>Pennut eivät olleet jaksaneet lukea tenttiin

>

Tiesittekö, että rakkaus ja vaihto ovat ääripäitä katkeamattomassa pitkässä ihmissuhteiden janassa. Useimmat meidän ihmissuhteistamme ovat kuitenkin em. janan ääripäiden epäpuhtaita sekoituksia. Ne sekoittuneet ihmissuhteemme sitten makaavat ja oleskelevat jossain tuolla janalla.

Näin väittävät Zygmunt Bauman ja Richard Sennet. Olen heihin joutunut olosuhteiden pakosta tutustumaan viime päivinä.

He sanovat, että vastapuolemme yrittää kohtaamisissa saada selvää singaleistamme. Sitä tapahtuu alinomaa kauppojen jonoissa, Lions klubien kokouksissa ja työpaikkojen viikkopalavereissa. Jossain määrin sitä selville ottamista ja vastapuolen tarkkailua tapahtuu myös parisuhteessa. Tarkkailutulosten perusteella sitten päätöksiä siitä, kuinka vaihtoa tai rakkautta vastapuolen kanssa tehdään. Ja millä sekoitussuhteella.

Yritin tänään liikkua opiskelijoiden suhteen hyvin lähellä tuota vaihtamiseen liittyvää janan päätä. Kävimme läpi joulukuisen tentin sisältöä, pisteytystä ja kerroin heille varovaisesti niistä seikoista ja odotuksista, joita mielessäni oli, kun tenttiä muotoilin. Yritin olla sekoittamatta tunteitani asioihin.

Kerroin arvostavani sitä, että joulukuussa heidän ajatuksensa olivat olleet tenttiin valmistautumisen asemesta joululahjahankinnoissa ja jouluaaton rakkauden kyllästämissä tavaranvaihto-juhlallisuuksissa. Pidin itsestään selvänä, että opettaja oppilassuhteemme liikkuvat tenttitilanteessa puhtaissa, taikka lähes puhtaissa vaihdon tunnelmissa. Herrat ja neidit lukevat, minä tarkastan tuloksen ja hedelmät ropsahtelevat herrojen ja neitien reppuihin, eivät minun. Minua kuunneltiin hiiren hiljaa.

Mietin luennon jälkeen, että miksi sitten kuitenkin olen ärtyisä ? Miksi mieleni teki olla pirullinen ? Onko se jotenkin minulta pois, jos opiskelija ei viitsi tehdä mitään…

Kauhukseni huomasin, että edelleen näköjään sotken affektiivisia nilkannyrjähdyksiä tähänkin touhuun. Kymmenien vuosien ura ei ole kovettanut minua, vaan suren sitä, että minä harhailen edelleen jossain tuolla janalla.

Tai sitten olen tuohtunut itselleni edelleen siitä mahdollisuudesta, että virkatyö on suoritettu leväperäisesti, toisella kädellä, ET –lehteä unelmoivasti selaten ja nuoriso jätetty hunningolle.

No, niin kauan, kun luotetut puurtajat , eli ryhmän parhaimmisto napsii upeilla mallivastauksilla kiitettävät arvosanat joka tentistä, tiedän ainakin heille asiat opettaneeni. Silti minua mietityttää usein se, pitäisikö minun saada jokainen opiskelija , jokainen pahnan pohjimmainenkin mukaan ?

Pitäisikö minun suhtautua tähän homman jotenkin toisella tavalla ? Pitäisikö minun olla lähetyssaarnaaja, joka potkii viimeisenkin lampaan kaikkiin karsinoihin ja aitauksiin ?

No, jos pitäisi, kohta tulee kiire. Eräästäkin suvusta olen opettanut ensin isän tähän tutkintoon ja sitten 20 vuoden kuluttua pojan. Nyt pojallakin on jo lapsia kasvamassa, joten jos tässä olen sitkeästi sorvin ääressä vielä 10 vuotta, pääsen ehkä pilaamaan opetuksellani kaikki suvun kolme sukupolvea. Tai vaihtoehtoisesti hyvittämään kolmannelle sukupolvelle ne vääryydet, joita olen isälle ja isoisälle aiheuttanut.

Omituinen ammatti tämä kyllä on.