>Uska dara

>

Olin viikonloppuna etnisessä ravintolassa syömässä italialaista perinneruokaa. Palvelu oli ylitsevuotavan sydämellistä ja henkilökunta puhui huomattavasti parempaa suomea kuin mitä minun Turkin kielen taitoni on.

Minä kun en osaa turkkia muuta kuin Uska Dara – kappaleen pari ensimmäistä säkeistöä sillä sanoituksella, jossa esiintyy suomalaiskansallinen nuori Saara – neitonen , keltainen vihannes, porkkana, ja anonyymiyden kysymys siitä, kuka se oli joka….

Kuusikymmenluvun pilkka kohdistui selvästi Saaraan. Laulun sanoissa pidettiin selvänä, että tekijä on supisuomalainen nuorimies, porkkanakin on selvästi hiekkaisessa Suomi-maaperässä kasvanut jöröttäjä ja Saara se nyt ainakin on rehevä, hieman huolimaton ugrilaisnatiivi.

Me emme tienneet muuta muukalaiskammoa juurikaan kuin sen, mitä edellisten sukupolvien miehet meille sota-tuliaisina toivat.

Hoilasimme tunnottomina nöösipoikina Saaran kohtaloa ja sitten tietenkin Kalle-Kustaa Korkkia , joka hyvin taitamattomasti sorkki, mutta epäilemättä omia perhekalleuksiaan, ei maahanmuuttajan.

Nyt ovat Saaran ja Kalle- Kustaan tapaiset itseironia- aiheet kadonneet. Emme pysty enää altistamaan itseämme tarkastelun kohteeksi ja meiltä on häipymässä kyky analysoida omaa elämäämme. Tavallaan kiltimmin tuota hölmöilyä aikoinaan teki rillumarei- genree, mutta sitten koko asia kutistui petelius-kalliala – akselin juttuihin, jossa pohjoisen kansallispuvussa lyödään turistihotellin olutterassilla miehiset melat pöydälle ja niiden pituudet merkitään pöydän pintaan puukolla.

Hauskuus syntyy siitä, kummalta puoltaa pöytää etäisyys merkkiin mitataan. Loppu huumorista sitten kaatuu etnisen vähemmistön päälle.

Tunnettuahan on, että kaikissa kulttuureissa valtakulttuurin piirissä on ehdoton varmuus siitä, että etniset vähemmistöt ovat paremmin varustettuja tässä mela-asiassa kuin valtakulttuurin miehet. Asiaa tiettävästi hellitää erittäin vahvasti esimerkiksi aikuisviihteessä ja ravintoloiden naistenvessoissa.

Saaran tapauksessa taas minua edelleen kiehtoo se, kuka tämä salaperäinen tyttö oikein on. Varttuneesta ihmisestä ei voi olla kyse, luulisin niin. Lisäksi minua kiehtoo se esineellinen lähtökohta, jonka porkkana meille tarjoaa. Muissa kasvillisuusvyöhykkeissä ja lämpimimmissä ilmastoissa lauluun tietenkin joudutaan mahdollisesti keksimään toisia vihanneksia ja juureksia. En osaa sanoa oikein, miten se sitten rimmaa toisissa kielissä. Uska Dara on myöskin sangen ongelmallinen sanapari, jos se pitää saada rimmaamaan esimerkiksi Joan-, Mary-, Liza- tai Jane -nimien kanssa.

Tämä levottomuus ei johdu nyt siitä, että joulukuun ensimmäisenä päivänä olisin aloittamassa täällä blogissa verbaalista joulukalenteria, jossa päivä päivän jälkeen jonkin sortin luukkuja avataan ja raotetaan. Kaikki johtuu siitä, että opinahjon nuoret opiskelijanaiset julkaisevat tällä viikolla A-3 kokoisen tyttökalenterin. He ovat antaneet ymmärtää, että julkaisemisen takia joulu tulee tänä vuonna monen miesopettajan sydämeen etuajassa.

Kuvana käytämme kohtuullisen ilmeikästä fallos-symboolia, eli majakkaa. Tämä sijaitsee Skotlannin länsirannikolla. Tuolla takana on manner ja jossain oikealla on Obanin kaupunki