraisen rouvan rivitalokaksiossa ei ole takka, joten rouva joutuu silppuamaan sosiaaliturvatunnuksensa silpuksi ja sekoittamaan kahvinporoista ja silpusta ruskean mössön. Sitten hän jakaa mössön kolmeen yhtä suureen osaan ja laittaa kunkin fraktio- osan omaan muovipussiinsa. Kauppareissulla rouva Tuppurainen pudottaa sitten nämä muoviset paketit kolmen eri kaupparyhmittymän roskakoreihin.
Siinäpä sitten saavat pallisilmät ja kokaiini-keijot yritellä palapeliä ja palasten yhteen liimailua. Jos osaavat.
Rouva Toropainen , joka asustelee Tuppuraisen naapurissa, on jalostanut menetelmää vieläkin pitemmälle. Hän syö säännöllisesti luumuja, jotta hänen vatsansa toimisi kunnolla. Hänelle näet tulee sangen paljon päivittäistä kirjepostia, entinen opettaja näet kun on. Rouva Toropainen kuulemma jakaa suolentoimintansa tuotoksen kolmeen muovipussiin ja toimii muuten saksimisen suhteen samoin kuin rouva Tuppurainen. Hänkin on sitä mieltä, että paikkakunnan nistit eivät kyllä hänen identiteettiään kaiva helpolla niistä paketeista irti.
Rouvat ovat perusteellisia, se täytyy myöntää. Kaikilla ei kuitenkaan olen mahdollisuutta em. menetelmiin. Monet eivät pääse ja kykene pitkiä matkoja liikkumaan liukkailla teillä ja kaduilla. Monien suoli ei toimi säännöllisesti, ja varsinkin nuoremmat henkilöt ovat usein aivan liian kiireisiä paperisilppurin ostamiseen taikka aikaa vievään saksilla askarteluun.
Rouva Toropaisen poika käyttääkin Viitasaarella erittäin suosituksi tullutta identiteettisuojausta. Hän laittaa maksetut laskut keittiön nurkassa olevaan vesisaaviin. Saavissa on vettä ja hämmentämiseen soveltuva karttu. Kun laskut ovat saavissa lionneet parisen viikkoa, kaikki muste ja painojälki on kaikonnut pois , liemi muuttunut vähän sameammaksi, ja jäljellä on melko puhdas paperi.
Paperista on helppo puristaa ylimääräinen vesi pois ja muovailla sitten sopivia nyyttejä, jotka voi turvallisesti ja vaarattomasti viedä roskikseen taikka paperinkeräykseen.
Identiteetin menetys on kauhea ja vakava paikka. Nykyään rouvat pitävät itseään ajan tasalla vanhusten palvelutalon mikrotietokoneella. Uusimpia ideoita metsästetään esimerkiksi täältä ja muilta palstoilta. Turha on kohta Viitasaarella kenenkään roskiksia tonkia ja haamuhenkilöllisyyksiä rakennella.
Saataisi vain nuo hillittömät veriteot Viitasaarella kuriin. Viime aikoina niissä on vielä kuollut enemmän ihmisiä kuin terveyskeskuksen kirjanpidossa.
Ja saataisi lääkärille paremmat silmälasit. Hyvähän se olisi myös, jos lääkäri ei olisi keikkaihminen etelästä, vaan paikkakuntalainen, vakinaisesti paikkakunnalla asuva, joka tuntisi ihmiset henkilökohtaisesti, eikä ketään ennen aikojaan hautaan laittaisi. Kovasti Viitasaaren rouvat ovat kateellisia Saarijärvisille tästä Maalaistohtorista. Sekö kuitenkin, ainakin televisioohjelmassa , tuntee kaikki asiakkaansa ja niitä elävänä yrittää pitää.