>Homoilua kirkon penkissä

>

Tämä on taas oikein sekopäinen uutispäivä. Aamulehti uutisoi, että poliisi ja rajavartiosto etsi laittomasti maassa olevia perjantai-iltana Helsingin yökerhoista.

Ja löysikin niitä kuulemma. Joka neljäs tarkastettu otettiin kiinni.

Alun perin minun piti kirjoittaa tietenkin homoista ja kirkkoon kuulumisesta. Sitten laittomat maahanmuuttajat pilaavat hyvän aikomukseni.

Ja aivan äsken sitten kuulin isältäni ( 81 v), että iso hirvi oli tullut kurkkimaan pellonlaitaan, 200 m päähän, ihan väkisin, ja kun lihaa oli ollut vähän päivän aikana liikkeellä, eikä kukaan ollut edes nähnyt mitään, hänen oli se siihen melkein pakko ampua.

Ehkä jätämme kantaisäni rauhaan enemmiltä retosteluilta. Talven mittaan allekirjoittanut luultavasti saa mukavia hirvenliha –paketteja, joista paljastuneita fileitä on mukava paahtaa hitaassa lämmössä ja syödä tuhdin punaviinin kera. Ehkä suomme hänelle kaiken ilon ja riemun.

Sitä vastoin on ehkä syytä vähän hämmästellä sitä, että laittomasti maassa olevat nuoret miehet eivät ole töissä, taikka työpäivän uuvuttamina lepäämässä seuraavaa työpäivää varten. Ehkä on syytä hämmästellä sitä, että ko. väestön osa luuhaa yökerhoissa. Ehkä on hieman karvastakin miettiä, että millä rahalla he siellä pörräävät.

Lesboista en puhu mitään. Ajattelin sitä vastoin puhua homoista ja violetin värisestä kammasta.

Olin joskus lomalla kaukana Suomesta, kuumalla, hiekkaisella saarella. Eräänä päivänä olin sitten kävelyllä kadulla yksinäni, sillä matkaseurani ei ollut vielä herännyt.

Kävelin pitkin kapeita katuja. Huomasin äkkiä, että nuori mies seuraa minua tiiviisti. Kiristin vauhtia, tein muutaman ketunlenkin, mutta mies seurasi minua joka paikkaan.

Viimein menin kirkkoon ja istuuduin viileään penkkiin. Mies tuli sinnekin perässä. Olin vähän kauhuissani, kun hän tuli istumaan samaan penkkiin ja kaivoi takataskustaan violetin kamman.

Kun hän näki, että minä en ymmärtänyt, hän hellästi kaivoi minun takataskustani oman kampani, joka oli myös violetti. Sitten hän teki muutaman hyvin ei kirkollisen merkin ja eleen, jonka perusteella päättelin, että hän oli kiinnostunut kaikesta siitä, mitä mahdollisesti voisi tapahtua meidän ja B- rappujemme välillä.

Tein muutaman ristinmerkin, hymyilin ja vetäydyin tilanteesta suomalaisen gentlemannin elekin. Lähdin pois kirkosta homouden vuoksi, mutta onneksi se oli katolinen kirkko.

Taidan huomenna aamulla mennä luterilaiseen messuun, sillä kaikki tämä kohu oikeastaan vetää minua nyt kirkon penkkiin ja Jumalan sanan kuuloon. Semmoinen tekee syntiselle blogaajalle oikein hyvää ja samalla saa hetken rauhoittua.

>Kenen merkkiä kannat ?

>

Yleisradion uutissivuilla verkossa on tänään peräkkäin mielenkiintoisia uutisia.

Ensimmäisessä uutisessa todetaan, että kirkosta eroaminen jatkuu vilkkaana. Yleisradio ja erkkolainen näyttävät ottaneen asian omakseen ja raportoivat siitä yhtä säännöllisesti kuin Kehä-kolmosen aamuliukkaudesta. Niin kauan kuin raportointia tässä laajuudessa tehdään, eroaminenkin jatkuu vilkkaana. On keksitty lähes ikiliikkujan veroinen systeemi.

Tämän uutisen alla on sitten toinen uutinen, jossa kerrotaan silikonirannekkeesta, joka stimuloin kehon energiavirtoja ja tuo käyttäjälleen muunkinlaista hyvää ja onnea. Suomessa rannekkeita on myyty jo noin 30 000 kappaletta. Esimerkiksi HJK:n jalkapallojoukkue on saavuttanut suurta menestystä sen avulla, sillä monilla pelaajilla on kuulemma ollut ranteessaan tällainen ihmekalu.

Näin väittää Antti Muurinen. Ilmeisesti Stuart Baxter ei ole ollut ko. rannekkeen kanssa tekemisissä, sillä hänen luotsaamansa joukkueen menestys on ollut paljon vaatimattomampaa.

Joka tapauksessa usko näyttää näissä tapauksissa olevan yhteinen tekijä. Usko saada itselleen turvaa ja onnea. Kirkon kohdalla näyttää ongelmaksi muodostuvan se, että heillä ei ole markkinoilla katolisen maailman tapaan krääsää ja amuletteja. Espanjassa kuulemma jo joka kymmenennellä vastaantulijalla on tällainen ranneke. Ilmeistä kuitenkin on se, että katoliset haluavat maksimoida pelastuksensa pitämällä sekä ristiä, että ranneketta.

Kirkosta eroajat näyttävät sotkevan kaksi asiaa totaalisesti. He sotkevat kirkkoon kuuluvat kirkon jäsenet ja kristilliseen poliittiseen puolueeseen kuuluvat ihmiset ja tulkitsevat, että nämä kaksi asiaa ovat yksi ja sama asia.

Ehkä kertaamme muutaman tosiasian. Kristillisdemokraateissa on suuri joukko helluntailaisia ihmisiä mukana. Heille kirkkoon kuuluminen on yksi ja hailee, sillä he ovat jo eronneet kirkosta ja perustaneet oman kirkon. Eivät he kuulu ev.lut. kirkkoon. Sen lisäksi puolueessa on erilaisten suuntausten ja lahkojen jäseniä, joiden arkipäivään kuuluvat ongelmat muiden kanssa ev.lut. kirkossa.

Kaikkiaan heitä äänestyskäyttäytymisen perusteella näyttäisi olevan noin 4 % äänestäjistä. Valtion kirkkoon kuuluu taas varmaankin noin 20 – kertainen määrä ihmisiä, mikäli muista oikein.

Saman kaltaista ajattelua harrastetaan aina silloin, kun todetaan, että Keskustapuolue on täynnä paskamaisia ja kusipäisiä riistäjä -maanviljelijöitä. Näitä työnsankareita on Suomessa vain noin 4 % väestöstä. Loput keskustalaisista saattavat asua seinäsi takana rivitalossa tai omassa rapussasi kerrostalossa. Kannattaa olla varovainen ja suhtautua joka viidenteen vastaantulijaan pelolla ja kauhulla.

Kun homo – , bioenergia- , kouluväkivalta-, internet- tai naispappeuskeskusteluun julkisuuteen kutsutaan kirkonjäsenten edustajiksi Kristillisdemokraattien edustajia, saavutetaan varmasti tavoitteet. Keskustelun taso näyttää kovin alhaiselta ja raadolliselta, uskonnosta itselleen lyömäaseen ottaneet näyttävät pöljiltä ja katsoja tuntee itsensä petetyksi.

Minäkin eroaisin joka kerta SDP puolueesta, kun satun näkemään televisiossa Paavo Lipposen, taikka Liisa Jaakonsaaren. Minua helpottaa kuitenkin kaksi seikkaa päätöksenteossani. Minä en kuulu ko. puolueeseen, joten en pysty siitä myöskään eroamaan.

Toiseksi , minä tunnen suuren määrän järkeviä, empaattisia, työtätekeviä, lapsenuskossaan suoria ja mukavia sosiaalidemokraatteja, joiden usko ei minua yhtään häiritse, ja joiden kanssa tulen em. kaksikkoa paljon paremmin toimeen.