>Viattomien lasten päivä

>

Naamakirjassa on kuulemma julkaistu niiden nimiä, joiden kaukosäädin on nyt koiran hampaanjälkiä täynnä. Kuulemma siellä kehotetaan antamaan sakinhivutusta ja keppiä näille sankareille, joiden pinna kiristyi siihen pisteeseen, että nuijivat koiranpennun hengettömäksi. Minä en kehota. Eivät ne viattomia ole, mutta laki ja esivalta on sitä varten, että syylliset tuomitaan.

Ekofasismiltahan tämä minusta näyttää. Omantunnon arat kikherneen syöjät ovat vieraantuneet reaalimaailmasta siinä määrin, että ryhtyvät julkistamaan rikoksesta epäiltyjen nimiä julkisuudessa ja ottamaan lakia omiin käsiinsä. Semmoiseen takavuosina ryhdyttiin kolhooseilla ja villin lännen pikkukaupungeissa. Joskus saattoi Alabamassa joku maatyöläinekin puhelinpylväässä roikkua ja 30 – luvun Saksassa lakia sai soveltaa rintakaarella jokainen, jolla oli siniset silmät ja pellavatukka. Sankari oli se, joka kertoi, missä Anne Frank lymysi.

Tässä maassa on viime vuosina saanut nimettömänä tappaa ihmisiä kännissä, autoilemalla heidän päälleen. Tässä maassa on saanut hakata ihmisiä teholle ja pistää puukolla kuoliaaksi, mutta edes saatana, kotimaata, taikka naaman väriä ei ole saanut sanoa, nimestä puhumattakaan.

Jos tämänkaltaisten nimilistojen rustaaminen yleistyy niissä rikoksissa, jotka yleisö kokee kauhistuttavina, mutta joita rikoslaki pitää tavanomaisina, joudutaan tilanteeseen, jossa meillä toimii kaksi rinnakkaista tuomiojärjestelmää. Ensin kärsitään rangaistus ja sitten kävellään kylillä loppuelämä Daavidin tähti tai muu vastaava leima rinnassa.

Siitä taas seuraa se, että ristipaineteorian mukaisesti henkilöt ryhtyvät suhtautumaan lainkäytön kohteena olemiseen entistäkin leväperäisemmin.

Nämä kyseessä olevat koirantappajat ovat raukkoja ja paskoja. Lainkäyttö on kuitenkin yksinoikeudella varattu valtiolle eikä lynkkausporukoille. Jos tästä ollaan erimieltä, seuraavassa vaiheessa varmaankin sitten julkaistaan huostaan otettujen lasten vanhempien nimet, kommunisteja äänestäneiden nimet ja viime sotien käpykaartilaisten nimet. Ja jälkeläisten nimet ?

Ja sakinhivutustako kaikille…??? Viattomien lasten päivänä piti tämäkin nähdä vielä.

Kuvassa virkavalta rentoutuu karaoken avulla raskaan virkatehtävän jälkeen. Helppo on laulaa ja nauttia olostaan, kun kansalaiset hoitavat viranomaistyöt ja vielä tuomiovallan käytön kaupanpäälle.

Ei, kun viattomia kesäteatteri-näyttelijöitähän nämä ovat Laajavuoren näyttämöltä. Älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan näiden päälle vihaanne laskeko.

>Karjala Takaisin HETI ! Wärikäs menneisyys – Kultainen Tulewaisuus.

>

On taas se aika vuodesta, jolloin äidinkielenopettajat ja etymologit repivät ihokkaansa, juovat kuohuviininsä väärään kurkkuun ja taivastelevat taivaalla näkyvää räiskintää. Ekomunakranaatit paukkuvat, Gold collection Mäyräkoira haukahtelee ja TuliWuoristo hehkuu pitkään takapihalla.

Rakettikeiu – toiminimi on tuonut yli kaksikymmentä vuotta piristystä elämääni ja joka vuosi valmistanut minua juhlan jälkeiseen arkeen. Lotta Laatikko 83´s on jäänyt minulle tosin tuntemattomaksi , enkä minä ole koskaan Työmiehen taivastakaan kokeillut, mutta silti tämä ilotulitemarkkinointi on tarjonnut minulle iloa ja hupia.

Toiminimen historiikki muistuttaa elävästi Perussuomalaisten vaaliohjelmaa. En tarkoita nyt sitä, että ilotulitteiden ostajat olisivat Perussuomalaisia, vaan sitä, että uutena vuonna meissä jokaisessa asuu sisällä pieni persu. Tai sitten me olemme vaan tuhdisti humalassa.

Olen kohta 20 vuotta puristanut muniani, joka uusi vuosi, toivoen samalla kädet kyynärpäätä myöden ristissä, että jälkikasvun silmät säästyisivät tuholta, eivätkä heidän kätösensä olisi vuoden ensiminuutteina soosina ensiapu-poliklinikan roskiksessa.

Hyvin on mennyt. Viime vuosina ei edes suojalasien käytöstä ole tarvinnut käydä erikseen keskustelua.

Tämä ilotulite- maailma kiinnostaakin minua puhtaasti sosiologisena ilmiönä ja kielen muuntumana. Mikä ihme saa ihmiset ampumaan taivaalle paukahtavia pommeja, joihin on uhrattu suuria rahasummia ?

Toinen suuri ihmetyksen aihe on se markkinointi, joka tähän sesonkiin kohdistuu. Ala-asteikäiset ovat kohderyhmä, aikuiset ovat ostajia ja käyttäjiä yön pimeinä tunteina häärivät kaikki, jotka tulitikun osaavat raapaista.

En osta itse ilotulitteita. Takavuosina ammuin keskiyön hetkenä haulikolla tai kiväärillä ilmaan, mutta nykyään sekin on jäänyt, sillä aseen omistaminen on tehty hävettäväksi asiaksi, sitä asetta pitää piilotella tarkasti ja lainsäädäntö on muuttunut sellaiseksi, että pitäisi omistaa kartano ja 1000 hehtaaria metsää, jotta voisi ampua edes ilmaan. Parempi niin.

Sulan tinan kanssa touhuaminen on sekin minusta relikti ajoilta, jolloin terveydenhuoltoa hoiti shamaani ja tulevaisuus oli vastasyntyneellä ihmisellä noin 35 vuoden mittainen. En taida oikein haluta edes tietää sitä, mitä tapahtuu ensi vuonna.

Ainoa uuden vuoden merkittävä asia oikeastaan on se, että yksilö voi lapsellisuuksissaan päättää jonkun asian aloittamisesta , taikka lopettamisesta. Yksilö voi antaa lupauksia, ikään kuin niiden antaminen ja pitäminen olisi jotenkin pätevämpää ja tehokkaampaa, kun ne annetaan siinä vaiheessa kun vuosi vaihtuu.

Minun nuoruudessani syntymäkodissani oltiin hyvin pidättyviä näiden ilotulitteiden suhteen. Syyt olivat puhtaasti taloudellisia. Meille sai riittää se, kun Kuuskajaskarin 152 mm tornitykit ampuivat keskiyöllä kunniaa Selkämerelle

Kuvassa yksi Jaskarin 152 millinen. Kuva on pöllitty täältä.