>
Presidenttimme on vakuuttanut maailmalla, että Afganistania ei jätetä pulaan, edes vuoden 2014 jälkeen. ISAF- maat hoitavat asiat kuntoon ja hiekka-aavikolle synnytetään paratiisi, jossa naiset ja miehet ilman huntuja ja pakottavia lakeja työskentelevät yhteisen tulevaisuuden eteen iloisina ja tasavertaisina.
Rohkenen olla Presidenttimme kanssa eri mieltä. Siitä maasta lähti häntä koipien välissä pakoon 1800 – luvulla Iso-Britannia. Vähän myöhemmin siitä maasta lähti pakoon Brittiläinen Intia. Kolmas merkittävä pakoon lähtijä oli Neuvostoliitto. Uskon myös, että siitä maasta lähdetään taas pakoon.
Paon primus mottorina ei ole se, että tienvarsipommi sinkoaa valkoihoisen rauhanturvaajan nahkaan ruosteista rautaromua. Paon sytytin sijaitsee itse asiassa Afganistanin rajojen ulkopuolella.
Syitä on ainakin kolme. Tärkein niistä on se, että Pakistan ei taida kestää enää pitkään radikalisoitumisen painetta. Viime kesän tulvat olivat tuhoisia infrastruktuurille ja länsimaiden avustustoimenpiteet näyttävät kutistuvat koko ajan. Niistä uutisointikin on vähentynyt radikaalisti.
Toinen syy on se, että liittoutuma kykenee hallitsemaan kerralla vain yhden kriisipesäkkeen. Irakin tilanne on edelleen hyvin vaikea. Pakistanin tilanne saattaa eskaloitua nopeasti vaikeaksi. Iranin tilanteesta kukaan ei vielä tiedä mitään. Sentrifugeihin istutetut tietokonevirukset saattavat pitää tilanteen rauhallisena Iranin ydinlaitoksissa muutaman vuoden, joten joukkoja ei nyt heti tarvitse varata tämän maan kapinallisten tukemiseen.
Kolmas syy on tietenkin se, että resurssit ovat loppumassa. Vaikka halua olisikin, resurssit ovat vain loppu. Pelimerkkejä ei loputtomasti voi uhrata hiekkaerämaahan.
Al- Qaida on kuulemma suunnitellut helmi – maaliskuussa Saksan valtiopäivätaloon hyökkäämistä. Afganistanin eteläosista taas tanskalaiset perääntyvät pois, koska tappiot ovat niin suuret. He eivät ole pystyneet rauhoittamaan tilannetta, saatikka edes uneksineet sellaisesta, että olisivat pystyneet hyökkäämään paikallisten Taliban- komentajien päämajaan.
Länsimailla näyttää sitä paitsi olevan muitakin murheita. Irlannin talouden tukeminen on saanut jonoon jo muitakin tarvitsijoita. Portugali on vaikeuksissa, seuraavaksi on koko Iberian niemimaa vaikeuksissa ja kohta perässä sitten puoli Itä-Eurooppaa.
Tuntuu koomiselta, osin jopa paradoksiselta seurata sivusta miten vaikeuksissa olevien maiden sotilaita käytetään rauhaturvaamistehtävissä ja suoranaisissa taistelujoukoissa surutta, jotta heidän kotimaansa saavuttaisivat suvereenin ja tasavertaisen aseman Euroopan kansallisvaltioiden perheessä.
Intian ja Pakistanin rajalla arkikin on usein vähän pelottavaa ja kummallista. Siellä ei sentään nyt sodita. Siellä vain kahakoidaan.