Haudalla

talven sylissä kuuluu kaatokolon itku

tuskainen tuuli latvuksissa

Syysmarkkinat kaikuvat laaksossa
et voi enää koskaan mennä alas
puukin asuu puujaloilla
se pudistaa päätään
se muistelee tuulen rakkautta
se tuntee kumartavansa vielä kerran

kaukana jossain
sen ajatuksissa
meri on sinisen vastakohta

merimerkit menevät
lepäämään illalla kotiinsa
ja jossain postimies muistaa puunhakkaajaa
postimies muistaa veden ja taivaan välillä kaiken

pääsiäinen katetaan kylmillä eläimillä..
retkipäivänä messu kaikuu laaksossa
pappi siunaa
kotimatkalla veden välissä
purjeet kiirehtivät kotiin
ja laulu ulkomailta –
tuo äänekkäästi kuohuva olut

saa meidät taas aamulla surullisiksi
ja päivämme raskaiksi

>Eristyksessä olevan häirintää

>

Kävin viime viikon torstaina Sveitsissä elämäni ensimmäisen kerran. Lausannen kaupunki oli kaunis ja rauhallinen, kuten järvikin, jonka rannalle kaupunki oli jämähtänyt. Poikkesin nuorison kanssa vuoristossakin pikaisesti tutustumiskäynnillä paikallisessa tuotantolaitoksessa.

Sveitsistä hurjasti innostuneena vierailin viikonloppuna sitten maassa uudelleen. Itse asiassa vierailin lauantaina ja sunnuntaina Sveitsissä seitsemän kertaa. Leimoja en saanut passiin, sillä, kuten kuvasta hyvin näette, raja-asema oli kiinni viikonloppuna.

Silti rajan ylittäminen ei ollut yksinkertainen juttu. Karjasäleikkö oli rakennettu rajalle pyörivistä rautaputkista. Sillä yritetään ilmeisesti pitää Sveitsiläiset lehmät geneettisesti puhtaina ranskalaisten sonnien geeneistä. Säleikön yli hiippaileminen 14 kertaa osoittautui jännittäväksi puuhaksi, jossa 2000-luvun pullamössö – virkamies pääsi vähän maistamaan Harry –Lime ja kolmasmies- actionia.

Puskasta ei kukaan enää rajalla toikkaroivaa turistia kytännyt, enkä joutunut pakenemaan Wieniin Praterin huvipuiston maailmanpyörään, kuten elokuvassa tehtiin. Olen minä sen maailmanpyörän juurella tosin joskus seisoskellut.

Sveitsi on siis tullut tutuksi. En ostanut linkkupuukkoa, enkä suklaata. En edes käkikellon vieteriä. Katselin ympärilleni ja ihastelin kummallista pientä valtiota, joka päästää mielellään rajojensa yli kaikkien rahat, mutta suhtautuu maahan pysyvästi pyrkiviin fyysisiin henkilöihin torjuvasti.

Minä en ole koskaan käynyt elämässäni Ahvenanmaalla, mutta nyt minulla jo pieni käsitys siitäkin saaresta kahdeksan Sveitsin vierailun perusteella.