>Arvontaa…arvontaa ! !

>

Parin kirjoituksen jälkeen kasassa näyttäisi olevan 1500 kirjallista sohaisua sinne ja tänne. Sanomisen tarve on jatkunut hillittömänä. Jotain pitää aina päästä sanomaan.

Pienenä olin umpiujo. Vähän suurempana olin äärettömän sulkeutunut, arka ja syrjäänvetäytyvä. Niinpä ei olekaan ollenkaan kummallista se, että sopivan kanavan ilmestyttyä kaikki pidätelty ja teljettynä ollut pyrkii vapautumaan kahleistaan.

Hankalaa on se, että vyöry ei näytä juuri laantuvan. Sanomisen tuska riipii edelleen pientä kulkijaa, eivätkä nuo kävijälaskurin luvut tietenkään yhtään helpota asiaa.

Virtuaaliyleisö muistuttaa paljolti leipätyön yleisöä. Opiskelijatkin joutuvat lähes yksipuolisesti pakotettuina kuuntelemaan avuttomina luentosalissa mielipiteitäni ja tulkintojani asioista, joilla monien mielestä on vain yksi totuus, mutta joille minä hillittömyydessäni yritä antaa monia merkityksiä.

Opiskelijat ovat sidottuja paikoilleen. Te voitte nostaa kytkintä minä päivänä tahansa. Opiskelijoilta olen tosin tavan takaa opintojaksopalautteessa kysellyt vaikutelmia ja parannusehdotuksia. Te taas olette joutuneet tyytymään siihen, mitä tuutista on tullut. Toisaalta, teillä on vastapainona vapautenne tulla ja mennä.

Juhlan kunniaksi voisitte ystävällisesti vastata sivupalkissa olevaan mielipidekyselyyn. Se on laadittu sikäli ketunhäntä kainalossa, että siinä kysellään ainoastaan teidän toiveitanne lisäysten suhteen. Vähennyksien osalta varaan itselleni täydet optiot ja veto-oikeuden kaikkiin toimenpiteisiin.

Olkaatte niin hyviä ja höveleitä, että vastaatte, mitä toivoisitte lisää. Voitte valita useita vaihtoehtoja. Tapahtuman merkitystä voin korostaa asiaan liittyvällä arvonnalla. Hyvätasoinen kirja tai pokkari tai pokkareita arvotaan vastanneiden kesken. Sitä varten arvontaan halulliset virtuuaalinimimerkin omaavat voisivat kuitata osallistumisensa kommenttilaatikossa.

Mikäli haluat osallistua kyselyyn ja arvontaan anonyyminä, kirjoita kommenttilaatikkoon itsellesi jokin tunnistettava nimimerkki arvontaa varten. Sen perusteella minun on sitten helppo yksilöidä anonyymivoittaja tai voittajat. Jos et löydä kyselyn vaihtoehdoista sinulle sopivaa, kerro mielipiteesi minulle kommenttilaatikossa tai suoraa sähköpostilla, jonka löydät profili-osiosta.

Vastausaikaa on tämä viikko eli aina tuonne sunnuntai-iltaan ja keskiyöhön 6.2. 2011 asti. Voittajilta kysellään sitten erikseen nimiä ja yhteystietoja arvonnan jälkeen. Nyt ei tarvitse vielä koko lukijakunnalle paljastuksia tehdä.

Olkaa niin ystävällisiä.

>Työtapaturma Viitasaarella

>

Tämän viikon alkupuolella sanomalehti Keskisuomalaisessa kerrottiin, miten lääkäri Viitasaarella oli kahdesta Kauppisesta, (nimi muutettu), merkinnyt kuolleeksi sen elävämmän. SOTU oli mennyt sekaisin.

Pankista oli tullut ”vainajalle” ilmoitus, että tili on nyt suljettu, slut, finito, The End, adjö . Omaisille jaksamista.

Eläkkeen maksu oli katkennut sitten saman tien kahdeksi kuukaudeksi. Paikallinen osuuskauppa oli ilmoittanut Kauppisen Bonus –korttista virran nyt sammuneen ja otti osaa kovasti. Enää ei nyt sitten Kauppinen saisi Jyväskylän Amarillossa pippurihärän kanssa jäsenetuhintaista punaviiniä, jos nimittäin sattuisi kuolleena vielä Jyväskylän puolessa liikkumaan.

Kuolleelle Kauppiselle on kuulemma tullut elävä hätä tämän identiteettinsä kanssa. Oli henkilöllisyys vaihtunut. Hänelle ei tule kuin surunvalitteluja ja kuollut kaima saa jatkuvasti herkullisia jäsenetutarjouksia ja vaalien ennakkoäänestys-lomakkeita.

Kauppisesta oli tullut kuollut sielu. Onneksi häntä ei sentään ole yritetty kaupitella kenellekään, eikä asettaa eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Mies on jo kolme kuukautta yrittänyt saada itseään elävien kirjoihin. Eläkkeet tulivat marras – joulukuulta takautuvasti. Tammikuun eläke on taas jossain hukassa kuulemma.Tietokone ei ole muistanut kertoa itselleen, että Kauppinen on hengissä edelleen myös vuonna 2011.

Tapauksesta tulee mieleen Franz Kafkan parhaat lukemistot. Olenkin antanut itselleni kertoa, mitä kaikkea tämä identiteettisotku ja SOTU- tunnuksen sekaantuminen on jo Viitasaarella saanut aikaan.

Tuppuraisen vanha muori saksii kuulemma kaikista laskuista ja asiakirjoista nyt nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa pois. Jäljellä jäävän paperin hän laittaa kuuliaisesti jätekeräykseen. Tuppuraisen rouvan rivitalokaksiossa ei ole takka, joten rouva joutuu silppuamaan sosiaaliturvatunnuksensa silpuksi ja sekoittamaan kahvinporoista ja silpusta ruskean mössön. Sitten hän jakaa mössön kolmeen yhtä suureen osaan ja laittaa kunkin fraktio- osan omaan muovipussiinsa. Kauppareissulla rouva Tuppurainen pudottaa sitten nämä muoviset paketit kolmen eri kaupparyhmittymän roskakoreihin.

Siinäpä sitten saavat pallisilmät ja kokaiini-keijot yritellä palapeliä ja palasten yhteen liimailua. Jos osaavat.

Rouva Toropainen , joka asustelee Tuppuraisen naapurissa, on jalostanut menetelmää vieläkin pitemmälle. Hän syö säännöllisesti luumuja, jotta hänen vatsansa toimisi kunnolla. Hänelle näet tulee sangen paljon päivittäistä kirjepostia, entinen opettaja näet kun on. Rouva Toropainen kuulemma jakaa suolentoimintansa tuotoksen kolmeen muovipussiin ja toimii muuten saksimisen suhteen samoin kuin rouva Tuppurainen. Hänkin on sitä mieltä, että paikkakunnan nistit eivät kyllä hänen identiteettiään kaiva helpolla niistä paketeista irti.

Rouvat ovat perusteellisia, se täytyy myöntää. Kaikilla ei kuitenkaan olen mahdollisuutta em. menetelmiin. Monet eivät pääse ja kykene pitkiä matkoja liikkumaan liukkailla teillä ja kaduilla. Monien suoli ei toimi säännöllisesti, ja varsinkin nuoremmat henkilöt ovat usein aivan liian kiireisiä paperisilppurin ostamiseen taikka aikaa vievään saksilla askarteluun.

Rouva Toropaisen poika käyttääkin Viitasaarella erittäin suosituksi tullutta identiteettisuojausta. Hän laittaa maksetut laskut keittiön nurkassa olevaan vesisaaviin. Saavissa on vettä ja hämmentämiseen soveltuva karttu. Kun laskut ovat saavissa lionneet parisen viikkoa, kaikki muste ja painojälki on kaikonnut pois , liemi muuttunut vähän sameammaksi, ja jäljellä on melko puhdas paperi.

Paperista on helppo puristaa ylimääräinen vesi pois ja muovailla sitten sopivia nyyttejä, jotka voi turvallisesti ja vaarattomasti viedä roskikseen taikka paperinkeräykseen.

Identiteetin menetys on kauhea ja vakava paikka. Nykyään rouvat pitävät itseään ajan tasalla vanhusten palvelutalon mikrotietokoneella. Uusimpia ideoita metsästetään esimerkiksi täältä ja muilta palstoilta. Turha on kohta Viitasaarella kenenkään roskiksia tonkia ja haamuhenkilöllisyyksiä rakennella.

Saataisi vain nuo hillittömät veriteot Viitasaarella kuriin. Viime aikoina niissä on vielä kuollut enemmän ihmisiä kuin terveyskeskuksen kirjanpidossa.

Ja saataisi lääkärille paremmat silmälasit. Hyvähän se olisi myös, jos lääkäri ei olisi keikkaihminen etelästä, vaan paikkakuntalainen, vakinaisesti paikkakunnalla asuva, joka tuntisi ihmiset henkilökohtaisesti, eikä ketään ennen aikojaan hautaan laittaisi. Kovasti Viitasaaren rouvat ovat kateellisia Saarijärvisille tästä Maalaistohtorista. Sekö kuitenkin, ainakin televisioohjelmassa , tuntee kaikki asiakkaansa ja niitä elävänä yrittää pitää.

>Tammisunnuntai

>

Pohjanmaalla pitävät tänään juhlia sen muistoksi, että tammikuussa 1918 astui voimaan uusi aselakiuudistus, jolla tulityökalujen omistusoikeus siirrettiin venäläiseltä sotaväeltä suomea puhuville maakunnan miehille. Senaatti ei enää siihen aikaan kovin jämäköitä lainsäädäntöliikkeitä kyennyt tekemään. Niinpä toimeen tartuttiin vähän jo ennakoiden.

Pohjalaisia ottaa tietenkin pattiin suunnattomasti se, että Karjalassa aloitettiin vastaavat toimet jo kymmentä päivää aikaisemmin.

Taavetin asemalla kaatui 21. päivä tammikuuta ensimmäinen Saksassa koulutettu jääkäri. Riitaa ja ammuskelua oli syntynyt sen vuoksi, kun valkoiset olivat ottaneet punaisille tarkoitetun asevaunun haltuunsa.

Kolumbus ei siis löytänyt Amerikkaa, eivätkä pohjalaiset aloittaneet sisällissotaa. Norma Jeane Mortenson ei ole Lasse Mårtensonin serkku, eikä aurinko pyöri maapallon ympäri.

Erityisen suosittu tammikuuta koskeva toinen myytti on se, että olutta juomalla voi laihtua. Tämän myytin minulle kertoi hyvä dipl. Insinööri – ystäväni. Menetelmä on kehitetty Otaniemen Jämeräntaipaleella 1970-luvulla.

Ostetaan olutta riittävästi koetarkoitukseen. Jäähdytetään olut + 4 asteiseksi. Juodaan olutta niin paljon kun kyetään. Ihmisen keho joutuu nyt lämmittämään juodun oluen noin 33 astetta ylöspäin. Tämä prosessi vie energiaa enemmän kuin juotu olut sisältää. Ja kas kummaa, ihme on suuri krapulaisen laihduttajan mielessä, kun laskelmissa näyttääkin olevan jotain vikaa.

Hyvin suosittu harhaluulo viime tammikuussa näytti olevan se, että kaikki 5 – 20 -vuotiaat lapset ja nuoret pitää ehdottomasti rokottaa sikalunssaa vastaan.

>Egypti, Karthago ja muu Afrikka

>

Kirjailija Peltonen oli oikeassa, kun luonnehti nykyistä sirpaloitunutta Afrikkaa vaikeaksi ja hankalaksi maanosaksi. Etenkin urheiluselostajan kannalta se tietenkin on sitä, mutta miksei myös vallankahvassa roikkuvan feodaali – riistäjän kannalta. Maanosan riistäjiltä näyttäisivät kohta perskarvat kärähtävän. Karthago ja Egypti ovat jo liekeissä.

Sinä aikana kun minä olen rauhallisessa sosiaalipolitiikan ja sosiologian tentissä, Kauhavalla 50 lehmää jää sortuvan navetan katon alle, demarit ovat hiippailleet hiljalleen ylös kannatuskuopistaan ja Egyptissä on ryhdytty ryöstelemään muumioita. Voisi jopa sanoa, että maailma on mallillaan, heti kun hetkeksi kääntää selkänsä.

Sen lisäksi olen tänään lukenut kirjan, jossa 35 – vuotinen nainen luo suhteen 15 vuotiseen poikaan.

Ja vielä… Olen istunut junassa 30- vuotiaan liikenaisen vieressä tuskallisen pitkään katsoen hänen Power Point – esityksen rakentamistaan, ja samaan aikaan miettinyt sitä, mahtuisiko hänen farkkujensa taskuun kirjastokortti, edes likuvoiteella.

Melkoinen saunapäivä tämä taas on ollut. Yritän rauhoittua

>Ennustus

>

Pojan kanssa valmistaudutaan tenttiin. Ensimmäistä kertaa sattuu niin, että mennään samaan tenttitilaisuuteen. Uskoisin sen olevan kohtuullisen harvinaista yliopistotasolla.

Sosiologisessa mielessä valmistaudun koitokseen lukemalla aamun uutisia ääneen. Nuorimies kommentoi taustalta. Martina Aitolehti on kuulemma löytänyt 23 vuotiaan menestyneen alppinistin ja kiinteistövälittäjän itselleen.

Miettittiin yhdessä sitä, että eikös se Harri Olli lähtenyt suksihuoltobisnekseen, eikä kiinteistöalalle. Harri taitaa olla sitäpaisti vanhempikin.

Nuorimies arveli, että kyllä me vielä sen alppinistin nimi ennen viikon loppumista tiedetään. Keskusteltiin siitä, että onko alppinisti sellainen, joka vetää valkoista puuteria sieraimeensa mäen päällä, ja sitten hurauttaa sieltä pöllyissään alas. Tai olisiko se alppinisti semmoinen, joka telemark tyylillä ja villapaita päällä laskee Norjan tuntureita ja alppimajalla kaakaota kaiken päätteeksi ryystää.

Millä kriteereillä voi päästä kiinteistövälittäjäksi. Riittääkö se, jos myy koirankoppeja ? Entä, jos on lemmikkieläinkaupassa myymässä marsuhäkkejä? Riittäääkö se, jos on ostanut Leviltä mökin ja joutunut se myymään hulttiomaisen elämisen vuoksi 6 kuukauden omistuksen jälkeen alihintaan ?

Onko kaverilla kiinteistövälittäjän tutkinto ?

Joensuussa työnantaja on joka tapauksessa saanut sakot siitä, kun työpaikkailmoituksessa oli pyrkinyt rajaamaan hakijoiden joukosta etukäteen osan pois. Hän oli sitä mieltä, että ihmisen ulkonäkö ja väri ovat sellaisia asioita, joita hän voi oman mielensä mukaan valita ja siitä etukäteen hakijoille kertoa.

>Hyppy tuntemattomaan

>

Hyppään kohta junaan ja lähden taas Joen kaupunkiin. Mikäli juna tulee. Tenttiin on vielä toista vuorokautta aika, joten tästä ehtisi perille vaikka mopedilla, jos vain vaatetus on kunnossa. Juna olisi kuitenkin siinä mielessä mukavampi vaihtoehto, että olisi mukava lukea matkalla tenttimateriaalia.

Odottelen jännittyneenä matkan alkamista. Sen verran varovainen mies olen, että olen lopettanut jo aamulla nesteiden nauttimisen. Tämä varotoimenpide on hyvä muidenkin matkustajien muistaa.

Katsokaas, kun ensimmäinen juna on 20 minuuttia myöhässä, seuraava juna onkin sitten 40 minuuttia. Kolmas juna on lopulta niin paljon myöhässä, että VR antaa matkustajien käyttöön vanhan linja-auton, jonne ahdetaan kaikkia matkustajat, heidän susikoiransa ja sello-soittimensa. Vessa ei vempeleessä ole, konduktori on joku köyhän miehen esapakarinen ja rattoisaa on. Matka Pieksämäeltä Joensuuhun tehdään niin, että jokaisella korpiasemalla poiketaan katsomaan, paleleeko siellä joku odottaja.

Kun sitten olet matkannut reitin Varkaus-Heinävesi-Vihtari-Viinijärvi, sinulle kyllä viini maistuisi, mutta otsassasi oleva kupla puhkeaa viimeistään siinä vaiheessa, kun ajokki on Ylämyllyllä.

Tämä on taitolaji. Tämä opiskelu.

>Porkkala

>

Tänään on kulunut 55 vuotta siitä, kun Porkkalan vuokra-alue luovutettiin takaisin Suomelle. Minä en siitä muista mitään. Mitäpä kaksivuotias.

Lunta oli kuitenkin paljon. Sain sinä talvena ensimmäisen lapioni, jolla sitten ulkona naapurin pojan kanssa touhuttiin. Minun lapioni oli kunnollinen, tehdastekoinen ja siinä oli metallista terä. Naapurin pojalla oli isänsä tekemä puinen lumilapio. Se näytti minusta kömpelöltä , eikä siinä lumi pysynyt. Ymmärsin kuitenkin, että perheeni talous oli venytetty tiukoille sen vuoksi, että minä sain kunnollisen lapion. Silloin elettiin vaatimattomia aikoja.

Ei minusta kuitenkaan lapiomiestä tullut. Koko elämä on mennyt ruumiillisen työn vieroksunnassa.

Porkkalan luovutuksesta taisi olla apua sen vuoden presidentinvaaleissa, sillä sen vaalin voittaja näytti jälkeenpäin paistattelevan pitkään julkisuudessa sen luovutuksen vuoksi. Samana vuonna Suomessa oli myös yleislakko. Sekin kuulemma voitiin laskea valitun presidentin syyksi. Niin minulle myöhemmin kerrottiin.

Viime vuosikymmenellä vierailin muutaman kerran Porkkalan alueen liepeillä, kun vietin muutamia viikkoja Miina Sillanpään kotimaisemissa KELA:n sponsoroimalla uudelleenkasvatus leirillä. Pyöräilimme ruumiillisen kasvatuksen merkeissä alueella, jossa vielä saattoi nähdä kyriilisiä kirjaimia, ei enää tosin tienviitoissa, vaan vanhojen navettojen seinissä. Tunsin valistuvani, ainakin poliittisesti.

Vuokralaiset olivat ehtineet jättää monen moista merkkiä vuokrasuhteesta. Siuntion asema taisi kuulua vuokra-alueeseen, Suitian linna taas ei. Raja meni sitten jossain siinä välissä.

Fanjunkarsin torppa jäi vuokra-alueelle. Vuokralaiset eivät vissiin oikein ymmärtäneet kulttuurin päälle mitään, sillä 1956 torppaa ei enää ollut. Tai sitten he olivat kulttuurinnälkäänsä siirtäneet sen jonnekin omaan maahansa turvaan.

Charlotta Lönqvistin hauta Siuntion hautausmaalla edelleen on. Olen poikennut mesenaattia tervehtimässä. Siitä tiedän.

Tammisunnuntaita odotellessa virittäytykäämme nyt Porkkalan muistoilla. Vuosipäivänä voisi ehkä vuokralaisilta kysyä, haluaisivatkohan he vuokrata vastavuoroisesti meille jotain. Ei Kaukasusta, mutta jotain jostain vähän lähempää.

>Nyt ei ajatus enää pysy aisoissa

>

Näinä ankeina aikoina joudumme pesemään edellisten kansanedustajien likapyykkiä, varautumaan siihen, että uudet halukkaat aloittavat kohta vaalikampanjansa ja samaan aikaan kuuntelemaan Italian päämiehen selityksiä, Venäjän päämiehen selityksiä ja vaikka mitä selityksiä. Anssi Rauramokin kiistää rattijuoppouden. Kovia kavereita kaikki.

Otto von Bismarck sanoi aikoinaan, että on kaksi asiaa, joista tavallisen kansan ei ole syytä tietää mitään. Ne ovat lakien säätämisen taustat, vallankäytön vaiheet, sekä makkaran valmistaminen.

Väittävät, että molemmat operaatiot ovat verisen moskan tunkemista ahtaaseen reikään ja lopputuloksen silottelua niin siistiksi, että se kelpaa kansalle. Ainakin näin väittävät makkaratehtaan työntekijät.

Me emme tiedä ihan tarkalleen sitä, kuinka terhakkana Italian päämies seisoo ja astuu. Voimme vain aavistella hänen pätevyyttään siitä, että hän sanoi hurmanneensa päämiehemme. Me emme tiedä sitäkään, kuinka syyllinen moskovalaisen lentoaseman johtaja on lopulta siihen, että matkatavarahallissa kerrankin jotain tapahtui ripeästi. Minä itse pitäisin pääsyyllisenä sitä, joka räjähti pirstaleiksi.

Voimme kuitenkin vähän aavistella jotain siitä, että monen terroristin perässä oli monta turvallisuuspalvelun agenttia. He sattuivat nyt kuitenkin harmillisesti vähän myöhästymään. Lentoasemalla oikeastaan tunnelman agendaan kuuluu kiire ja myöhästymisen pelko.

Mutta jyvällä siis Moskovassa oltiin. Viranomaiset tiesivät hyvin, että kohta paukkuu. Asiaa ei ilmeisesti haluttu kovin aikaisessa vaiheessa estää ja sitten pommarit eksyttivät agentit. Pääsivät hetkeksi pakoon.

Juoni on kuin Hollywood leffasta. Nyt olisi tarvittu Bruce Willisiä. Moskovan talvessa seikkailu verkkopaita päällä olisi saattanut olla räyhäkkää katsottavaa.

Luulen, että tulevaisuudessa ei ole enää elokuvateattereita. Elokuvat luultavasti esitetään silmiemme edessä, todellisuudessa, siten, että olemme osa elokuvaa, kävellemme kohtauksissa, jonotamme lentokentällä. Odotamme lomaa, ja samalla tiedämme, että kohta alkaa elokuva, jonka ostin eilen. Kohta turvatarkastukseen ryntää Johnny Deep tai Al Pacino. Elokuva lähtee pyörimään siinä edessäsi, olet osa sitä ja saattaa olla, että et ikinä pääse siihen Zurihin koneeseen, johon juuri olet jonottamassa. Kukaties pääset kohta Angelina Jolien kanssa juoksemaan pakoon, käsi kädessä, kun Al Pacino kähisee perääsi uhkailuja.

Väsyttää taas. Viime yönä nukuin tunnin. Lepakot ovat taas liikkeellä, kuten huomaatte. Menemme kevättä kohden. Huomenna pitäisi puhua nuorisolle järkeviä kuusi tuntia. Ja säästää nämä sammakot teille illaksi.

>Näin tänään siistin Volvon

>

Kevät on vissiin taas tulossa. Vaimo on nimittäin ryhtynyt puhumaan kartanovolvon ostosta. Sanoin sille, että hän ei jaksa kääntää sitä autoa edes parkkiruutuun. Ja minä en saa sen tavaratilaa täyteen millään, ellei sitten laiteta hiekkasäkkejä. Niin paljon tavaraa ei meidän huushollissa ole. Sanoin hänelle vielä, että se ajamiseen tarvitaan traktorikortti. Vaimo arveli autokortin riittävän siltikin.

Vaimo sanoi nähneensä semmoisia vanhempia söpöjä kartanovolvoja, joissa on takaveto. Se kysyi, eikö niiden käsittely ole helpompaa. Eivätkö ne käänny helpommin ?

Sanoin vaimolle, että minäkin näin tänään yhden semmoisen. Vaimo ei uskonut, kun sanoin, että ne vasta vaarallisia autoja on. Niissä hajoavat pellit, maalipinta haalistuu, niitä joutuu paklaamaan alvariinsa ja ne huojuvat tienpäällä laidasta laitaan ja ne tulevat vanhemmiten aika oikukkaiksi. Luonnetta niissä kieltämättä on, mutta oikukkaiksi ne tulevat.

Sanoin ajaneeni joskus sellaista. Kehotin rouvaa haaveilemaan nyt vain siitä, että josko ranskalaispoikain tekemä viritys taasen jaksaisi ainakin kesään asti.

Sanoin ehkä meneväni prätkänäyttelyyn pääkaupunkiin. Vaimon antoi ymmärtää, että hän saattaisi luopua kartanovolvo – haaveistaan, mikäli minä jättäisin prätkänäyttelyn väliin, tapetoisin keväällä olohuoneen ja yhden makuuhuoneen, suunnittelisin pihaterassin ja kaataisin puolet pihakuusista.

Minä kysyin, minkä värinen sen pitäisi olla ? Vaimo sanoi, että autossa kaikkein turvallisin väri on varmaan punainen. Minä korjasin, että tarkoitin tapetin väriä.

>Massat ovat liikkeellä !

>

Hiilihydraattien karttaminen näyttää juurtuneen elimistöön kolmen viikon aikana. Yritin säikyttää ruumista jälleen viikonloppuna pullalla ja kääretortulla, mutta mitään kovin raflaavaa ei enää tapahdu. Painokäyrän kulmakerroin on tosin vähän loiventunut, mutta edelleen näyttää siltä, että pekonilla, vihanneksilla, munilla, kalalla ja broilerin koivella pääsee melkoiseen syöksykierteseen.

Asian juhlistamiseksi ostin uuden paidan. Niin kuulemma kuuluu tehdä. Sillä tavoin yksilö saa aikaan tyytyväisyysprosessikaavioissa esiintyviä sisäisiä palkkioita, jotka ovat pitkäaikaisia ja pysyviä toiminnan katalyyttejä.

Kysyin vaimolta, näkyykö missään ? Hän sanoi, että turvotus on laskenut. Minä pyysin muotoilemaan uudelleen. Sanoin, että turvotus laskee juopolta. Minä laihdutan.

Epäilen, että hän on kateellinen ruokavaliosta ja näistä seurauksista, jotka hänen mielestään syntyvät aivan väärällä tavalla, ilman kärsimystä ja hikeä.