Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Syksy

.

vyön alla lehtien päällä kävelyä
kirkas sade kiusaa minua
jalkani eivät kuuntele enää


tasainen tähti kuuluu Orioniin
eronnut mies hakee siitä turvaa

maanantaina

hiipimällä kotiin
linnun laulu tuo aamulla pelkoa –
sileä, hidas kosteus

vaivaa minua yhä

>Uusia tuttavuuksia

>

Törmäsin toissapäivänä Heikki Reivilään. En tuntenut häntä aikaisemmin, en tiennyt hänestä mitään. Tartuin vain kiinni houkuttelevaan kirjaan ” Minän paino”.

Kirja ja teksti veivät mennessään. Olin vähän yllättynyt, osin jopa järkyttynyt, mutta yhtä kaikki , hyvilläni. Yhä uudelleen Kotkan kaupunki syöttää kirjallisuusmaailmaa omaperäisillä kirjailijoilla. Siitä saamme olla kiitollisia. Kustantaja on tällä kertaa Teos.

Mietin sitä, kuinka paljon on vielä olemassa Suomessakin hyviä kirjailijoita, joiden teoksia en ole lukenut ? Kuinka paljon heitä tulee taas tänä vuonnakin lisää, entisten päälle ? Minua harmittaa osin se, että olen lukenut aika lailla kirjallista mitäänsanomattomuutta ja hukannut aikaani. Toisaalta, ehkä en osaisi arvostaa hyvää, tuntematta ensin huonoa.

Reivilän novellikokoelmasta eivät kaikki pidä, uskallan jo luvata se. Se on kuitenkin kirjallisuudessa sangen hyvä merkki. Silloin voi olla varpaillaan ja valmistautua vaikka mihin.

Novellikokoelmassa kerrotaan meistä miehistä, perisuomalaista miehistä, mutta kertojan ääni on useassa tarinassa vimmainen ja pelottavakin. Vähän karheakin, mutta kuitenkin syvälle luotaava. Ja kaiken aikaa Reivilän tarinat jäävät auki, lukijan tulkintaa odottamaan.

Referaattikatkelma.

Heikki Reivilä: Minän paino / Vieraat

Minä kerron nyt surullisen tarinan, Tamminen sanoi.

Älä järjetön ! Helistö sanoi.

Minä olen lukenut vaimoni päiväkirjan, Tamminen sanoi, otti ryypyn ja puhalsi eteensä.

Ja ketä kiinnostaa, Helistö sanoi.

Minun vaimoni pettää minua ! Tamminen nieleksi.

Sinun vaimosi on ruma ja kitsas ! Helistö sanoi ja katsoi herra Lundia, vinkkasi silmää.

Herra Lund paiskasi lasinsa takkaan ja käveli portaisiin kuin huonolla kelillä vastatuuleen..

Jotain tässä nyt on ! Tamminen sanoi.

Missä ? Helistö sanoi.

Ei vorssalainen laita äffää kuin pesufatiin, konsultti sanoi.

Jos kerran pettää, niin sitten pettää ! Synti pitää mielen valppaana ! Helistö sanoi.

>Kirjoitan välillä asiaa

>

Tampereen kaupunki on tehnyt taas päätöksiä, joiden ansiosta kaupunkilaisten hyvinvointi kasvaa ja kaupungin talous paranee. Se on nimittäin päättänyt, että työuupumuksen vuoksi sairauslomalle jääville ei enää palkkaa makseta.

Uutisen lukijaa asia tietenkin kauhistuttaa. No, media on oppinut tämän uuden tavan uutisoida näitä asioita. Tavalliselle maallikolle pitää aiheuttaa sävärit ja väristykset, muutenhan lukija saattaa ajatella, että lehti on väärässä ja tarpeeton. Lukijalle halutaan samalla tuottaa sellainen mielikuva, että Tampereen kaupungin työntekijät laajoin joukoin käyvät vastaanotolla leikillään kertoilemassa siitä, miten taas on vinttikamarissa matot mytyssä ja iso hihna luistaa.

Me lepakoiden kanssa pitempään puuhastelleet tiedämme totuuden. Harvapa on niin paatunut, edes Tampereella, että ehdoin tahdoin lähtee itselleen näinä aikoina turhan takia sellaista sairauskertomusta rakentamaan.

Eikä se asiakaan nyt aivan noin mustavalkoinen ja kauhea ole, sillä aikaisemminkin meillä Suomessa oli tilanne, että pelkkä burn out, eli Z 73 – lappunen kelpasi Kelalle vain pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen myös Kela vaati muutakin koodia tuohon lääkärin antamaan paperiin.

Nyt ilmeisesti ollaan sitten siirrytty tilanteeseen, että heti ensimmäisellä kerralla potilaan pitää saada merkinnät Z 73, ynnä vähintään jonkin sortin depressio – merkintä. Rytmihäiriö, selkäkipu, vyöruusu, huimaus taikka paha tenniskyynärpää lienevät myös kelvollisia lisätauteja.

Tämä käytäntö tulee ohjaamaan uupujia nyt sitten siihen suuntaan, että lääkäriin mennään vasta siinä vaiheessa, kun rytmihäiriöt hakkaavat pumppua ulos rinnasta, uni ei ole tullut kolmeen viikkoon ja aamulla ei kykene pyjamaa riisumaan päältään.

Tampereen kaupungille tiedoksi se, että siinä vaiheessa kaupungin työntekijä on pois pelistä pitkään. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että autetaan työntekijää siinä vaiheessa, kun lievät, pehmeät ja halvat keinot vielä purevat.

No, näissä asioissa pätee se sama asia, kuin monessa muussakin; asiat voidaan tehdä joko kalliisti, tai vieläkin kalliimmin. Kunnallisessa taloudenpidossa kokemukseni mukaan sangen usein menetellään jälkimmäisellä tavalla.

Jäämme jännittyneinä odottelemaan sitä, mitkä uudet yläpään, keskivartalon, taikka alapään taudit julistetaan ensi viikolla työntekoa haittaamattomiksi.