>Hei , me kyykytetään !!!

>

Savonlinnassa on 19 – vuotias poika pahoinpidellyt äitiään paistinpannulla ja puukolla. Riitaa ei ollut syntynyt kaukosäätimestä, vaan rahasta. Poika oli nostanut äidin tililtä itselleen luvatta rahaa.

Asiasta on ilmeisesti huomautettu, koska poika oli päättänyt laittaa synnyttäjäemonsa ojennukseen.

Pojalle, eikä äidille ei ole vielä perustettu naamakirjayhteisöä. Asia lienee kuitenkin vireillä.

Otaksun, luulen ja pelkään, että kunhan kriittinen massa yhteisön äitiä tukevan ryhmän jäsenmäärässä ylitetään, joku paskapää ryhtyy kampaamaan kaikki 19 vuotiaan nuoret miehet Savonlinnan kaupungista esiin samalla systeemillä kuin Herodes aikoinaan yritti varmistella omaa asemaansa. Tai sitten ryhmä kerätäänkin nuorenmiehen tueksi ja kaikki Savonlinnalaiset äidit saavat itaruudestaan vihat niskoilleen.

Voi tietenkin olla niin, että kirkosta eroaminen ja koiranpentu saavat massat liikkeelle paremmin kuin äiti, joka yrittää rajoittaa poikansa varastelua.

Se hyvä puoli tässä nyt kuitenkin on, että muutama maahanmuuttaja voi pelastua ongelmilta ja hankaluuksilta , kun valtaväestön kriittiset mielipiteet ohjautuvat em. kohteisiin.

Tulevissa eduskuntavaaleissa tullaan varmasti näkemään monta terhakkaa naamakirjayhteisöä, jotka kohdistuvat johonkin määrättyyn ehdokkaaseen, taikka puolueeseen. Täytyy myöntää, että odotan hieman kauhulla sitä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Likaa ja lokaa lentää nyt jo liikaa. Jos ehdokkaan kravatti ei ryhmää miellytä, tulevaisuus ehdokkaalle löytyy vaalien jälkeen bussikuskin ammatista Oulussa.

Keskustelu Kari Tapion neljännestä pojasta esimerkiksi on jo saanut julkisuudessa piirteitä, joiden perusteella voi hyvin väittää, että mielenterveystyön avohoito on saavuttanut saturaatiopisteensä ja jossain määrin olisi jo ehkä järkevää osa kansasta taas eristää rauhoittumaan.

>Mistä kirjoittaisin ?

>

Lapsena muistan isäni usein sanoneen, että hän potee kirjoittamisen kammoa. Tyhjä paperi irvistelee siinä hänen edessään ja jos ei tarkoitus ole tehdä tiehoitokunnan kokouskutsua taikka kauppalappua kaupunkireissua varten, niin tyhjäksi se paperi tahtoi jäädä.

Erityisen hankalaksi hän sanoi kirjeiden kirjoittamisen isoisälleni sotaan. Isäni mielestä mitään kirjoittamisen arvoista ei kerta kaikkiaan ollut kotirintamalla tapahtunut. Aamulla hän meni kouluun ja illalla tuli kotiin. Sitten hän teki läksyt ja meni maata. Aamulla kaikki alkoi taas alusta. Mitä ihmettä sitä muuta voisi vielä kirjoittaa.

Vanhana miehenä hän on viimein omien sanojensa mukaan oppinut kirjoittamaan. Tietokone on jotenkin avannut kaikki lukot. Nyt hän kirjoittaa kirjeitä, kirjoittaa muistojaan ja on ryhtynyt myös lukemaan.

Raskas työ ja kirjoittamattomuus estivät myös lukemisen ja tekstiin syventymisen. Nyt kun hän on kirjoittanut vuoden aikana satoja sivuja mielessään pyöriviä asioita talteen, tietokoneen uumeniin, hän on myös alkanut lukemaan romaaneja ja henkilöhistoriaa.

Näyttää siltä, että kirjoittaminen avaa laajemminkin salpoja ja lukkoja. Kirjoittaminen näyttää johdattavan ihmisen tekstien maailmaan ja auttaa häntä myös pääsemään toisten ihmisten kirjoittamien tekstien taakse ja sisälle.

Tärkeänä siirtymä-väylänä saattaa olla paperin puute. Tietokone ja näkymättömät bitit luovat epävarmalle kirjoittajalle illuusion siitä, että mitään kauhistuttavaa tässä ei nyt tehdäkään, paperi ei mene piloille ja kovalevyltä voi tekstin pyyhkiä pois yhdellä napin painalluksella.

On turvallista ja helpottavaa kirjoittaa. Kaiken saa koneen sieluun piiloon. Tekstin saa lähtevistäkin tuhottua ja sen saa vielä tuhotuistakin tuhottua. Ennen piti sytyttää saunan padan alle tuli.

Kuvassa Adolfin kirje Ristolle vuodelta 1944. Hänellä oli sana hallussaan ja napakkaa tekstiä on syntynyt.