>Aamu

>.

liskojen yö
aamupostiauton renkaat
raapivat jäätynyttä maata
siellä jossain

kenen postia Genevestä lähetetään ?
Joko vihdoin naapurit saavat
tuomari Kerniltä kirjeen
joko Rita synnyttää ?
mietit
mikä on pennuista kaunein

ja aurinko ei jaksa vieläkään
paistaa kasvoillesi

>Keskellä

>.
.
.
maalaan vuoren sileää seinää
ilman yhtään kertomusta,
monopoli
kenellä se on
tähän kaikkeen

kirjoittamisessa täytyy ajatella pohjoiseen tavoin
tuntea usvan puhuvan

pese tihkusumu kasvoiltani
mieleni on kuin jallu lasissa
varkaan tavoin haukottelen

kaivan muistista rastaan laulun
ajattelen sitäkin välipalaksi
ja jossain yksinäinen
taimen hyppää kaukaisuuden yli..

>Laakso

>.

matkalla kuulen kirjainten puhetta
lupauksia antaa rytmi
ajatus hapuilee varovasti
uin harmaan usvan alle
jossakin varas kerää rohkeuttaan

syntymä veneessä…
yön alkaessa
kuljet vaistosi varassa
rastaan laulua –
rosoinen iätön – puhdas tuuli!

>Maanatai

>.
.

meren rannalla kuulen puiden puhetta
lähtöaamuna syksy
päästää minut varovasti irti
kaukainen lintu pakenee
ja tammen oksalla väsynyt lehti
uneksii maasta

viinipäivä junassa…

kaikilla raajoillaan
puro pakenee sillan alle
solisee rikkaana yksinäisyydessään –
sen nahkainen hienostunut hengitys
houkuttelee
ja kaiken yllä
pelottava moottoritie

Tänään olen taivaalla, jossain päidenne päällä, matkalla kauas. Tänään puhun kielillä.

>Sitten lähti…

>Olen tulossa vanhaksi. Lähdön hetket nimittäin tuntuvat nykyään jo hankalilta ja kauhistuttavilta. Pakkaaminen ei suju ja mielen täyttää vakaa usko siitä, että maailmalla ei vähällä tavaralla selviä.

No Chilessä kaivosmiehet selviävät oikein välillä tavaroilla monta viikkoa. Luultavasti Visa – kortin omistaja selviää vanhan mantereen kaduilla ja kujilla kohtuudella, kunhan muistaa ottaa mukaansa henkilöllisyyspapereita. Vaikeinta lähtöoperaatiossa näyttää olevan se, että saa nokialaisen käpälän tunnottomaksi ja immuuniksi vieraille data-yhteyksille ja kustannus-ansoille.

Toinen isoäitini ei liikkunut koko elämänsä aikana kauempana kuin noin 70 km syntymäkodistaan. Hän siis eli melkein 80 vuotta alueella, jonka lävistäjä on 140 km. Hän ei koskaan mielellään lähtenyt mihinkään. Hänelle 700 m kirkkotaival sunnuntaiaamuna oli elämysten huippua.

Toinen isoäitini teki pari evakkoreissua lapsipesueen kanssa ja liikkui myöhemmin kielitaidottomanakin sujuvasti välillä Siikainen Sydney. Olemme siis erilaisia.

No minä palaan taas kymmenenpäivän kuluttua viimeistään tänne ääneen. Yritän ottaa runsaasti kuvamateriaali, sikäli kun päiväohjelma sen sallii. Siihen asti voitte lueskella ajastettuja mietelmiä.

Aurinkoista pyhä iltaa teille. Vetypallo-miehet ovat kohta ehtineet Biskajalle.

>Sateeseen , kohta

>

Tänään alkaa hassu vetypallo-ilmakilpailu Bristolista, Englannista. Mukana on myös kaksi suomalaista vappupalloa. Heidän retkeään voi seurata täältä.

Kilpailun nettisivuilta voi seurata pallojen ajelehtimista. Toivon mukaan on länsituulta, jotta niitä ei jouduta etsiskelemään pitkin Atlanttia. Startti on tänään , joskus 23.00 suomen aikaa.

Tillmankin starttaa huomenna Eurooppaan, työreissulle, 10 päiväksi. Olen pakkaamassa juuri. Mukaan on saatu jo 10 alushousut ja 12 paria sukkia. Samoilla lentosukilla mennään koko reissu, joten pääarsenaali on rakennettu Lenitan hyväksymillä valkoisilla tennissukilla.

Tillmannin retkeä on hankala seurata, sillä Hertzin Tuomolta vuokratulla autolla ajetaan sinne sun tänne. Enkä pääse valokaapelin päähän joka päivä.

Niinpä, Vesa Keskisen runoinnostuksen innoittamana , olen ajastanut teille maanantaista eteenpäin jokaiselle päivälle pätkän vielä kateissa olevaa Kalevalaa. Ne on laitettu laukeamaan aamuisin, joten hupia pitäisi riittää tasaisesti poissaolon ajan. Pyydän, että suhtaudutte ymmärtämyksellä. Jotenkin minusta tuntui orvolta ajatus, että täällä olisi toimettomuutta niin pitkään..

Tänä vuonna blogiani on käyty jonkin verran lukemassa myös WSOY:n palvelimelta. Jos lyrikan hehku saa kustantajan epätoivoiseksi ja ryntäilemään perässäni, minut tavoittaa torstaina Lausannesta. Sanotaan, vaikka, että Essolla puolenpäivän aikaa.

Seuratkaa vetypallokisaa. Raportoin huomenna vielä lähdön haikeutta ja häsäkkää. Sikäli kun ehdin. Kymmenelle päivälle runoileminen on hikistä hommaa.

ps.

Illalla seikkailee televisiossa Tulilinjalla – elokuvassa Clint Eastwood. Naispääosaa esittää Rene Russo, joka saa aina Tillmannin varpaat paukkumaan kierremakarooneiksi ja hengityksen salpaantumaan. Erityisen sensuelli on se kohtaus, jossa Clint keskeyttää pianonsoittonsa ja kiirehtii Renen perässä hissiin. Siinä hetkeksi kummaltakin unohtuu presidentin suojeleminen. Mukavaa hömppää.

>Väsyttää ja ahdistaa

>

En saanut unta yöllä. Lepakot saapuivat taas klo 2.30 ja loppuyö menikin sitten niiden kanssa seurustellessa. Melkoista potpuria se oli taas, pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen uneton yö on yleensä mielenkiintoinen, toinen jo vähän pelottava ja viimeistään kolmannen jälkeen pitää hankkiutua taas kemiallisen unihiekan pariin. Mr. Sandman on suksinut jonnekin hevon kuuseen ja purkista pitää sen jälkeen apua hakea. Tai pullosta.

Aamulla unisena seikkailin sitten uutissivustoilla ja Googlen syövereissä. Huomasin yllättäen potpuri-sanan johdannaisen päässeen julkisuuteen muodossa, jota en ole ennen tavannut. Potpourri on nimittäin englanninkielellä se rasian mallinen vekotin, joka asetetaan vessaan, jotta miesten pierut eivät haisisi seuraavien vierailijoiden neniin. Naisethan eivät tunnetusti piereskele ollenkaan.

Englannin maalla eräs miespuolinen hammaslääkäri oli laittanut vastaanottonsa vessan hajurasiaan vakoilukameran, jolla hän oli vakoillut naispuolisten potilaidensa hammaslääkärivalmistautumista. Hänelle ei siis riittänyt se, että hän pääsee kurkistamaan potilaidensa salaisuuksia yläpäästä.

No, kaikkia saatanoita sitä tässä maailmassa on. Mitähän paikkaa perverssi gynekologi vakoilisi ?

Muutenkin perjantai on vähän ahdistava päivä tällä kertaa. Minun pitää nimittäin hankkiutua vaateostoksille, koska minun on annettu ymmärtää, että 10 vuotta hyvin palvellut välikausitakki on tullut nyt kiertokulkunsa päätepisteeseen ja se on jo jonkin aikaan totellut kutsumanimeä ”loimi”

Minä ahdistun ajatuksesta, että joutuisin hankkimaan ruskean nahkatakin. Meillä päin lahtari käytti sellaista, kun hän tuli taloon ampumaan sikaa marraskuussa.

Minua ahdistaa myös ajatus vaalean ruskeasta popliinitakista. Minua ahdistaa likimain jokainen ajatus takista.

Minä haluaisin taas kerran itselleni skotlantilaisen öljykangastakin. Mutta tähän hätään semmoista ei mistään löydy. Ehkä lähden Skotlantiin keväällä hakemaan sitä. Tiedän Invernesissä parikin oivallista liikettä. Sitä paitsi, Skotlannista saisi unettomuuteenkin lääkettä.

Syksy

.

vyön alla lehtien päällä kävelyä
kirkas sade kiusaa minua
jalkani eivät kuuntele enää

tasainen tähti kuuluu Orioniin
eronnut mies hakee siitä turvaa

maanantaina

hiipimällä kotiin
linnun laulu tuo aamulla pelkoa –
sileä, hidas kosteus
vaivaa minua yhä

>Uusia tuttavuuksia

>

Törmäsin toissapäivänä Heikki Reivilään. En tuntenut häntä aikaisemmin, en tiennyt hänestä mitään. Tartuin vain kiinni houkuttelevaan kirjaan ” Minän paino”.

Kirja ja teksti veivät mennessään. Olin vähän yllättynyt, osin jopa järkyttynyt, mutta yhtä kaikki , hyvilläni. Yhä uudelleen Kotkan kaupunki syöttää kirjallisuusmaailmaa omaperäisillä kirjailijoilla. Siitä saamme olla kiitollisia. Kustantaja on tällä kertaa Teos.

Mietin sitä, kuinka paljon on vielä olemassa Suomessakin hyviä kirjailijoita, joiden teoksia en ole lukenut ? Kuinka paljon heitä tulee taas tänä vuonnakin lisää, entisten päälle ? Minua harmittaa osin se, että olen lukenut aika lailla kirjallista mitäänsanomattomuutta ja hukannut aikaani. Toisaalta, ehkä en osaisi arvostaa hyvää, tuntematta ensin huonoa.

Reivilän novellikokoelmasta eivät kaikki pidä, uskallan jo luvata se. Se on kuitenkin kirjallisuudessa sangen hyvä merkki. Silloin voi olla varpaillaan ja valmistautua vaikka mihin.

Novellikokoelmassa kerrotaan meistä miehistä, perisuomalaista miehistä, mutta kertojan ääni on useassa tarinassa vimmainen ja pelottavakin. Vähän karheakin, mutta kuitenkin syvälle luotaava. Ja kaiken aikaa Reivilän tarinat jäävät auki, lukijan tulkintaa odottamaan.

Referaattikatkelma.

Heikki Reivilä: Minän paino / Vieraat

Minä kerron nyt surullisen tarinan, Tamminen sanoi.

Älä järjetön ! Helistö sanoi.

Minä olen lukenut vaimoni päiväkirjan, Tamminen sanoi, otti ryypyn ja puhalsi eteensä.

Ja ketä kiinnostaa, Helistö sanoi.

Minun vaimoni pettää minua ! Tamminen nieleksi.

Sinun vaimosi on ruma ja kitsas ! Helistö sanoi ja katsoi herra Lundia, vinkkasi silmää.

Herra Lund paiskasi lasinsa takkaan ja käveli portaisiin kuin huonolla kelillä vastatuuleen..

Jotain tässä nyt on ! Tamminen sanoi.

Missä ? Helistö sanoi.

Ei vorssalainen laita äffää kuin pesufatiin, konsultti sanoi.

Jos kerran pettää, niin sitten pettää ! Synti pitää mielen valppaana ! Helistö sanoi.

>Kirjoitan välillä asiaa

>

Tampereen kaupunki on tehnyt taas päätöksiä, joiden ansiosta kaupunkilaisten hyvinvointi kasvaa ja kaupungin talous paranee. Se on nimittäin päättänyt, että työuupumuksen vuoksi sairauslomalle jääville ei enää palkkaa makseta.

Uutisen lukijaa asia tietenkin kauhistuttaa. No, media on oppinut tämän uuden tavan uutisoida näitä asioita. Tavalliselle maallikolle pitää aiheuttaa sävärit ja väristykset, muutenhan lukija saattaa ajatella, että lehti on väärässä ja tarpeeton. Lukijalle halutaan samalla tuottaa sellainen mielikuva, että Tampereen kaupungin työntekijät laajoin joukoin käyvät vastaanotolla leikillään kertoilemassa siitä, miten taas on vinttikamarissa matot mytyssä ja iso hihna luistaa.

Me lepakoiden kanssa pitempään puuhastelleet tiedämme totuuden. Harvapa on niin paatunut, edes Tampereella, että ehdoin tahdoin lähtee itselleen näinä aikoina turhan takia sellaista sairauskertomusta rakentamaan.

Eikä se asiakaan nyt aivan noin mustavalkoinen ja kauhea ole, sillä aikaisemminkin meillä Suomessa oli tilanne, että pelkkä burn out, eli Z 73 – lappunen kelpasi Kelalle vain pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen myös Kela vaati muutakin koodia tuohon lääkärin antamaan paperiin.

Nyt ilmeisesti ollaan sitten siirrytty tilanteeseen, että heti ensimmäisellä kerralla potilaan pitää saada merkinnät Z 73, ynnä vähintään jonkin sortin depressio – merkintä. Rytmihäiriö, selkäkipu, vyöruusu, huimaus taikka paha tenniskyynärpää lienevät myös kelvollisia lisätauteja.

Tämä käytäntö tulee ohjaamaan uupujia nyt sitten siihen suuntaan, että lääkäriin mennään vasta siinä vaiheessa, kun rytmihäiriöt hakkaavat pumppua ulos rinnasta, uni ei ole tullut kolmeen viikkoon ja aamulla ei kykene pyjamaa riisumaan päältään.

Tampereen kaupungille tiedoksi se, että siinä vaiheessa kaupungin työntekijä on pois pelistä pitkään. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että autetaan työntekijää siinä vaiheessa, kun lievät, pehmeät ja halvat keinot vielä purevat.

No, näissä asioissa pätee se sama asia, kuin monessa muussakin; asiat voidaan tehdä joko kalliisti, tai vieläkin kalliimmin. Kunnallisessa taloudenpidossa kokemukseni mukaan sangen usein menetellään jälkimmäisellä tavalla.

Jäämme jännittyneinä odottelemaan sitä, mitkä uudet yläpään, keskivartalon, taikka alapään taudit julistetaan ensi viikolla työntekoa haittaamattomiksi.