>Kesän kipukohtia

by Michael Tillman

>

Helteet kuulemma loppuvat. Samaan saumaan kuulemma myös lomat loppuvat monilta. On aika palata karuun todellisuuteen. Autolla ajokunnossa on oltava heti aamusta lähtien.

Päihdeneuvojat ja juovutusaine-klinikat valmistautuvat kovalla tohinalla kauden sesonkiin. Viikon päästä ovien saranat on oltava hyvässä rasvassa ja odotushuone täynnä tuoleja, sillä jonoa syntyy ja sitä kuulemma piisaa aina lokakuulle asti.

Marketin pullonpalautuskoneelle jonot taas lyhenevät. Koko kesän ajan on ollut suurta arpapeliä se, kannattaako siihen jonoon jäädä tuttujen pällisteltäväksi, vai pitääkö viedä tölkit takaisin auton tavaratilaan ja jatkaa ostoskierrosta. Osuustoiminnallinen market teetätti jopa toisen palautusautomaatin kesäksi eteiseensä, jotta tämä ”pullonkaula” vähän avartuisi ja asiakkaat pääsisivät joutuin hakemaan uuden salkun sisältä.

Pari kertaa olen joutunut palauttamaan pullot vihollismarkettiin. Olen myynyt kassalla palautuskuittini, ottanut rahat ja hankkinut niillä uutta olutta bonusta maksavasta osuustoimintamarketista.

Kaljoittelu on hupaisa ja mukava harrastus. Välillä on syytä kuitenkin lukea hyviä kirjoja, ajaa autolla ja liikkua kotipihaa laajemmalla. Näin voi välttyä ”katkolle” joutumasta ja näkee kummallisia asioita.

Viime viikolla näin kaksi metsän pöröä, peikkolasta eli varsinaisen hassua ilmestystä liftaamassa Turun kaupungissa kohti sisämaata. Koska kummatkin olivat hyvin epäilyttävän näköisiä ja selvästi saunan, suihkun, parturin, vaatekaupan ja rehellisen työn tarpeessa, kaasutin ohi. Mietin, mitä ihmeen hanttanpuleja nämä liftaajat ovat ?

Nyt sitten on selvinnyt, että näitä on Leppävirralla metsässä satoja ja taas satoja. Tämän päivän Keskisuomalainen antoi heistä ymmärtäviä ja ihastelevia kehuja ja kiitoksia. Jotain kummallista asiassa on siis pakko olla. Lehdet ovat väittäneet, että hippilauma kirmailee hyttyspilvessä ilman vaatteita , ja että leirin reunametsät olisivat pullollaan savolaisia peräkamarin poikia kiikareineen. Ja että kaukoputket olisi myyty jo loppuun Kuopiostakin.

Sillä leirillä ollaan kunnolla katkolla. Huumeet ja viina ovat kiellettyjä juttuja, samoin ovat elektroniset laitteet. Ruoka on raakaravintoa ja sitä tehdään yhdessä suureen ääneen lauleskellen ja välillä piiritansseja pyörien. Suolaa ja tulitikkuja haetaan kävellen 5 km päästä kyläkaupalta. Matkalla lauletaan taas ja annetaan tien ali kulkeville siltarummuille hindulaisia siunauksia ja toivotetaan ojavesille notkeita selkiä.

Ehkä minä yritän pysytellä jossain marginaalien välissä. Jos ei ole mukavaa nykiä AAA-kerhon ovenripaakaan, niin en minä kyllä viikkotolkulla hyttysten syöttinäkään viitsisi olla pelkällä tattaripuurolla ja voikukan juurilla. Ehkä pakkaan ajokin taas täyteen ja lähden liikenteeseen.

Huomenna vuorossa on Satakunta ja synnyinpaikat. Menen tervehtimään kantaisää, sillä hän täyttää vuosia. Muutumme saman näköisiksi koko ajan. Minä vanhenen ja hän pysyy yhtä nuorena kuin ennenkin. Pääsen ehkä savusaunaan taas isäni kanssa, toivon ainakin niin. Ja viikonloppuna pääsen kuuntelemaan jatsia. Mitä sitä ihminen muuta oikeastaan voi toivoa ?

Helle on laantumassa ja kirpeän kuulakas syksy edessä. Sen tietää siitä, että auton katolla on aamulla kastetta. Sen tietää siitäkin, että ohra on alkanut tuleentumaan Varsinais-Suomessa. Kohta pääsee taas töihin ja kaikki ihmiset palaavat mökeiltä keskustaan. Kohta loppuu hukkuminen ja remuaminen. Kohta on järvessä jäätä 10 senttiä. Yritäpä siinä sitten kaahata vesiskootterilla taikka hukkua rantaveteen.. Eipä onnistu enää kohta.

Mitä sitä enää oikeastaan tältäkään kesältä voisi toivoa ? Ei oikeastaan mitään, Paitsi ehkä oluttuoppia.

Tervetuloa lukijaksi Eljas Verve.