Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: joulukuu, 2010

>Mitä näenkään taikapeilistäni…..

>

Tulevan vuoden kynnyksellä lienee syytä vähän ennustella myös tulevaa. Tinan kanssa en viitsi ryhtyä teutaroimaan, mutta käytetään ennustuskeinona RAHI- menetelmää ja paria muuta tukivälinettä. Yleensä näissä ennustuksissa VAMI- skenaariot ovat tukeneet osumatarkkuutta kiitettävästi.

Ensi vuonna, jo viikolla 8, pääkaupungin lentoasemalla on helvetinmoinen laukkuruuhka, koska joku instanssi on ulkoistanut laukkulajittelijoiden saniteettitilojen wc-paperi-hankinnat. Pääsiäisen tienoilla sama laukkuruuhka toistuu, koska silloin huomataan, että käsien pyyhintään tarkoitettu paperi on väärän väristä.

Maaliskuussa Kreikan ja Irlannin valtionvelkojen korkojen nousu pysähtyy hetkeksi, mutta jatkaa nousuaan välittömästi. Kesällä ei enää tukirahoja tarvita lisää, sillä pari maata on selvitystilassa ja kaksi maata menossa siihen. Media ryhtyy käyttämään termiä : velkasaneeraus. Toukokuussa pörssi sukeltaa ja toipuu taas elokuun lopulla. Jos toipuu.

Alkuvuonna jollakin onnettomalla menevät matot myttyyn yläkerran kamarissa pahemman kerran ja hän päättää huiskia aseella ympäriinsä. Maakuntaa, taikka paikkakuntaa ei pysty vielä ennustamaan , eikä taikapeilistä näkemään. Syntyy pirunmoinen hulabaloo taas aseluvista.

Hallitusta ei saada muodostetuksi. Syntyy epäpyhiä alliansseja ja lopulta Kokoomus, Demarit ja Persut muodostavat hallituksen. Soinista tehdään sosiaali- ja terveysministeri.

Ennen kesää useita suomalaisia rauhanturvaajia kuolee maailmalla.

Pakistanissa syntyy levottomuuksia ja tilanne eskaloituu naapurimaihin. Pohjois-Korea uhkaa eteläisiä maakuntiaan, mutta mitään ei tapahdu.

Suomessa tapahtuu ensimmäinen oikea terrori- isku. Matti Vanhanen löytää uuden tyttöystävän ja toinen Mattikin löytää. Harri Olli juo kaljaa.

Keski-Euroopassa on keväällä hurjat tulvat. Veikselit ja Oderit huuhtelevat rantaterassit jokeen monessa kaupungissa.

Paavo Väyrynen ilmoittaa olevansa käytettävissä vaalien jälkeenkin, jos valtakunnan etu sitä vaatii. Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenten keski-ikä nousee ensi vuonna yli 55 vuoden. Paavi kehottaa edelleen ajelemaan paljaalla. Timo Soini ei ota kantaa asiaan.

Syksymmällä jää ja lumi yllättävät jälleen pääkaupunkiseudun autoilijat. Lasten huostaanottomäärät kasvavat ja nuoret miehet ostavat mielellään BMW – merkkisiä autoja.

Luulen myös, että ensi vuonna Suomessa tapahtuu ainakin yksi vakava junaonnettomuus, jossa menetetään ihmishenkiä. Monessa tapauksessa onnettomuuksilta tullaan välttymään vain siksi, että juna ei yksinkertaisesti pääse ollenkaan lähtemään.

Ahtaajat laittavat ulkomaanliikenteen poikki ainakin kerran, ehkä kahdesti.

Vuoden aikana Suomi ei saavuta jääkiekon maailmamestaruutta, mutta onnistuu voittamaan jalkapallossa yhden merkityksettömän ystävyysottelun.

Presidentin toimikausi lähenee loppuaan ja Media tulee rohkeammaksi. Presidentti pahoittaa tästä mielensä ja räväyttää itsenäisyyspäivänä sellaisella juhliensa kutsulistalla, joka ei jätä enää ketään kylmäksi.

Virossa viinan hinta nousee.

Seuraava Miss Suomi ei tiedä, koska käytiin talvisota, mutta kykenee silti heivaamaan entisen poikaystävänsä huisin nevadaan 2 kuukauden kuluessa missikisoista.

Ja sitä rataa… Eipä kuitenkaan tehdä asioita liian helpoksi ja kerrota ihan kaikkea etukäteen.

Näillä ennustuksilla mennään. Uskon, että osumia tulee ennustuksiin aika lailla. Tillman toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiittää samalla siitä hivelevästä tunteesta, joka syntyy siitä, kun joku näitä jupinoina näyttää lukevan.

Kuva on Carnuntumista. Paikka sijaitsee vähän Wienin lentokentästä itään.

Täällä Keisari Marcus Aurelius pohti ja ennusteli omaa tulevaisuuttaan vuonna 172 jälkeen Kristuksen. Täällä hän kirjoitti ainoan kirjansa; Itselleni.

>Hei , me kyykytetään !!!

>

Savonlinnassa on 19 – vuotias poika pahoinpidellyt äitiään paistinpannulla ja puukolla. Riitaa ei ollut syntynyt kaukosäätimestä, vaan rahasta. Poika oli nostanut äidin tililtä itselleen luvatta rahaa.

Asiasta on ilmeisesti huomautettu, koska poika oli päättänyt laittaa synnyttäjäemonsa ojennukseen.

Pojalle, eikä äidille ei ole vielä perustettu naamakirjayhteisöä. Asia lienee kuitenkin vireillä.

Otaksun, luulen ja pelkään, että kunhan kriittinen massa yhteisön äitiä tukevan ryhmän jäsenmäärässä ylitetään, joku paskapää ryhtyy kampaamaan kaikki 19 vuotiaan nuoret miehet Savonlinnan kaupungista esiin samalla systeemillä kuin Herodes aikoinaan yritti varmistella omaa asemaansa. Tai sitten ryhmä kerätäänkin nuorenmiehen tueksi ja kaikki Savonlinnalaiset äidit saavat itaruudestaan vihat niskoilleen.

Voi tietenkin olla niin, että kirkosta eroaminen ja koiranpentu saavat massat liikkeelle paremmin kuin äiti, joka yrittää rajoittaa poikansa varastelua.

Se hyvä puoli tässä nyt kuitenkin on, että muutama maahanmuuttaja voi pelastua ongelmilta ja hankaluuksilta , kun valtaväestön kriittiset mielipiteet ohjautuvat em. kohteisiin.

Tulevissa eduskuntavaaleissa tullaan varmasti näkemään monta terhakkaa naamakirjayhteisöä, jotka kohdistuvat johonkin määrättyyn ehdokkaaseen, taikka puolueeseen. Täytyy myöntää, että odotan hieman kauhulla sitä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Likaa ja lokaa lentää nyt jo liikaa. Jos ehdokkaan kravatti ei ryhmää miellytä, tulevaisuus ehdokkaalle löytyy vaalien jälkeen bussikuskin ammatista Oulussa.

Keskustelu Kari Tapion neljännestä pojasta esimerkiksi on jo saanut julkisuudessa piirteitä, joiden perusteella voi hyvin väittää, että mielenterveystyön avohoito on saavuttanut saturaatiopisteensä ja jossain määrin olisi jo ehkä järkevää osa kansasta taas eristää rauhoittumaan.

>Mistä kirjoittaisin ?

>

Lapsena muistan isäni usein sanoneen, että hän potee kirjoittamisen kammoa. Tyhjä paperi irvistelee siinä hänen edessään ja jos ei tarkoitus ole tehdä tiehoitokunnan kokouskutsua taikka kauppalappua kaupunkireissua varten, niin tyhjäksi se paperi tahtoi jäädä.
Erityisen hankalaksi hän sanoi kirjeiden kirjoittamisen isoisälleni sotaan. Isäni mielestä mitään kirjoittamisen arvoista ei kerta kaikkiaan ollut kotirintamalla tapahtunut. Aamulla hän meni kouluun ja illalla tuli kotiin. Sitten hän teki läksyt ja meni maata. Aamulla kaikki alkoi taas alusta. Mitä ihmettä sitä muuta voisi vielä kirjoittaa.
Vanhana miehenä hän on viimein omien sanojensa mukaan oppinut kirjoittamaan. Tietokone on jotenkin avannut kaikki lukot. Nyt hän kirjoittaa kirjeitä, kirjoittaa muistojaan ja on ryhtynyt myös lukemaan.
Raskas työ ja kirjoittamattomuus estivät myös lukemisen ja tekstiin syventymisen. Nyt kun hän on kirjoittanut vuoden aikana satoja sivuja mielessään pyöriviä asioita talteen, tietokoneen uumeniin, hän on myös alkanut lukemaan romaaneja ja henkilöhistoriaa.
Näyttää siltä, että kirjoittaminen avaa laajemminkin salpoja ja lukkoja. Kirjoittaminen näyttää johdattavan ihmisen tekstien maailmaan ja auttaa häntä myös pääsemään toisten ihmisten kirjoittamien tekstien taakse ja sisälle.
Tärkeänä siirtymä-väylänä saattaa olla paperin puute. Tietokone ja näkymättömät bitit luovat epävarmalle kirjoittajalle illuusion siitä, että mitään kauhistuttavaa tässä ei nyt tehdäkään, paperi ei mene piloille ja kovalevyltä voi tekstin pyyhkiä pois yhdellä napin painalluksella.
On turvallista ja helpottavaa kirjoittaa. Kaiken saa koneen sieluun piiloon. Tekstin saa lähtevistäkin tuhottua ja sen saa vielä tuhotuistakin tuhottua. Ennen piti sytyttää saunan padan alle tuli.
Kuvassa Adolfin kirje Ristolle vuodelta 1944. Hänellä oli sana hallussaan ja napakkaa tekstiä on syntynyt.

>Kaks´ plus

>

Elton John on saanut poikalapsen kunnoitettavassa 63 vuoden iässä. Uutinen ei kerro sitä, onko Elton osallistunut puolisonsa Davidin kanssa synnytysvalmennuskurssille, mutta kaikesta päätellen on, sillä kaikki on mennyt kuulemma hyvin.

Siinäpä on nyt sitten mukava viettää eläkevuosia Zachary Jackson Levonin kanssa. Vanhuuseläkeikä lienee kuningattaren alamaisilla suurin piirtein sama kuin Suomessa, joten jos Eltonille on verokirjatuloja kertynyt, nyt pitäisi sitten anoa sitä työeläkettä ja ryhtyä pojalle häkkisänkyä hommaamaan ja Marttaliiton suosittelemaa mobilea sängyn päälle ripustamaan. Ja vauva- lehden keskustelupalstalle liittymään. Siellä sitä seniori-isäkin saa uskomattoman tehokasta perehdytystä pikkuisen elämään, aviomiehiin ja muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Syntymäpäiväksi sattui nyt sitten kuitenkin sama päivä kuin Jeesuksella, joten Elton –isällä ja David- isällä palaa vähän pelimerkkejä, jos he aikovat Zachary Jackson Levonille järjestää komeimmat juhlat, kuin tälle toiselle, samana päivänä syntyneelle on tapana järjestää. Siinä onkin eläkeläiselle touhua ja tohinaa.

Minä en satu tietämään, onko tämä David Furnish 48, vielä työelämässä. Jo on, niin siinä tapauksessa Elton ehkä jää kotiin kestovaippoja ompelemaan ja niitä käsisuihkulla käytön jälkeen suihkuttelemaan.

Tämä Elton taitaa olla jonkin sortin laulumiehiä. Pikkuiselle nuorellemiehelle se on tietysti lohdullinen asia, sillä kehtolauluja ja tuutulauluja nyt taatusti on tarjolla lapsuuden tueksi ja turvaksi. En kyllä yhtään osaa neuvoa ja sanoa siitä mitään, sopivatko nämä Isä – Eltonin omat laulut pienenmiehen korville. Minä katsokaas en nyt pysty nimeämään yhtään tämän Eltonin esittämää laulua. Ihan sama juttu kun pitäisi nyt yhtäkkiä kertoa teille Taipalsaaren kunnan kunnanvaltuuston poliittiset voimasuhteet. Aivan on tyhjä pää.

Harrastuksia isien pitäisi tietenkin oitis ryhtyä suunnittelemaan. Hyvä olisi, jos englantilainen nuorimies oppisi ratsastamaan, nukkumaan kylmissä sisäoppilaitoshuoneissa ja ampumaan savikiekkoja polvihousut jalassa.

Tillman toivottaa isille menestystä ja onnea vaativassa kasvatustehtävässä.

Kuvassa nuoren herran ensimmäisiä piirustuksia synnytyslaitoksen edessä olevan bussikatoksen seinässä.

Ps. 30.12. 2010 Pakko lisätä tämä mainio linkki, jonka sain kommentoijalta…

>Viattomien lasten päivä

>

Naamakirjassa on kuulemma julkaistu niiden nimiä, joiden kaukosäädin on nyt koiran hampaanjälkiä täynnä. Kuulemma siellä kehotetaan antamaan sakinhivutusta ja keppiä näille sankareille, joiden pinna kiristyi siihen pisteeseen, että nuijivat koiranpennun hengettömäksi. Minä en kehota. Eivät ne viattomia ole, mutta laki ja esivalta on sitä varten, että syylliset tuomitaan.
Ekofasismiltahan tämä minusta näyttää. Omantunnon arat kikherneen syöjät ovat vieraantuneet reaalimaailmasta siinä määrin, että ryhtyvät julkistamaan rikoksesta epäiltyjen nimiä julkisuudessa ja ottamaan lakia omiin käsiinsä. Semmoiseen takavuosina ryhdyttiin kolhooseilla ja villin lännen pikkukaupungeissa. Joskus saattoi Alabamassa joku maatyöläinekin puhelinpylväässä roikkua ja 30 – luvun Saksassa lakia sai soveltaa rintakaarella jokainen, jolla oli siniset silmät ja pellavatukka. Sankari oli se, joka kertoi, missä Anne Frank lymysi.
Tässä maassa on viime vuosina saanut nimettömänä tappaa ihmisiä kännissä, autoilemalla heidän päälleen. Tässä maassa on saanut hakata ihmisiä teholle ja pistää puukolla kuoliaaksi, mutta edes saatana, kotimaata, taikka naaman väriä ei ole saanut sanoa, nimestä puhumattakaan.
Jos tämänkaltaisten nimilistojen rustaaminen yleistyy niissä rikoksissa, jotka yleisö kokee kauhistuttavina, mutta joita rikoslaki pitää tavanomaisina, joudutaan tilanteeseen, jossa meillä toimii kaksi rinnakkaista tuomiojärjestelmää. Ensin kärsitään rangaistus ja sitten kävellään kylillä loppuelämä Daavidin tähti tai muu vastaava leima rinnassa.
Siitä taas seuraa se, että ristipaineteorian mukaisesti henkilöt ryhtyvät suhtautumaan lainkäytön kohteena olemiseen entistäkin leväperäisemmin.
Nämä kyseessä olevat koirantappajat ovat raukkoja ja paskoja. Lainkäyttö on kuitenkin yksinoikeudella varattu valtiolle eikä lynkkausporukoille. Jos tästä ollaan erimieltä, seuraavassa vaiheessa varmaankin sitten julkaistaan huostaan otettujen lasten vanhempien nimet, kommunisteja äänestäneiden nimet ja viime sotien käpykaartilaisten nimet. Ja jälkeläisten nimet ?
Ja sakinhivutustako kaikille…??? Viattomien lasten päivänä piti tämäkin nähdä vielä.

Kuvassa virkavalta rentoutuu karaoken avulla raskaan virkatehtävän jälkeen. Helppo on laulaa ja nauttia olostaan, kun kansalaiset hoitavat viranomaistyöt ja vielä tuomiovallan käytön kaupanpäälle.

Ei, kun viattomia kesäteatteri-näyttelijöitähän nämä ovat Laajavuoren näyttämöltä. Älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan näiden päälle vihaanne laskeko.

>Karjala Takaisin HETI ! Wärikäs menneisyys – Kultainen Tulewaisuus.

>

On taas se aika vuodesta, jolloin äidinkielenopettajat ja etymologit repivät ihokkaansa, juovat kuohuviininsä väärään kurkkuun ja taivastelevat taivaalla näkyvää räiskintää. Ekomunakranaatit paukkuvat, Gold collection Mäyräkoira haukahtelee ja TuliWuoristo hehkuu pitkään takapihalla.

Rakettikeiu – toiminimi on tuonut yli kaksikymmentä vuotta piristystä elämääni ja joka vuosi valmistanut minua juhlan jälkeiseen arkeen. Lotta Laatikko 83´s on jäänyt minulle tosin tuntemattomaksi , enkä minä ole koskaan Työmiehen taivastakaan kokeillut, mutta silti tämä ilotulitemarkkinointi on tarjonnut minulle iloa ja hupia.

Toiminimen historiikki muistuttaa elävästi Perussuomalaisten vaaliohjelmaa. En tarkoita nyt sitä, että ilotulitteiden ostajat olisivat Perussuomalaisia, vaan sitä, että uutena vuonna meissä jokaisessa asuu sisällä pieni persu. Tai sitten me olemme vaan tuhdisti humalassa.

Olen kohta 20 vuotta puristanut muniani, joka uusi vuosi, toivoen samalla kädet kyynärpäätä myöden ristissä, että jälkikasvun silmät säästyisivät tuholta, eivätkä heidän kätösensä olisi vuoden ensiminuutteina soosina ensiapu-poliklinikan roskiksessa.

Hyvin on mennyt. Viime vuosina ei edes suojalasien käytöstä ole tarvinnut käydä erikseen keskustelua.

Tämä ilotulite- maailma kiinnostaakin minua puhtaasti sosiologisena ilmiönä ja kielen muuntumana. Mikä ihme saa ihmiset ampumaan taivaalle paukahtavia pommeja, joihin on uhrattu suuria rahasummia ?

Toinen suuri ihmetyksen aihe on se markkinointi, joka tähän sesonkiin kohdistuu. Ala-asteikäiset ovat kohderyhmä, aikuiset ovat ostajia ja käyttäjiä yön pimeinä tunteina häärivät kaikki, jotka tulitikun osaavat raapaista.

En osta itse ilotulitteita. Takavuosina ammuin keskiyön hetkenä haulikolla tai kiväärillä ilmaan, mutta nykyään sekin on jäänyt, sillä aseen omistaminen on tehty hävettäväksi asiaksi, sitä asetta pitää piilotella tarkasti ja lainsäädäntö on muuttunut sellaiseksi, että pitäisi omistaa kartano ja 1000 hehtaaria metsää, jotta voisi ampua edes ilmaan. Parempi niin.

Sulan tinan kanssa touhuaminen on sekin minusta relikti ajoilta, jolloin terveydenhuoltoa hoiti shamaani ja tulevaisuus oli vastasyntyneellä ihmisellä noin 35 vuoden mittainen. En taida oikein haluta edes tietää sitä, mitä tapahtuu ensi vuonna.

Ainoa uuden vuoden merkittävä asia oikeastaan on se, että yksilö voi lapsellisuuksissaan päättää jonkun asian aloittamisesta , taikka lopettamisesta. Yksilö voi antaa lupauksia, ikään kuin niiden antaminen ja pitäminen olisi jotenkin pätevämpää ja tehokkaampaa, kun ne annetaan siinä vaiheessa kun vuosi vaihtuu.

Minun nuoruudessani syntymäkodissani oltiin hyvin pidättyviä näiden ilotulitteiden suhteen. Syyt olivat puhtaasti taloudellisia. Meille sai riittää se, kun Kuuskajaskarin 152 mm tornitykit ampuivat keskiyöllä kunniaa Selkämerelle

Kuvassa yksi Jaskarin 152 millinen. Kuva on pöllitty täältä.

>Rare Exports

>

Ensimmäinen työpäivä joulun jälkeen meni ketuille. Juuri mitään en saanut aikaiseksi. Syy on Joulupukin.

Koko iltapäivän olen nimittäin kirjoittanut kommentteja eurooppalaisten kollegoiden ja ystävien maileihin. Ovat kuulemma viettäneet eilen rattoisaa Boxindayta Rare Exports– elokuvan parissa.

Ne, jotka ovat Suomessa käyneet ja eukonkannon kisoissa tajuntansa räjäyttäneet, kertovat hillittömästä ikävästä Suomeen. Ne taas, jotka eivät ole Suomesta muuta nähneet kuin Kaurismäen elokuvia ja sitten tämän joulukuvaelman, ovat tohkeissaan ja kovasti kiinnostuneita meistä.

Useimmat ovat viesteissään kertoneet, että pitivät allekirjoittaneen kohdatessaan Tillmannia yksittäistapauksena ja kummajaisena. Nyt heille on selviämässä sitten pala palalta se, että jossain täällä pohjoisessa meitä on lisääkin.

Jokaisessa mailissa on You –tube – linkkejä ja kiherrystä. Monet käyttävät elokuvakokemuksestaan värikkäitä ilmaisuja. Paras oli iltapäivällä saapunut dip. kielenkääntäjän ja ammattitulkin ilmaisu : I laugh my ass off !

Mitähän muuta kaikkea me saataisiin tästä maasta myytyä, jos vain osattaisiin ja ymmärrettäisiin ?

>Totta ja tarua

>

Viime aikoina kätösiin on tarttunut yllättävän usein kirjoja, joiden lajityypiksi ilmoitetaan romaani, mutta joiden juoni mukailee todellisia tapahtumia. Ennen joulua luin Raittilan romaanin Mannerheimista, eilen taas Harri Nykäsen kertomuksen vähän toisenlaisesta sankarista.

Nykäsen Virginialainen on sangen uskollinen todellisuudelle. Luulen, että Nykänen on eräänkin kerran katsonut Ylen elävän arkiston ohjelman tästä veijarista, joka vuonna 1971 vieraili Suomen juhannuksessa.

Taitavana kirjoittajana Nykänen kutoo joukkoon tietysti oman fiktionsa, mutta hän tekee sen niin taitavasti, että lukija saa olla varuillaan. Arkistofilmissä Nykäsen romaani näyttäisi elävän niin aidon tuntuisena, että laiska välipäivää viettävä joulun juhlija helposta saattaa palauttaa romaani kirjastoon lukemattomana ja tyytyä pelkkään YLE: n dokumenttiin.

Kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukaista, mitä Nykäsellä on lisättävänä. Ei se missään tapauksessa tuota söhellystä heikennä. Lukiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja erityisesti miettiä sitä asiaa, kuinka pieni voikaan olla se tekstin määrä, joka muuttaa faktan fiktioksi.

Joskus minusta tuntuu siltä, että siihen tarvitaan vain yksi lause. Nykänenkin on ollut säästeliäs. Hän sotkee todellisuutta muutamalla sivulla. Säästeliäin on ehkä kuitenkin Raittila. Hän muuttaa kuvamme Marsalkasta totuudella. Hän on riisunut pois kaiken sen, millä Mannerheim on ollut kuorrutettuna virallisessa totuudessa ja jäljelle näyttäisi jäävän jotain, jota emme ole tulleet ajatelleeksi.

>Klosetten får anvädas endast under tåget

>

Minulla oli aikoinaan työtoveri, joka tunsi Erno Paasilinnan. Se oli minusta lähes yhtä hienoa, jos hän olisi sanonut olevansa Kekkosen serkku. Tosin siihen aikaan kaikki Paasilinnat olivat minulle petsamolaista sekahedelmäsoppaa, josta en ottanut selvää.Minä olin lukenut Arton kirjoja. Työtoverini sitä vastoin soitteli joulunpyhinä aina pitkiä puheluja Ernolle. Punaviinin innoittamana. Sitä pidettiin sivistyksen merkkinä 1980- luvulla. Arton kirjoja pidettiin vähän viihteenä.Nyt ovat Erno ja työtoveri kuolleet. Uskon, että he ovat jo monesti puhuneet filosofisia ajatelmiaan, naureskelleet maanpäällisille asioille ja vertailleet junien vessakirjoituksia.Työtoverini nimittäin keräili sinisten pikajuna-vaunujen vessakirjoituksia. Niitä, joissa ” Käymälää kyttää ain junan kissa” . Hänellä oli talteen kirjoitettuna paljon näitä kirjoituksia ja ohjekilpien raaputuksia. Sittemmin VR on uusinut sinisten vaunujen vessa-kilvet siihen muotoon, että niistä ei saa enää raaputettua uusia lauseita, eikä uusia merkityksiä.Vessan tuotos leviää edelleen kuitenkin suoraa reikää myöten radalle.Junassa mietinkin usein hulttio-opiskelijoille sopivia unelma-ammatteja. Yksi on junien alusta-asentaja. Sellainen henkilö siis, joka varikolla säätää ja asentaa jarruletkuja juuri tuon vessan putken alapäässä.Toiseksi minä olen junissa kulkiessani miettinyt sitä, kuka on se onnellinen ollut, jonka tehtäväksi on annettu vessa – kilven tekstin modifiointi sellaiseksi, että siitä tekstistä ei enää matkustavainen pysty rienaavia julistuksia muodostamaan raaputtamalla.Kolmas kiinnostava VR- ammatti on sillä naisella, joka lukee jossain konttorissa kuulutuksia nauhalle. ” Tämä on Intercity- juna Pieksämäelle, Junassa on ravintola, Och samma på svenska” .

Mitenkähän minä taas johkaannuin Erno Paasilinnasta Pieksämäen asemaravintolaan.. ? Ihmeellinen on elämä. ( Frank Capra)

>Zombie ja Don Juho , Järvelän naisten tiukassa syleilyssä

>

I love the smell of napalm in the morning.
Näin tervehtii romaanin päähenkilöä Don Juho, pizzerian omistaja Kymijoen partaalta. Päähenkilö taas on A, toimittaja Palermosta, joka on saanut italialaiselta järjestöltä ehdotuksen, josta ei voi kieltäytyä.Lukija taas on koukussa. Jari Järvelä on maalannut lukijan eteen jälleen kerran jotain sellaista, joka pakottaa lukemaan Zombie – romaanin yksillä silmillä, pois kuleksimasta. Olen minä joulupäivän huonomminkin elämässäni käyttänyt.Italialainen A tuo mieleen Rosson. Ei tuo suinkaan mieleen ruokapaikkaa, josta saa bonusta, vaan italialaisen palkkamurhaajan, Rosson, joka laulaa elokuvassa yhdessä Martti Syrjän kanssa Kari Tapiota. A on kuitenkin rauhan mies. Hän käy töissä pizzeriassa, hän paistaa kuralätkiä, joita tässä kummallisessa maassa kutsutaan pizzoiksi ja hän tarkkailee suomalaista elämänmenoa huuli pyöreänä.Hän käy katselemassa Myllykosken Pallon pelejä lumisateisella kentällä, raportoi peleistä, mutta kukaan ei häntä kuule eikä mitään julkaista. Myllykosken pelit ovat irrationaalista säheltämistä, absurdia jalkapallon kioskikirjallisuutta ja A tuntee elävänsä Ylämaassa, kummallisessa fantasia-valtiossa, jossa kaikki on kuin Harry Potter- romaaneissa.Järvelä ei ehkä osannut aavistaa sitä, että juuri kun hänen kirjansa tulee markkinoille, UPM – konserni ostaa Myllykoski- paperiyhtiön. Sisilialaisella kuolemalla leikitellään, kehitellään asioiden suhteita, leikitellään edelleen ja sitten lopulta, reaalimaailmassa kirjan juoni tavallaan ryhtyy elämään omaa elämäänsä.Myllykosken ihmisille on lohdullista se, että Don Juhon kehityskertomukseksi tämä romaani lopulta kääntyy. Järvelä on rakentanut tarinan ja juonen yksityiskohdat aika visuaalisiksi, joten ihmettelen, jos kukaan elokuvaohjaaja ei kiinnostu siitä, kuinka kymenlaaksolainen hulivili yhdentyy Eurooppaan, käyttää hyväkseen vahvuuksiaan ja lopulta pääsee parrasvaloihin suomalaisena selviytyjänä.Tosimaailmassa Don Juho on mies, joka ymmärretään viimein kutsua selvittämään eurooppalaisten lentokenttien lumiongelmat siinä vaiheessa, kun 6 miljoonaa matkustavaista nukkuu telttapatjoilla ympäri Keski-Eurooppaa.Don Juho on mies, joka leikkelee sanomalehdestä korvikerahaa lompakkoon pelkästään siksi, että haluaa nähdä, millaiseksi Alamaan konnilla naama menee, kun keikka kusee. Don Juho on mies, joka luokittelee naiset tarpeen vaatiessa sahatavaran vientiluokituksen mukaan. Hän on mies, joka silmää räpäyttämättä pystyy loihtimaan elokuvan toimintakohtauksen pizzatäytteiden avulla. Don Juho on Honkajoki, Koskelan Jussi ja Raidin komisario Jansson, kaikki samassa persoonassa.Don Juho elää ehkä elokuvakliseiden värittämässä maailmassa, hän ehkä ei pysty muuttamaan historian pyörää, mutta hänen ystävyytensä ja uteliaisuutensa vie lukijan suomalaisen miehen sisimpään. Kaikkea tätä tarkkaillaan himmentimen kautta.Kun teksti sitten etenee tarpeeksi pitkälle, Järvelä marssittaa esille tämän Iiriksen, vahvan naisensa, joka elää miesten kummallisessa maailmassa, tarkkailee kaikkea, mutta lopulta ottaa ohjat käsiinsä ja selviytyy kaikesta.

Rööri kiipeili kattojen päällä, Miinalan joella seikkaili toinen vahva nainen ja lähes jokaisessa Järvelän tekstissä miehiä ja heidän tekemisiään ohjaa joku, johon ensin rakastutaan, mutta johonka lopulta on pakko suhtautua myös toisin.Järvelän kirjallisuudessa on vain yksi pieni vika. Kun se uutuus tänään nyt tuli ahmittua yhdellä kertaa, seuraavaa joutuu odottamaan taas vuoden.