Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Neljä on onnellinen numero

>

Neljä kuukautta on ollut tänään suosittu aihe saada aikaan hässäkkää ja ikimuistoisia otsikoita.

Chilessä maan alla olevat kaivosmiehet joutuvat odottelemaan arvioiden mukaan pelastuksen saapumista 4 kuukautta. Helsingissä taas ruumis joutui odottelemaan noutajaa kylmäkaapissa 4 kuukautta. Ja tänään sai showtanssija Tukiainen myös 4 kuukautta ehdollista ja rikosrekisterinsä viimein auki.

No, kaivosmiehillä lienee mahdollisuudet, ainakin useimmilla, aloittaa ylösnousemuksen jälkeinen uusi elämä maanpinnalla. Kukaties joku sanomalehti tai televisioyhtiö lunastaa heidän tarinansa ja maksaa heille ruhtinaallisen korvauksen.

Helsingin ruumiinavauskylmiössä levänneelle ruumiille ei valitettavasti voida luvata ylösnousemusta nyt 4 kuukauden kuluttua, vaan hänen olonsa jatkuu nyt jossain muualla kuin kylmäkaapissa.

Showtanssija Tukiainen lienee ainoa näistä tapauksista, joka toistaiseksi säilyttää vapaan liikkumisoikeutensa. Tosin, jos oikein muistan, hän tässä taannoin hönkäisi yli 2 promillea liikenneratsiassa poliisisedän pilliin, joten siitä saattaa tulla taas uusi rivi hänen rikosrekisteriinsä. Minä kun en oikein tiedä, miten näitä juttuja yhdistellään, niin en osaa sanoa, tuleeko ehdollista lisää, vai pääseekö tanssija tanssimaan Hämeenlinnaan siihen kellertävään tiilikerrostaloon, joka niin somasti radanvarressa jököttää ?

Makkaratehtaan rikkaan perijän uusi sulhanen ei sitten oikein virallisesti vissiin olekaan uusi sulhanen, koska on vielä edellisen neidon kanssa naimisissa. Tässä aukeaisi nyt tälle Mika-tumpelolle tuhannen taalan paikka ottaa kukkapuskansa eteisen vaasista hiiren hiljaa ja suksia huisin Nevadaan. Hän nimittäin näyttää olevan nelikosta ainoa, jolla ei ole vielä 4 kuukauden tarinaa, ja jolla on edes pienet selviytymisen mahdollisuudet.

>i Peligro de muerte !

>

Chilessä on aloitettu poraaminen. Kiven sisällä olevat mainarit ovat ryhtyneet odotusaikana järjestämään oloaan mukavaksi, vaikka viinaa ei pyynnöstä huolimatta ole alas laskettu.

Myös maanpinnalla on ryhdytty poraamaan. Monen mainarin perään poraa kuulemma kaksikin naista ja tämän hetken ennätys lienee hallussaan sillä mainarilla, jonka perään poraa maanpinnalla neljä naista. Porausreiän ympärillä käydään kuulemma melkoista culebronia (saippuaooppera). Luultavasti kohta asiasta joku yhtiö tekee oman peliculan (elokuva), jota sitten ryhdytään levittämään ympäri maailmaa.

Poraaminen taitaa lähitulevaisuudessa yltyä, kun ylhäällä poraajille selviää tarkemmin se, minkä suuruisia ylityökorvauksia mainareille maksetaan viiden kuukauden keikasta. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä arvelen ansioiden nousevan hyvinkin suuriksi.

Maan alla on taatusti hikinen paikka miehillä odotella sitä, ketkä kaikki siellä putken päässä kaulaan kapsahtavat neljän kuukauden päästä, kun aurinkoa taas ensimmäisen kerran näkee. Voi olla, että muutamille odotusaika ei olekaan niin pitkä kuin mitä meistä tuntuu.

Olin takavuosina opiskelijoiden kanssa opintomatkalla. Säästösyistä majoittauduimme ensimmäisenä iltana vaatimattomalle leirintäalueelle pieniin mökkeihin. Illan mittaan nuoriso vieraili toistensa mökeissä tiuhaan ja kun ilta sitten vaihtui yöksi, tapahtui niin ikävästi, että eräs juuri kesällä kihlautunut nuorimies juoksi kahden mökin väliin pingotettuun pyykkinaruun.

Voi sitä kauhistusta ja epätoivoa aamulla. Ruoka ja juoma sentään kulkivat alas nuorenmiehen mahaan, mutta muuten näytti siltä, että kaulan pintakerroksissa ei vähään aikaan viihdy muu kuin rupi.

Retkeä oli jäljellä kuusi päivää, mutta tämän nuoren miehen mielestä sitä olisi saanut olla vaikkapa kuusitoista päivää vielä lisää. Nuoren miehen opintomatka sujui syvän hiljaisuuden vallassa ja tämä ensimmäinen opetus mitätöi kaiken ammatillisen substanssin hänen kohdallaan. Hänen mielenkiintonsa kohdistui vain jäljellä oleviin tunteihin ja minuutteihin.

Lohdutimme häntä, että näissä tilanteissa yleensä on paras keino puhua suoraa ja rehellisesti totuus. Minä juoksin yöllä pyykkinaruun. Jos vähäkään toinen rakastaa, niin sen pitäisi olla selvä sillä.