>Kahdenlaista tuuria
>
Tillmannin kihlapäivä on 18 huhtikuuta ja hääpäivä 19 huhtikuuta. Ajankohtien välissä oli tosin aikoinaan tuo klassinen vuosi ja yksi päivä, sillä minulla ei ollut yhden päivän kihlausaikaa, vaikka ensin noista niin voisi päätelläkin.
Päivämäärän lisäksi onnelliseen avioliittoon kuuluu ilman muuta myös komea / kaunis pappi, joka ei omalla naamallaan pilaa herkkää nuorenparin riittiä.
Ruman papin lisäksi jotkut seurakunnat ovat lintuflunssan pelosta kieltäneet riisin heittelemisen kirkon pihalla. Sekin helposti rikkoo nuoren parin avioliiton, sillä enteet ja riitit ja taikamenot ovat keskeinen asia avioliiton onnistumisessa.
Vaimoni meinasi hotkaista kääretortun henkeensä, kun vein hänet isoäitini tarkastukseen vajaat 30 vuotta sitten. Hän totesi morsiamen olevan työihmisen näköinen ja ennustavansa sen perusteella menestystä ja pitkää liittoa välillemme. Minun piti pitkään selitellä hänelle luonnehdinnan syvintä olemusta.
Toinen avioliittomme kohtalonhetki tapahtui jo kihlausaikana. Rauman torilla ollessamme satuin ostamaan lauantaiaamun pystykaffeiden kyytipojiksi kerpun nahkiaisia, sillä minua vähän huikkoi ja päätin totuttaa tulevan vaimoni tähän näppärään pikaruokaan.
Hän oli kuitenkin paennut jonnekin Feren liiketalon kulmalle, ei ollut minua tuntevinaan ja tutki Oraksen linja-autoaikatauluja päästääkseen nopeasti pois länsimurteiden vaikutuspiiristä.
En ymmärrä oikein tuota nykyihmisen halua metsästää jotain tiettyä lukua onnensa takeeksi. Sen ymmärrän, jos joku mies metsästää c-kuppeja, ehkä jopa d-kuppeja, taikka vaaleaa naista / tummaa naista. Illuusio ihmisien mielessä rakentuu usein olemattomalle ja turhalle.
Kun sitten kohdalle sattuu jotain merkittävää, mieleen ei heti tule se, mistä voisi muistaa yhteisen hääpäivän. Lähes yhtä hölmöltä tuntuisi kysellä kengän numeroa. Tärkein numero siinä tilanteessa useimmiten on puhelinnumero.
No, puolet näistä 101010 avioliitoista purkautuu. Monet aivan lähivuosina. Eikä se minulle oikeastaan kuulu, minkä kaavan kautta ihmiset avioeroon päätyvät. Sosiologisesti on mukavaa kuitenkin edelleen havaita ajankohtaiseksi se, että ihminen turvautuu edelleen sangen mutkikkaisiin rakenteisiin ja toimiin oman onnensa turvaamiseksi.
Korttiringissä aikoinaan Kivikylän kuuluisalla kivellä Heinon Jaska käänsi onnensa pitkän tappioputken päätteeksi menemällä katajapuskaan ja kääntämällä siellä alushousunsa nurinpäin ja pukemalla ne sitten uudelleen päälleen. Uudestisyntyneenä hän saapui sökörinkiin. Operaation jälkeen hänen uskonsa ja itseluottamuksensa oli niin kova, että jokainen kortti maksoi kirveleviä summia ja panostusteorian mukaisesti raha alkoi virta Jaakon eteen ja muita pelaajia alkoi Jaakon onni pelottaa.
Tosiasiassa he eivät enää uskoneet omaa onneensa ja sitä kautta menettivät pelinsä.