>Ortoosi

>

Entinen pääministeri Matti Vanhanen aavistaa varmasti jo samaa, mitä Lapin yliopiston professori Jyrki Virolainen omassa blogissaan. Hän uskoo, että lähtöä valtakunnanoikeuteen ei tule.

Ilmeisesti sen varmuuden siivittämänä Vanhanen on jotenkin joutunut itselleen asiaa selittämään ja hyvittelemään. Niinpä hän on antanut itselleen tuen, ortoosin, jonka avulla tästä hankalasta tilanteesta pääsee nopeammin eteenpäin ja saa mielensä virkeäksi. Niinhän meistä jokainen tekee omassakin elämässään.

Näinä päivinä moni ihminen ravaa puntarissa päivän aikana useammin kuin tupakkimies pihalla. Näinä aikoina moni tupakkimies syö lyijykynää ja ihmettele, miksi uni ei tule simmuun.

Ensiviikolla viimeistään monien kohdalla alkaa sitten lipsuminen. Jos tästä tupakista nyt selvitään kunnialla ja koko paskasta pääsee irti, niin kummitytön häissä ainakin kesällä voisi yhden sikarin polttaa. Tai ehkä jo pääsiäisenä laskettelureissulla. Paheeseen ja lupaukseen tulee etäisyyttä. Paha tuntuu kaikkoavan kauas taakse ja kun vaatteet lakkaavat haisemasta ketunhaaskalta ja henki kulkee, riemu on suuri kuin herätyskokouksessa.

Juttu ei onnistu ilman ortooseja. Pitää olla tuki, jonka varaan elämänsä laskee. On pakko pystyä selittämään, että kun paino on pudonnut 10 kiloa, kaljasalkku ja kermajuusto palaavat diasporasta.

Ajatus siitä, että ei koskaan enää kaljaa, ei koskaan enää sikaria, ei koskaan enää ongelmia varpaankynsien leikkauksessa on kauhistuttava ja tuskainen.

Paljon mukavampaa on selittää, että eipä tässä ihan varmoja olla. Kun eläkevuodet tulevat, viimeiset viisi vuotta vedetään sitten hiilihydraattia, portteri-olutta ja Macanudoa posket lommolla.

Vanhasen himo taitaa liittyä politiikkaan. Minä ymmärrän hyvin. Kun itse olen pitkästi yli 30 vuotta ansainnut leipäni puhumalla toisten edessä asioista, jotka ovat enemmän tajunnanvirtaa kuin kovaa tiedettä, ymmärrän oikein hyvin.

Voi nimittäin olla, että kun, ja jos minä joskus pääsen eläkkeelle, änkeän ehkä kansalais- ja työväenopistoihin luennoimaan kaikesta siitä, mikä vielä on sanomatta. En takaa, ettenkö yrittäisi vielä vanhusten palvelutalossakin pistää pystyyn kirjallisuuspiiriä. Sellainen ajatus antaa minulle suurta mielihyvää ja tukea niitä aikoja odotellessa.

Kuva on lainattu Tampereen teatterin kuvapankista. Näytelmä on nimeltään Viimeinen sikari, ja siinä käsitellään tätä samaa teemaa. Mitä on tullut tehtyä, ja mitä ehkä vielä tulee tehtyä. Kannattaa käydä katsomassa.