Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Keskustuki ja libero ovat meille vaikeita juttuja

>

Suomen potkupallo-maajoukkueen edesottamuksista on kyselty jopa eduskunnassa asti. Asia on sikäli harmillinen, että sellainen kysely laskee sekä eduskunnan, että maajoukkueen arvostusta. Lisäksi eduskuntakysely vääjäämättä kohdistuu myös eduskunnan puhemieheen, joka tuskin asialle kuitenkaan mitään voi.

Maajoukkue ja palloiluväki ovat vaeltaneet kohti EM- , MM- ja olympiankisoja eksyksissä kuin Israelin kansa erämaassa. Napinaa on syntynyt tässäkin asiassa, eivätkä johtajat ole kyenneet tyynnyttelemään palloiluväkeä edes taivaalta satavalla mannalla.

Suomen olisikin muodostettava itselleen virtuaalinen maajoukkue niistä maailmalla liikkuvista pelaajista, jotka kirurgi Orava on ehtinyt operoimaan uransa aikana. Joukkueen nimeksi voisi laittaa huuhkajien asemesta vaikkapa oravat.

Näin meille tarjoutuisi joka viikko mahdollisuus riemuita siitä, kun jossain päin maailmaa taas on tehty maali suomalaisen operoimalla jalalla. Suomi ja Kainalniemi pelaisivat ikään kuin kauko-ohjaimen, kirurgi Oravan loistelijaan käden välityksellä. Muilla joukkueilla ehkä on pelissä apuna Jumalan käsi, meillä taas Oravan käsi.

Meille sopiva joukkueurheilu taitaa kuitenkin olla jääkiekko. Emme me siinäkään pääse juuri menestyksen makuun, mutta ainakin se tarjoa Jere Karalahden tapaisille henkilöille mahdollisuuden leipoa luvan perästä turpaan vastaan tulevia ihmisiä.

Blogin lukijoiden ja omien ystävieni keskuudessa on paljon innokkaita em. joukkuelajien kannattajia. Niinpä yritän paikkailla tässä lopuksi vahinkoja vetoamalla siihen, että iltalääkitys on vielä ottamatta ja viimeaikoina elimistössä riehunut flunssa on saanut ajattelunkin vähän räkäiseksi.

Toivottavasti Luoja minut säästää siltä, että koskaan ei minuun iske urheilutoimittajan lapsenusko. Minua nolottaa heidän puolestaan joka kerta, kun he virkansa ja oman innostuksensa piiskaamina käsittelevät meitä kuin 7 vuotiaita pikkulapsia. Jopa poliittinen toimittaja Tarmo Ropponen aikoinaan eduskuntavaalien kiihkeässä tuoksinassa omasi enemmän järkeä ja lopputuloksen ennustamiskykyä. Tosin lopputulosta kohtaan kokemassa katkeruudessa hän usein pesi jopa nämä urheilutoimittajat.

Jostain olin lukevinani, että lahtelaiset opiskelijat aikovat ensi vappuna vaeltaa Jari Litmasen patsaalle sankoin joukoin ja urheilujuomalta väkevästi haisten. He kuulemma aikovat laittaa patsaan jalkaan vapun kunniaksi puhtaan valkoisen kipsin.

>Moraalinen vaade

>

Immanuel kantin kategorinen imperatiivi voisi varmasti ohjata meitä huolettomaan ja arvokkaaseen elämään tänäänkin. Asiat eivät aina näytä sujuvan läheskään arvokkaasti. Politiikassa etenkin näyttää siltä, että tragedian ja komedian välinen ero on veteen piirretty viiva, siinäkin tapauksessa, että piirtäjä ei satu olemaan Max Jacobson.

Tässä taannoin huomautin siitä, että joukko suomalaisia ”vaikuttajia” kirjelmöi kitkerästi sitä vastaan, että Suomi ostaa Israelista kaiken sortista asearsenaalia.

Eilen sitten saimme kuulla, miten toiset suomalaiset vaikuttajat vakuuttelivat Israelissa, paikan päällä, että karavaani kulkee edelleen, vaikka koirat haukkuvatkin.

Kyllä minua niin lämmittää aina, kun Tarja ja Erkki ovat asioista eri mieltä. Nyt erimieltä olivat vielä sitten myös ulkoministeri ja Heidi Hautala. Myös elokuvaohjaaja Kaurismäki oli asiasta erimieltä, mutta sellainen laskettakoon taiteeksi, luovuudeksi ja luovan ihmisen luomisprosessin osaksi. Taitelijoiden pitääkin olla asioista erimieltä. Muuten tämä maailma ei kehittyisi mihinkään.

Tänään Venäjä ilmoitti ostavansa melkoisen kasan koottavia sotilaslennokeita Israelilta. Vähän aikaisemmin Venäjä kertoi ostavansa Ranskalta helikoptereiden tukialuksia. Ehkä suomalaisten ”vaikuttajien” pitäisi ottaa yhteyttä kiireesti Kremliin ja moitiskella heitä vähän siitä, että he kaupoillaan edesauttavat Israelin teollisuuden hyvinvointia, valtion pärjäämistä ja sen olemassaoloa.

Tulevien eduskuntavaalien alla mielenkiintomme kohdistuukin näihin suomalaisiin ” vaikuttajiin”, jotka ovat päättäneet elää värilliset laput silmillään uransa loppuun asti, riippumatta siitä, mihin puolueeseen he sattuvat uransa ehtoopuolella kuulumaan.

Kotimaista moraalista vaadetta ovat taas esittäneet Yleisradion johtoportaan edustajat hermostumalla uutistenlukijan esittämästä olut-aiheisesta loppukevennyksestä. Asia onkin huolestumisen arvoinen ja kauhistuttava. Jos Yleisradion ohjelmiin pesiytyisi laajemmin tämän kaltaista ”vallattomuutta” , katsoja voisi helposti ajatella, että ko. konsernin päätehtävä on yleisön viihdyttäminen.

Sellainen seikka saattaisi aiheuttaa yhtiön pitkillä käytävillä epätoivoa.

Kuuluttaja Tutteli Hammermann kertoi aikoinaan pokkana, että nyt seuraavaksi meille laulaa Mauno Koivisto. No, emme nähneet otsakiehkuraa, emmekä Turun murteella lyyristä rakkauslaulua, vaan Tuttelin toivuttua tirskahtelustaan, ruutuun ilmestyikin Mauno Kuusisto.

Tuttelikin sai sitten kenkää lopulta. Syy kuitenkin saattoi olla se, että hän kuulutti sota-aiheisen elokuvan niin värikkäästi ja monisanaisesti, että katsojalle ei jäänyt epäselväksi se, mitä mieltä Tutteli oli Vietnamin sodasta.

Luultavasti se oli Tuttelin TJ- pila, jonka hän teki tahallaan. Saattaa olla myös niin, että kaljapullolla pelleilleen esiintyjän työsarka oli jo loppumassa ja hänkin päätti lähteä näyttävästi.

Omaan eläkeikään on vielä aikaa, mutta taidanpa minäkin ryhtyä suunnittelemaan sopivan räväkkää lähtöpilaa. Luentosalin omainen tila rajoittaa vähän mahdollisuuksia, mutta pienet puutteet voi aivan hyvin korvata kokemuksella ja mielikuvituksella. Ehdotuksia moraalittomasta käyttäytymisestä otetaan vastaan kiitollisuudella.