>Häpeä

>

Valtion rahojen ylin kirstunvartija on ollut häpeissään meistä suomalaisista. Olemme keskustelleet hänen sanomisistaan kuulemma väärin tai väärällä tavoin. Hän suuntaa arvostelunsa kärjen mediaa kohti, mutta kautta rantain hän antaa ymmärtää, että tavallisen kansan olisi sopivaa lukea lehdestä jauhelihatarjouksia ja keskustella niistä keskenään.
Kataisen ei pidä olla huolissaan, ainakaan bloginpitäjästä. Hän voi hävetä minun puolestani voi ihan vapaasti. Ja minä yritän parhaani mukaan antaa aihetta.
Sitä vastoin minä varaan oikeuden hävetä poliittisten päättäjien puolesta. Olen tehnyt sitä aina, ja mitä enemmän luen Suomen poliittista historiaa, sitä enemmän minulle selviää sellaisia asioita, joita olisi kuulunut hävetä jo aikoinaan. Tai ainakin ihmetellä.
Tekojen häpeäminen on monimutkainen asia. Jos isken sotaveteraanin katuun nyrkillä ja varastan hänen lompakkonsa, minun tulisi hävetä sitä tekoa viipymättä ja välittömästi. Itse asiassa minussa pitäisi olla sisäänrakennettuna mekanismi, joka estäisi moisen mielettömyyden.
Jos taas toimin, kuten pankit ja Suomen talouselämän päättäjät toimivat 1980-luvun lopussa, minun tulisi tuntea häpeää asian suhteen jälkikäteen, edes jossain elämäni vaiheessa. Minun tulisi tuntea jälkikäteishäpeää.
Jälkikäteishäpeää voi simuloida juomalla pullollisen Koskenkorvaa tyhjään mahaan ja muistelemalla seuraavana päivänä kaikkea sitä, mitä tuli tehtyä.
Yksi häpeän olomuoto on hiljaisuus. Kun ei puhuta, ei keskustella, eikä kyseenalaisteta, silloin tietenkin yksi mahdollisuus on, että asiat ovat hyvin. Uusein hiljaisuus indikoi kuitenkin suurta häpeää taikka ahdistusta.

Minua on esimerkiksi ihmetyttänyt kovasti se, että koska koittaa se aika, jolloin selvitetään meille tavallisille, hävettäville pulliaisille, se, että mihin katosi 602 jääkäriä vuoden 1914 -18 melskeissä ? Saksaan nimittäin lähti aikoinaan 1863 jääkäriksi värväytynyttä, mutta vuoden 1918 sotaan otti osaa vain 1261.

Ei se erotus minua hävetä yhtään. Sille löytyy sangen inhimillinen ja järkeenkäypä selityskin, mutta se minua pikkaisen hävettää, että asiasta ei muisteta koskaan Tammisunnuntain puheissa mainita mitään. Minulle tulee sellainen olo, että joku, tai jotkut sitä asiaa häpeävät.