>Action learning

>

Ihmisen taitoihin näyttäisi lähes aina liittyvän kasa tunteita, taikka ainakin hyviä muistoja, joiden avulla taidon oppiminen ankkuroidaan pysyvästi menneeseen aikaan ja varmistetaan se, että taito mielihyvineen on nopeasti otettavissa käyttöön kun tilaisuus tulee.

Moni muistaa hyvin sen, kuinka oppi ajamaan polkupyörällä ja millaiset tunteet siihen tapahtumaan liittyivät. Välillä polvet olivat verillä ja naama ruvella, mutta vähitellen, päivä päivältä lähestyi se hetki, jolloin reviiri laajeni ajotaidon ansiosta horisontin taakse ja uusi vaihe elämässä alkoi.

Toisille taas kaukalossa luistelu palauttaa mieleen ne iloiset hetket, jolloin tämä tuiki tärkeä taito tuli opeteltua luonnon jäällä. Yhä edelleen voi palata vanhoihin mukaviin hetkiin ja muistella sitä huimaa tunnetta, kun saattoi liukua tuulen nopeudella jäätä pitkin kilometrien päähän ja viimein hikisenä taas palata kotiin.

Minä muistan erityisesti sen taidon, jonka isäni opetti minulle 12 vuotiana. Hän nimittäin opetti minulle hevosen kengittämisen.

Ensin pitää tietenkin tietää se, miten hevosen viereen mennään, kun halutaan se kengittää. Kun menet siihen oikein, hevonen varovaisesti suorastaan nostaa jalkaansa koukkuun , jolloin voit ottaa jalan omien jalkojesi väliin.

Vanhan kengän irrottaminen on vähän vaikeaa. Nuoren pojan voimat eivät tahdo millään riittää siihen, mutta kun isä auttaa vähän, naulat viimein tulevat ulos kaviosta ja kenkä irtoaa. Hevosen kavion tuoksu on uusi kokemus.

Kavion vuoleminen on huolellista työtä. Pitää hallita vuolemisraudan asento ja vasaran liike samana aikaan. Uutta kenkää pitää välillä sovittaa ja taas vuollaan lisää. Vieressä tuoksuu suuri , lämmin, ja kiitollinen elävä olento, joka ei potki, eikä äksyile. Se tietää, että nyt on meneillään jotain erikoista ja tärkeää.

Nuoren pojan jännittävin hetki on se, kun pitää lyödä kenkä kiinni kavioon nauloilla. On vain uskottava, että siellä kaviossa on tarpeeksi tilaa naulalle. On uskottava, että se ei eläimeen satu.

Lopuksi sitten taputetaan hevosta ja kehutaan sitä. Nuorta poikaa kihelmöi ja hänestä tuntuu siltä, että jotain tosi hienoa ja ainutlaatuista on nyt opittu. Kädet vapisevat. Poika on hiestä märkä, yltä päältä ja voimat ovat menneet. Omin käsin, kenenkään auttamatta on laitettu hevoselle kenkä jalkaan.

Opittu elämästä jotain.