>Uusi laulaja on syntynyt !

>

Kyläkauppias Keskinen on tuskissaan ja ikävissään ryhtynyt runoilijaksi. Kaukana Afrikassa oleva tyttöystävä saa jäyhän pohjalaismiehen herkistymään ja hetkeksi laskemaan Aku Ankan pois käsistään.

Nykyään monet kirjailijat ovat tuotteistaneet itsensä ja markkinoivat kaikin tavoin kirjojaan ja tulevia hengentuotteitaan. Tälläkin saralla kauppias Keskinen näyttää olevan aikaansa edellä, sillä hän on jo kymmenen – kaksikymmentä vuotta tehnyt kirjalliselle uralleen pohjaa ja hankkinut tunnettavuutta itselleen ja brändilleen.

Keskinen on siinäkin mielessä toisia edellä, että hän tähtää heti kansainvälisille markkinoille, koska teos-kielenä hän käyttää vain englantia. Näin hän säästää hankalan ja kalliin käännösvaiheen, varmistaa sen, että herkkä sanoma ei muutu ja voi olla samalla huoleton myös siitä, että kansainväliset naiset taatusti lukevat häntä kuin avointa kirjaa.

Itse runo on taitoa ja vaativuutta täynnä oleva proosaruno, jonka yksityiskohdat Keskinen on hionut kohdalleen. Sandman on todella Itä- Saksalaisten lastenohjelmien nukkumatti, joka lasten silmille heittää hiekat iltaisin.

Keskinen luo luonnonvoimien ( thunder and lightning) avulla sadunhohtoisen tunnelman pieneen ja rajattuun tilaan (this empty village). Runoilija hallitsee suvereenisti ajatusviivan käytön. Näin hän luo vaikeaan ja pirstaleiseen proosarunon genreen kokonaisen uuden merkitysrakenteen. Pohjanmaan lakeudet toistuvat vaakasuorina viivoina runoilijan kaipuussa. Rytmin ja rakenteen suhteen Keskinen ratsastaa samalla aallolla kuin Mirkka Rekolan ja Väinö Kirstinän.

Keskinen ymmärtää hyvin, että kaikkea, mitä sanomme, voidaan käyttää sanojaa vastaan. Klassinen esimerkki tästä on termien määrittelemättä jättäminen, josta seuraa tiedostamaton refunktionalisointi: kummallinen ja tahdoton keppihevostelu niillä yksisarvisilla, joita runoilija kuulemma on asuntonsa ajotien varteen laittanut. Ne eivät esiinny runossa, mutta lukija voi nähdä ne sielunsa silmillä. Teksti elää ja muovaa maisemaamme..

Moni epäilijä saattaa ajatella, että proosarunous on ongelmallinen alue, jonka hallintaan tarvitaan kokenut ja pitkälle ehtinyt runoilija. Keskinen raivaa nämä epäilyt pois tieltään uudisraivaajan sitkeydellä.

Hänen unenomainen, tiivis, ajatteleva, maalaileva ja herkkä runonsa on uudistamassa absurdiudellaan, outoudellaan ja unenomaisuudellaan uuden vuosituhannen runoutemme.

Keskinen alleviivaa hyvin hienotunteisesti. Runossa ei löydy todellisuudessa yhtään konkretian tasolle ulottuvaa alleviivausta, mutta kylläkin yksinäisen ihmisen kaipuuta ja huudahduksia. Keskinen kaipaa rakastettuaan, mutta samalla alitajuisesti hän kaipaa elämää, säpinää ja väkeä tyhjyyteen ( this empty village).

Keskinen huokuu vapaamittaisuuden surua ja unettomuuden harsoa. Hän avaa meille kaikille runollaan uusia lyyrisiä lakeuksia, joilla voimme yksinäisinä iltoina vaeltaa, etsiä itseämme ja lopulta huojentuneena huomata etsinnän jatkuvan, taivaanrantaan ja yhä edemmäs.

Uskon, että laulajan säe on syntynyt kestämään ja elämään.