>Kartano

>

Yhtiö on kuulemma myynyt kummittelevan kartanon venäläisille. Se minua tässä pakkasessa nyt tänään naurattaa ja hymyilyttää. Pitäisi oikein mennä kädestä Igoria onnittelemaan.

Aikoinaan, kun olin lyhyen hetken yhtiön hommissa, en koskaan päässyt sisälle kartanoon. Helsingin pääkonttori määräsi tarkoin, kuka sisälle pääsi ja milläkin verukkeella. Kartanossa oli aina lämpö päällä. Kaksi kertaa vuodessa herrat saapuivat sitten virkistäytymään hulppeaan kiinteistöön. Muutoin kartano eli hiljaiseloa.

Nyt se on sitten venäläisten omistuksessa. Tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi. Mummola on Kannaksella. Sinne voi mennä heinikkoa potkiskelemaan, mutta omaksi sitä ei saa.

Kartano taitaa palata sadan vuoden takaiseen loistoonsa. Tulee paljon ravihevosia, maastoautoja, öljykangas-sadetakkeja ja viinikellariin hienoja viinejä. Kartanon kummituskin saa opetella kummittelemaan venäjäksi.

Kartanon piha tulee täyteen solakoita venäjän naisia, jotka liikkuvat vasta iltapäivällä, koska meikkaamiseen on mennyt koko aamu. Venäjän naisilla on sääret kuin hevosen varsoilla. Turkit niillä on päällä aina ja kasvot suoraa Voguen kannesta.

Turvamiehiäkin tulee.

Viimeiset sotaveteraanit taivastelevat maailman menoa ja sanovat, että joutaa tästä jo menemään. Taivasteluja kuulee vuoden pari ja sitten jo ensimmäistä kartanonherraa kutsutaan leijoniin.

Jos sillä olisi irtonaista rahaa sen verran, että veljien ei tarvitsisi hyttysten syöttinä aurauskeppejä enää tuhansittain karsia pusikossa.

Sitten se kutsutaan hirviporukkaan ja sille annetaan passipaikka siitä parhaasta notkosta. Kaadon jälkeen siltä kysytään, voisiko peijaiset pitää kartanossa. Kun siellä juuri kukaan ei ole päässyt käymään.