>Totta ja tarua

by Michael Tillman

>

Viime aikoina kätösiin on tarttunut yllättävän usein kirjoja, joiden lajityypiksi ilmoitetaan romaani, mutta joiden juoni mukailee todellisia tapahtumia. Ennen joulua luin Raittilan romaanin Mannerheimista, eilen taas Harri Nykäsen kertomuksen vähän toisenlaisesta sankarista.

Nykäsen Virginialainen on sangen uskollinen todellisuudelle. Luulen, että Nykänen on eräänkin kerran katsonut Ylen elävän arkiston ohjelman tästä veijarista, joka vuonna 1971 vieraili Suomen juhannuksessa.

Taitavana kirjoittajana Nykänen kutoo joukkoon tietysti oman fiktionsa, mutta hän tekee sen niin taitavasti, että lukija saa olla varuillaan. Arkistofilmissä Nykäsen romaani näyttäisi elävän niin aidon tuntuisena, että laiska välipäivää viettävä joulun juhlija helposta saattaa palauttaa romaani kirjastoon lukemattomana ja tyytyä pelkkään YLE: n dokumenttiin.

Kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukaista, mitä Nykäsellä on lisättävänä. Ei se missään tapauksessa tuota söhellystä heikennä. Lukiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja erityisesti miettiä sitä asiaa, kuinka pieni voikaan olla se tekstin määrä, joka muuttaa faktan fiktioksi.

Joskus minusta tuntuu siltä, että siihen tarvitaan vain yksi lause. Nykänenkin on ollut säästeliäs. Hän sotkee todellisuutta muutamalla sivulla. Säästeliäin on ehkä kuitenkin Raittila. Hän muuttaa kuvamme Marsalkasta totuudella. Hän on riisunut pois kaiken sen, millä Mannerheim on ollut kuorrutettuna virallisessa totuudessa ja jäljelle näyttäisi jäävän jotain, jota emme ole tulleet ajatelleeksi.