>Mitä näenkään taikapeilistäni…..

by Michael Tillman

>

Tulevan vuoden kynnyksellä lienee syytä vähän ennustella myös tulevaa. Tinan kanssa en viitsi ryhtyä teutaroimaan, mutta käytetään ennustuskeinona RAHI- menetelmää ja paria muuta tukivälinettä. Yleensä näissä ennustuksissa VAMI- skenaariot ovat tukeneet osumatarkkuutta kiitettävästi.

Ensi vuonna, jo viikolla 8, pääkaupungin lentoasemalla on helvetinmoinen laukkuruuhka, koska joku instanssi on ulkoistanut laukkulajittelijoiden saniteettitilojen wc-paperi-hankinnat. Pääsiäisen tienoilla sama laukkuruuhka toistuu, koska silloin huomataan, että käsien pyyhintään tarkoitettu paperi on väärän väristä.

Maaliskuussa Kreikan ja Irlannin valtionvelkojen korkojen nousu pysähtyy hetkeksi, mutta jatkaa nousuaan välittömästi. Kesällä ei enää tukirahoja tarvita lisää, sillä pari maata on selvitystilassa ja kaksi maata menossa siihen. Media ryhtyy käyttämään termiä : velkasaneeraus. Toukokuussa pörssi sukeltaa ja toipuu taas elokuun lopulla. Jos toipuu.

Alkuvuonna jollakin onnettomalla menevät matot myttyyn yläkerran kamarissa pahemman kerran ja hän päättää huiskia aseella ympäriinsä. Maakuntaa, taikka paikkakuntaa ei pysty vielä ennustamaan , eikä taikapeilistä näkemään. Syntyy pirunmoinen hulabaloo taas aseluvista.

Hallitusta ei saada muodostetuksi. Syntyy epäpyhiä alliansseja ja lopulta Kokoomus, Demarit ja Persut muodostavat hallituksen. Soinista tehdään sosiaali- ja terveysministeri.

Ennen kesää useita suomalaisia rauhanturvaajia kuolee maailmalla.

Pakistanissa syntyy levottomuuksia ja tilanne eskaloituu naapurimaihin. Pohjois-Korea uhkaa eteläisiä maakuntiaan, mutta mitään ei tapahdu.

Suomessa tapahtuu ensimmäinen oikea terrori- isku. Matti Vanhanen löytää uuden tyttöystävän ja toinen Mattikin löytää. Harri Olli juo kaljaa.

Keski-Euroopassa on keväällä hurjat tulvat. Veikselit ja Oderit huuhtelevat rantaterassit jokeen monessa kaupungissa.

Paavo Väyrynen ilmoittaa olevansa käytettävissä vaalien jälkeenkin, jos valtakunnan etu sitä vaatii. Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenten keski-ikä nousee ensi vuonna yli 55 vuoden. Paavi kehottaa edelleen ajelemaan paljaalla. Timo Soini ei ota kantaa asiaan.

Syksymmällä jää ja lumi yllättävät jälleen pääkaupunkiseudun autoilijat. Lasten huostaanottomäärät kasvavat ja nuoret miehet ostavat mielellään BMW – merkkisiä autoja.

Luulen myös, että ensi vuonna Suomessa tapahtuu ainakin yksi vakava junaonnettomuus, jossa menetetään ihmishenkiä. Monessa tapauksessa onnettomuuksilta tullaan välttymään vain siksi, että juna ei yksinkertaisesti pääse ollenkaan lähtemään.

Ahtaajat laittavat ulkomaanliikenteen poikki ainakin kerran, ehkä kahdesti.

Vuoden aikana Suomi ei saavuta jääkiekon maailmamestaruutta, mutta onnistuu voittamaan jalkapallossa yhden merkityksettömän ystävyysottelun.

Presidentin toimikausi lähenee loppuaan ja Media tulee rohkeammaksi. Presidentti pahoittaa tästä mielensä ja räväyttää itsenäisyyspäivänä sellaisella juhliensa kutsulistalla, joka ei jätä enää ketään kylmäksi.

Virossa viinan hinta nousee.

Seuraava Miss Suomi ei tiedä, koska käytiin talvisota, mutta kykenee silti heivaamaan entisen poikaystävänsä huisin nevadaan 2 kuukauden kuluessa missikisoista.

Ja sitä rataa… Eipä kuitenkaan tehdä asioita liian helpoksi ja kerrota ihan kaikkea etukäteen.

Näillä ennustuksilla mennään. Uskon, että osumia tulee ennustuksiin aika lailla. Tillman toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiittää samalla siitä hivelevästä tunteesta, joka syntyy siitä, kun joku näitä jupinoina näyttää lukevan.

Kuva on Carnuntumista. Paikka sijaitsee vähän Wienin lentokentästä itään.

Täällä Keisari Marcus Aurelius pohti ja ennusteli omaa tulevaisuuttaan vuonna 172 jälkeen Kristuksen. Täällä hän kirjoitti ainoan kirjansa; Itselleni.