>Seuraava sato

by Michael Tillman

>

Koska niitetään seuraava sato Pakistanissa ? Olen sitä miettinyt itsekseni kovasti. Kohta nimittäin on taas joululahjojen aika ja tälläkin kertaa taitaa valintani osua johonkin toisenlaiseen lahjaan.

Nyt Pakistanissa ainakin on vähän huono vielä kylvöille lähteä, sillä vedessä ei kasva oikeastaan muu kuin hauki ja sammakonkutu. Tavallisessa Niilin tulvassa kävi yleensä aikoinaan niin, että vedet häipyivät Välimereen suhteellisen nopeasti ja jäljelle jäi hedelmällinen kura ja muta, jossa sato kasvoi nopeasti ja runsaana. Pakistanissa on nyt jo menetetty seuraava viljasato. Monilla muillakin maailman viljantuottajilla on samaan aikaan ongelmia satojensa kanssa.

Nyt voikin käydä niin, että Pakistanissa tulvavesistä johtuen ryhdytään niittämään toiseenlaista runsasta satoa. Ääri-islamistit ovat kovasti tohkeissaan tästä yhteiskunnan vajoamisesta kivikauden tasalle. Nyt jo kuulemma paikka paikoin väestö kivittelee sujuvasti avustusjärjestöjen maastoautoja.

Pakistanilla on siis sisäinen oppositio ja kapinallisarmeijoita maaperällään. Sen lisäksi sillä on ydinaseita. Toivoa sopii, että tulvavedet eivät ole päässeet laukaisusiiloihin, eivätkä pääse tekemään oikosulkua laukaisujohtoihin. Televisiokuvien perustella näyttää siltä, että paikallinen tietotaito kulminoituu yleensä siihen, että kuorma-auton etuakseli voidaan liittää aisoilla aasin perään. Paikallisen tietotaidon moraali taas on ollut kuuluisaa siitä, että nälkäänäkevän maan ydinohjelmaa on kaupiteltu kaikille halukkaille.

No, joka tapauksessa, jos seuraavaa satoa ei Pakistanissa saada kasvatettua, piru on irti siinä maassa. Setä Samuli onkin nostamassa kytkintä nyt Irakista, jotta kalustoa ja amitsioonia olisi käytössä tarpeeksi siinä vaiheessa kun Iran taikka Pakistan otetaan Afganistanin rinnalla rauhoitusoperaation kohteeksi. Iranin kohdalla ei vielä suurta kiirettä ole, vaikka oppositio jo julkisuuskampanjaansa käykin. Pakistanin kohdalla aikaa lienee 6 kk – vuosi.

Sitten joudutaan niittämään seuraava sato.