>Mistä kirjoittaisin ?

by Michael Tillman

>

Lapsena muistan isäni usein sanoneen, että hän potee kirjoittamisen kammoa. Tyhjä paperi irvistelee siinä hänen edessään ja jos ei tarkoitus ole tehdä tiehoitokunnan kokouskutsua taikka kauppalappua kaupunkireissua varten, niin tyhjäksi se paperi tahtoi jäädä.
Erityisen hankalaksi hän sanoi kirjeiden kirjoittamisen isoisälleni sotaan. Isäni mielestä mitään kirjoittamisen arvoista ei kerta kaikkiaan ollut kotirintamalla tapahtunut. Aamulla hän meni kouluun ja illalla tuli kotiin. Sitten hän teki läksyt ja meni maata. Aamulla kaikki alkoi taas alusta. Mitä ihmettä sitä muuta voisi vielä kirjoittaa.
Vanhana miehenä hän on viimein omien sanojensa mukaan oppinut kirjoittamaan. Tietokone on jotenkin avannut kaikki lukot. Nyt hän kirjoittaa kirjeitä, kirjoittaa muistojaan ja on ryhtynyt myös lukemaan.
Raskas työ ja kirjoittamattomuus estivät myös lukemisen ja tekstiin syventymisen. Nyt kun hän on kirjoittanut vuoden aikana satoja sivuja mielessään pyöriviä asioita talteen, tietokoneen uumeniin, hän on myös alkanut lukemaan romaaneja ja henkilöhistoriaa.
Näyttää siltä, että kirjoittaminen avaa laajemminkin salpoja ja lukkoja. Kirjoittaminen näyttää johdattavan ihmisen tekstien maailmaan ja auttaa häntä myös pääsemään toisten ihmisten kirjoittamien tekstien taakse ja sisälle.
Tärkeänä siirtymä-väylänä saattaa olla paperin puute. Tietokone ja näkymättömät bitit luovat epävarmalle kirjoittajalle illuusion siitä, että mitään kauhistuttavaa tässä ei nyt tehdäkään, paperi ei mene piloille ja kovalevyltä voi tekstin pyyhkiä pois yhdellä napin painalluksella.
On turvallista ja helpottavaa kirjoittaa. Kaiken saa koneen sieluun piiloon. Tekstin saa lähtevistäkin tuhottua ja sen saa vielä tuhotuistakin tuhottua. Ennen piti sytyttää saunan padan alle tuli.
Kuvassa Adolfin kirje Ristolle vuodelta 1944. Hänellä oli sana hallussaan ja napakkaa tekstiä on syntynyt.