Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: heinäkuu, 2010

>Heinäkuun loppu on täynnä ihmeellisyyttä

>

Ruotsalaisia varoitetaan siitä, että markkinoille on päässyt livahtamaan 17 000 pulloa liian vahvaa heinäkenkä – olutta. Kuluttajia pyydetään palauttamaan pullot Systembolaget- nimiseen yritykseen.

Pulloissa piti olla 3,5 % vahvaa olutta, mutta siellä on kuulemma ollutkin tavattoman äreää olvia, eli kokonaista 5 % vahvaa.

Tillman hymyilee täällä kolmannessa persoonassa ja toivottaa ruotsalaisille hyvää olutjahtia. Jos käy niin, että lakia kuuliaisesti noudattavat ruotsalaiset palauttavat takaisin vain 10 000 pulloa, seuraan mielenkiinnolla sitä, mihin toimenpiteisiin Ruotsin hallitus ryhtyy, jotta he saavat takavarikoiduksi loput 7000 pulloa.

Taannoin, kun olimme vaimon kanssa Tukholmassa Danielin ja Victorian kutsumina pari päivää, minäkin tutustuin ruotsalaisiin oluisiin. Kovin on laimeaa, sanon minä. Vanhassa kaupungissa kun istuimme terassilla nelistään, minä vuoron perään lisäsin jokaisen oluttuoppiin vähän laivalta ostamaani viskiä. Sillä tavoin ruotsalaisestakin oluesta tulee juotavaa ja nautittavaa.

Tässä teille tarkka ohje syksyn ratoksi. Menette markettiin ja ostatte ykkösolutta tarjouksesta. Joskus sitä saa melkein ilmaiseksi. Kotona laitatte sen jääkaappiin ja kun se on jäähtynyt, avaatte pullon ja kaadatte lasiin. Sitten kaadatte lasiin 2 cl halvemman luokan blended viskiä. Oivallinen ja mukava janojuoma on valmis.

Juomasta saa mielenkiintoisia vaihtoehtoja kun vaihtaa ykkösoluen kolmoseen ja varioi lisättävän viskin tilavuusmitoilla. Single malttia on turha haaskata näihin kokeiluihin.

Heinäkuun viimeisen päivän kunniaksi ja blogin vakituisten lemmikkilukijoiden liehakoimiseksi tällä kertaa kuvassa ei ole olutta, vaan kaunis ja söpö lehmä. Tällä kertaa vierailta mailta.

Heinäkuun viimeisen päivän ja sala-vahvan oluen kunniaksi myös musiikkia.

Mainokset

>Olen nyt kovassa lyönnissä

>

Olen hengissä ja taas turvallisesti viilenneessä residenssissä. Ääneni on nyt kuitenkin vähän käheytynyt, kävelytyylini on tullut rennommaksi ja naamani on melko karhean seksikäs.

Ainakin minusta tuntuu siltä.

Ostin nimittäin hädissäni Dressman – liikkeestä alennuksessa olleen vaatteen, joka saa aikaan ihmeellisiä muutoksi, kunhan sen kiskaisee päälleen. Jo se, että kannat sitä kassissa pitkin Idea-Parkin käytävää saa sinut tuntemaan itsesi Doc Hollidayksi. Edes vaimoni ei meinannut tunnistaa minua. Vaate on linkissä olevassa kataloogissa sivulla 91. Sen avulla tunnistatte minut kun seuraavan kerran tulen vastaan kadulla lanteet keinuen ja sänkiparta naamassa.

Uhrasin kyseiseen hyödykkeeseen 10 euroa. Lisäksi söimme, mutta em. dressman-efektin vuoksi siitä ei meinannut tulla mitään, koska 35- vuotiaita helletoppi ladyja parveili koko ajan ympärillä ja vaimo oli tukehtua kanasalaattiinsa.

Idea-parkissa ei ole oikein kunnollista miesparkkia. Sitä paitsi lupasin hoitaa ajamisen, joten yritin olla selvin päin ja hätistellä dressman efektin vuoksi sekopäisiksi tulleita naisia.

Kari oli tuossa edellisen päreen kommenttilaatikossa aivan oikeassa siinä, että mikään pakko ei ole kunnollisen ja tavallisen ihmisen änkeä näihin paikkoihin. Minäkin viihdyin eniten siinä liikkeessä, missä myytiin pienoismalleja ja radio-ohjattavia lennokkeja. Kirjakaupat olivat jo pettymys. Kummassakin kaupassa myytiin ” epämääräistä” kirjallisuutta kummalliseen hintaan.

Jos pokkarin hinta on 10 euroa, se ei ole vielä alennuksessa.

Meinasin ostaa Viipurin kartaston vuodelta 1939, mutta päädyin kuitenkin sitten lopulta Dressman – fiilistelyyn. Vielä ostin Pentikin- liikkeestä postikortin , joka maksoi 1,2 euroa. Postikortin kuvassa katsojaa killittää noin 2 viikon ikäinen porsas. Kontrasti Pentikin tuotteiden ja sika-postikortin välillä oli niin riemullinen, että en pystynyt välttämään kiusausta. Minulla on jo suunnitelma siitäkin, kenelle sika-possu- kortin lähetän. Tunnen nimittäin parikin henkilöä, jotka osaavat arvostaa Pentik-possua yli kaiken.

Äsken katsoin televisiosta miesten pikajuoksua. Norjan poika oli ottanut kunnolla aurinkoa, mutta ei hän silti pärjännyt. Monen muunkin kilpailijan synnyinmaa näyttää olevan jossain kaukana ja hyvinkin eksoottinen. Edustusmaa on sitten jo jotain paljon arkisempaa.

Kahden oluen jälkeen olenkin melko vakuuttunut siitä, että EM- urheilun mielettömyys voittaa lopulta rinnanmitalla Idea-park – mielettömyyden.

Kuten huomaatte, vaate on alkanut jo vaikuttaa.

>Väliaikatietoja

>Sallassa kadonneen marjamiehen etsinnät on lopetettu. Uskoisin, että mies löytyy lähiaikoina hyvissä voimissa.

Vaimoni viimeisen lomapäivän kunniaksi minä taas suunnistan kuljettajan ominaisuudessa Tampereen eteläpuolella olevaan ostoshelvettiin. Toivottavasti minä ja avioliittoni selviämme koettelemuksesta kunnialla.

Raportoin tappiot ja voitot illemmalla.

>Sveitsin laivasto

>

Joskus on hauska seurata asioita, jotka tapahtuvat, vaikka edellytyksiä ei olisikaan. Ihminen raivaa lentokentän ja kohta hän jo nousee siiville. Kuivaan mäkeen rakennetaan kasteluvehkeet , hakataan puusto pois ja kylvetään vihreää ruohoa, jotta valkoinen pallo voisi lentää vapaasti lipulle. Keskelle hiekkaerämaata rakennetaan halli laskettelemista varten, styroks-lautoilla pilkitään kesäisin ja talvisin sitten uidaan hallissa taikka hiihdetään putkessa.

Tallinnaan pitäisi rakentaa tunneli ja Jyväskylään oikorata. Ihminen on oivallinen laji muuttamaan ympäristöään mieleisekseen. Tai ihminen voi olla piittaamatta totaalisesti olosuhteista, joihin on sattunut syntymään.

Itävallan laivasto on lopetettu koska kommunismista ei enää suurta pelkoa ole. Eikä Sveitsin laivaston hyökkäyksestä. Sveitsin laivasto nimittäin toimii Sveitsin järvillä ja vartiomoottoriveneet eivät ole koskaan sen suolaisempaa vettä päässeet näkemään.

Myös Unkarin laivasto on käytännössä ilmeisesti lakannut olemasta. Sitä vastoin monilla muilla sisämaan- valtioilla on melkoisia laivastoja jokien ja järvien vartioimiseen ja suojelemiseen.

Bolivian laivasto on keskittynyt suojelemaan Titicaca – järveä ja Bolivian suuria jokia. Merenrantaa ei tälläkään valtiolla ole.

Mongolian kauppalaivasto on taas luku sinänsä. Se kuljettaa maailman merillä mitä tahansa, mistä tulee edes vähän tuloja.

Meillä on hirveä määrä järviä ja jokia, mutta ei minkäänlaista sisävesilaivastoa niitä turvaamassa. Nyt vaalien lähestyessä pitäisi nopeasti tehdä periaatepäätökset kahdesta asiasta. Saimaa ja Päijänne pitäisi yhdistää kanavalla ja sen jälkeen muodostaa näin syntyneelle järvialueelle Suomen sisävesilaivasto.

Laivastolle pitäisi rakentaa tukikohdat Jyväskylään, Vääksyyn, Lappeenrantaan ja Kuopioon. Jokaiselle paikkakunnalle pitäisi sijoittaa kevyt ohjusvenelaivue, merihenkinen upseerikerho ja runsaasti toimintaa tukevia aktiviteettejä. Näin mekin pääsisimme arvoiseemme seuraan ja voisimme saada runsaasti lehtijuttuja amiraalien rouvista, komeista meripojista ja sisävesilaivaston soittokunnan paraateista.

Kuvassa on Sveitsin laivaston vartiovene siirtymässä laivastoparaatin lähtötasalle.

>Näin on marjat

>

Thaimaalaisen marjamiehen etsinnät jatkuvat Sallassa. Poimija oli jättänyt maanantai-iltana tien varteen hillasangon ja vaatteita ja singahtanut sen jälkeen taas pusikkoon eksyksiin. Nyt sitten marjamiestä etsitään suurella joukolla .

Olen nukkunut vähän huonosti ja myöhään. Siksi varmaan olen vähän ärtyneellä ja populistisella tuulella. Kesäloma loppuu viikon kuluttua, minua ahdistellaan mustikkametsään ja toteutumattomia kesäsuunnitelmia on vielä vaikka kuinka. Ja siihen rakoon sitten pääsee lukemaan näitä uutisia.

Minä en ole koskaan käynyt Thaimaassa. Enkä tuskin koskaan mene sinne, yli maan voin ehkä lentää, mutta en kyllä laskeudu. Minä en missään nimessä mene koskaan Thaimaaseen töihin. Minusta tuntuisi aika absurdilta sellainen asia, että minä harhailisin keskellä Thaimaata jossain viidakossa ja keräilisin jotain maustetta, taikka hedelmiä koriini ja odottaisin sitten tienvarressa kuljetusta jonnekin yhteismajoitukseen.

Minusta näiden poimijoiden lennättäminen tänne lentokoneella on moraalitonta puuhaa, johon sekaantuneet ihmiset voisi viedä ilman vaatteita keskelle Sallan korpea hyttysten riesaksi ja jättää sinne. Jos sitä marjaa ei muuten sieltä metsästä saa pois, niin jätettäköön se sato sitten sinne.

Jokavuotinen parku poimijoiden olosuhteista on kuitenkin alkamassa taas näinä päivinä. Kuka maksaa lennot ? Kuka maksaa elintarpeet ? Kuka maksaa asumisen ? Kuka maksaa kuljetuksen metsään ?

Olen itse poiminut marjoja omaa käyttöön ja joskus nuorena miehenä myyntiin. Yhtenä vuonna onnistuin poimimaan 400 litraa mustikkaa, eli noin 40 sangollista. Sellainen työmäärä oli nujertaa minut, sillä touhusin metsässä virkatyöni jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin. Mustikan sesonki on kaikenlisäksi kohtuullisen lyhyt.

Tällä hetkellä poimija saa mustikasta euron kilolta. Tuollainen hirmuinen 400 kilon mustikkamäärä olisi tuottanut minulle siis noin 200 euroa. Todellista poiminta-aikaa minun piti käyttää tuohon marjamäärään noin 80 tuntia.

Vaikka nämä itämaiset kivikasvoiset työmyyrät olisivat minkä kaltaisia tehopakkauksia tahansa, heille tuottaa varmasti suuria vaikeuksia saada kasaan lyhyen sesongin aikana edestakainen lentolippu, ruokarahat ja asunnon vuokra.

Kun suuri osa marjatarpeesta tyydytetään jo nyt tuontimarjoilla, tuntuu kummalliselta, että epämääräiset jobbarit saalistavat kohtuullisia tuottoja joka vuosi sillä, että he tuottavat poimijoita ulkomailta taikka houkuttelevat vähätuloiset eläkeläiset metsään.

No, kadonneella on matkapuhelin kuitenkin. Akku on päässyt tyhjenemään, joten häntä ei voida paikantaa. Osa vaatteista on tienposkessa. Hillaämpärikin on tienposkessa.

Minulla on asian lopputuloksen suhteen veikkauksia ja lisämielipiteitä, mutta kun tässä nyt kuitenkin töiden lähetessä yritetään pysytellä ihmisten kirjoissa, lienee parasta, että en ääneen kaikkea sano, en ainakaan kirjoita.

Yläkuvassa mansikoita Kuopion torilla. Alakuvassa poimijoita suomeenlähtö- paraatissa

>Kitara ja kesäilta

>

Kävin katsomassa Porissa vähän soitantoa. Sunnuntain konsertissa Jeff Beck soitti Fenderiä iloisesti ja ammattitaidolla. Viimeiseen kappaleeseen hän vaihtoi mustan Les Paulin, ja sitten koko keikka olikin jo ohi.

Beck soitti lyyristä kitaramusiikkia leppoisessa sävyssä ja ilman plektraa. Koko kaula käytettiin kyllä hyväksi ja kammesta hän väänsi lisää yksityiskohtia. Satakunnan kansa hehkutti taustaorkesterin rumpalia, mutta minä kyllä diggasin naisbasistia. Harvoin olen nähnyt bassoa soitettavan näin. Rhonda Smith on vasta tullut kokoonpanoon, mutta, voi taivas, kuinka hänen bassonsa murisi ja lauloi.

Rhonda ei ehkä ole aivan niin vetävän oloinen kuin hänen edeltäjänsä nuori Tal Wilkenfeld, mutta vastaavasti soitosta löytyi kypsyyttä ja rajua menoa.
Oli mukavaa. Olen livenä kuunnellut Jeff Beckiä edellisen kerran vuonna 1971 Ruisrockissa. Sillon en osannut oikein suhtautua taituriin kunnolla. Meitä oli silloin 100 000 maksanutta ja ihastelimme toisiamme. Nyt Kirjurissa oli 4000 maksanutta ja jonkin verran asiakaslipuilla tulleita. Minua oikeastaan vähän hävetti. Toisaalta taas tunsin sunnuntaina olevani etuoikeutettu ja valikoitunut. Olin varmaan vähän pentu 1971. Nyt jäin sitten kaipaamaan kolmatta kertaa.

Katsomossa oli tuttuja ihmisiä, palvelut toimivat kiitettävästi ja mieli jäi hyväksi. Semmoisen jälkeen sitä mielellään taas päästää loman loppumaan ja ryhtyy asennoitumaan työhuoneen ilmapiiriin myönteisesti.

>Lähtötunnelmia

>Lähden kohta länteen, meren äärelle. Tässä vähän tunnelmapalaa teillekin menneiltä vuosilta. Oslossa ollaan tässä filmissä ja meno on vallatonta.

Raportoin Porin tunnelmista, kunhan palaan.

>Kesän kipukohtia

>

Helteet kuulemma loppuvat. Samaan saumaan kuulemma myös lomat loppuvat monilta. On aika palata karuun todellisuuteen. Autolla ajokunnossa on oltava heti aamusta lähtien.

Päihdeneuvojat ja juovutusaine-klinikat valmistautuvat kovalla tohinalla kauden sesonkiin. Viikon päästä ovien saranat on oltava hyvässä rasvassa ja odotushuone täynnä tuoleja, sillä jonoa syntyy ja sitä kuulemma piisaa aina lokakuulle asti.

Marketin pullonpalautuskoneelle jonot taas lyhenevät. Koko kesän ajan on ollut suurta arpapeliä se, kannattaako siihen jonoon jäädä tuttujen pällisteltäväksi, vai pitääkö viedä tölkit takaisin auton tavaratilaan ja jatkaa ostoskierrosta. Osuustoiminnallinen market teetätti jopa toisen palautusautomaatin kesäksi eteiseensä, jotta tämä ”pullonkaula” vähän avartuisi ja asiakkaat pääsisivät joutuin hakemaan uuden salkun sisältä.

Pari kertaa olen joutunut palauttamaan pullot vihollismarkettiin. Olen myynyt kassalla palautuskuittini, ottanut rahat ja hankkinut niillä uutta olutta bonusta maksavasta osuustoimintamarketista.

Kaljoittelu on hupaisa ja mukava harrastus. Välillä on syytä kuitenkin lukea hyviä kirjoja, ajaa autolla ja liikkua kotipihaa laajemmalla. Näin voi välttyä ”katkolle” joutumasta ja näkee kummallisia asioita.

Viime viikolla näin kaksi metsän pöröä, peikkolasta eli varsinaisen hassua ilmestystä liftaamassa Turun kaupungissa kohti sisämaata. Koska kummatkin olivat hyvin epäilyttävän näköisiä ja selvästi saunan, suihkun, parturin, vaatekaupan ja rehellisen työn tarpeessa, kaasutin ohi. Mietin, mitä ihmeen hanttanpuleja nämä liftaajat ovat ?

Nyt sitten on selvinnyt, että näitä on Leppävirralla metsässä satoja ja taas satoja. Tämän päivän Keskisuomalainen antoi heistä ymmärtäviä ja ihastelevia kehuja ja kiitoksia. Jotain kummallista asiassa on siis pakko olla. Lehdet ovat väittäneet, että hippilauma kirmailee hyttyspilvessä ilman vaatteita , ja että leirin reunametsät olisivat pullollaan savolaisia peräkamarin poikia kiikareineen. Ja että kaukoputket olisi myyty jo loppuun Kuopiostakin.

Sillä leirillä ollaan kunnolla katkolla. Huumeet ja viina ovat kiellettyjä juttuja, samoin ovat elektroniset laitteet. Ruoka on raakaravintoa ja sitä tehdään yhdessä suureen ääneen lauleskellen ja välillä piiritansseja pyörien. Suolaa ja tulitikkuja haetaan kävellen 5 km päästä kyläkaupalta. Matkalla lauletaan taas ja annetaan tien ali kulkeville siltarummuille hindulaisia siunauksia ja toivotetaan ojavesille notkeita selkiä.

Ehkä minä yritän pysytellä jossain marginaalien välissä. Jos ei ole mukavaa nykiä AAA-kerhon ovenripaakaan, niin en minä kyllä viikkotolkulla hyttysten syöttinäkään viitsisi olla pelkällä tattaripuurolla ja voikukan juurilla. Ehkä pakkaan ajokin taas täyteen ja lähden liikenteeseen.

Huomenna vuorossa on Satakunta ja synnyinpaikat. Menen tervehtimään kantaisää, sillä hän täyttää vuosia. Muutumme saman näköisiksi koko ajan. Minä vanhenen ja hän pysyy yhtä nuorena kuin ennenkin. Pääsen ehkä savusaunaan taas isäni kanssa, toivon ainakin niin. Ja viikonloppuna pääsen kuuntelemaan jatsia. Mitä sitä ihminen muuta oikeastaan voi toivoa ?

Helle on laantumassa ja kirpeän kuulakas syksy edessä. Sen tietää siitä, että auton katolla on aamulla kastetta. Sen tietää siitäkin, että ohra on alkanut tuleentumaan Varsinais-Suomessa. Kohta pääsee taas töihin ja kaikki ihmiset palaavat mökeiltä keskustaan. Kohta loppuu hukkuminen ja remuaminen. Kohta on järvessä jäätä 10 senttiä. Yritäpä siinä sitten kaahata vesiskootterilla taikka hukkua rantaveteen.. Eipä onnistu enää kohta.

Mitä sitä enää oikeastaan tältäkään kesältä voisi toivoa ? Ei oikeastaan mitään, Paitsi ehkä oluttuoppia.

Tervetuloa lukijaksi Eljas Verve.

>Nöyryytyksiä, suuria nöyryytyksiä

>

Residenssiin saapuu jälleen Yleisradion ohjelmavirtaa yhtenä solkena. Soneran vikapalvelun ystävällinen henkilö korjasi meitä kohdanneen vian puhelimessa kahdessa minuutissa ilmaiseksi. Jonottaa piti tosin ensin minuutin verran, ennen kuin tuo ihmeparantaja ilmestyi langan päähän.

Kerroin puhelimessa oireet ja tähänastiset toimenpiteet. Tuo suuri mestari esitti pari kysymystä tyyliin terveyskeskuslääkäri. Oli hiuskarvan varassa, että pinnani pysyi kasassa.

Kymmenen sekunnin miettimisen jälkeen tuo henkilö kertoi minulle, että koska olet jo vaihtanut digiboxin uuteen, ja televisiossa näkyy kanavahakuvalikko, vian täytyy olla antennijohdossa. Mutta hän totesi, että jos me lähetämme täältä asentajan katsomaan sitä vikaa, ja se on siinä asiakkaan antennijohdossa tai muussa kömpelyydessä, laskun omavastuu osuus on 99 euroa. Jos taas jotain todellista vikaa heidän kaapeleissaan on, kaikki on ilmaista.

Vielä hän kysyi, onko se antennikaapeli mahdollisesti talon isännän itse tekemä ?

Minä ylpeänä myönsin, että näin on, todella. Tässä ollaan nyt 20 vuotta oltu radioamatöörejä ja eräskin antennijohto on tinattu ja puhuttukin niillä vehkeillä on pitkin Eurooppaa. Yksi tv- antennijohto on piece of cake.

Se kaveri kysyi, oletko nyt aivan varma sitten siitä. Se muistutti 99 euron maksusta, jos asentaja laitetaan liikkeelle jonkun minun töppäykseni vuoksi.

Alennuin puhelin kädessä konttaamaan television taakse , hamuilemaan antennikaapelin päässä olevaa liitosta ja kun käteni osui keskikarvan liitosmutteriin, tapahtui monta asiaa samaan aikaan.

Huomasin ruuvin löysäksi, joten kiersin sitä ruuvia sormillani kiinni. Silloin tietenkin keskikarva sai kontaktia, digiboxin päässä oleva televisio alkoi suureen ääneen metelöidä ja esittää ohjelmaa ja samaan aikaan kännykässä ollut Soneran tietäjäguru kysyi, mikähän ääni sieltä nyt kuuluu ?

Sanoin, että täällä nyt alkoi tapahtumaan ihmeparanemisen prosessi, ja että älä nyt lähetä sitä teidän huoltomiestänne tänne naureskelemaan ja ilakoimaan.

Nuorta miestä vähän nauratti toisessa päässä. Minä hyvästelin häntä koipien välissä ihmemiehen ja palasin ihastelemaan kaikkia mahdollisia kanavia, joita vastaanotin taas toisti.

Saattoi olla, että tämä oli ehkä elämäni kolmanneksi tai neljänneksi nöyryyttävin kokemus. Minulle näitä tuppaa sattumaan.

Teitä tietenkin nyt jää kiusaamaan se, mitkä ovat olleet elämäni kaksi nöyryyttävintä kokemusta. Niiden yksityiskohtainen selostaminen on kuitenkin vieläkin niin nöyryyttävää, että teille riittänee se tieto, että numero ykkönen tapahtui Marsalkka Mannerheimin adjutantin pojan seurassa keskellä sakeaa pajukkoa ja numero kakkonen tapahtui omissa häissäni.

>Nalle ja koira

>

Tuki pois rikkinäisiltä perheiltä. Niinhän tässä kesäkuussa vaati Nalle Wahlroos. Iltalehden mukaan kesähelteillä oli lähellä käydä niin, että Wahlroosin oma perhe olisi rikkoutunut. Suurpääoman haltijan mäyräkoira oli nimittäin pudonnut veteen Rosalan –saaressa , mukana olleesta köysipojasta huolimatta. Niinpä itse Wahlroosin oli pelastettava lemmikkinsä kuolon sylistä.

Hieno teko. Sellainen indikoi asianomaisessa inhimillisyyttä ja empatiaa. Sellainen antaa aiheen olettaa, että asianomainen osaa kokea myötätuntoa toista kohtaan. Ainakin koiraa kohtaan. Ainakin omaa koiraansa kohtaan.

Sellainen tuo rikkaat jotenkin läheisemmiksi tavalliselle kansalle. Sitä helposti ryhtyy miettimään, että ehkäpä he ihan itse heittävät saunassa vettä kiukaalle, kenties he perkaavat mansikoita vaimon kanssa heinäkuun helteellä ja kuka ties he jopa silittävät joskus paidan tai housut. Ehkäpä he jopa ompelevat napit pudonneiden tilalle.

Joka tapauksessa tämä mäyräkoira voi olla nyt hyvin tyytyväinen oloonsa. Henki kulkee ja turkki on kuiva.

Soneran kaapelissa ei kulje virtaa. Niinpä residensissämme ei nyt suomalainen televisioviihde elämöi, eikä uutiset möykkää. Jäämme paitsi kaikista niistä terävistä kommenteista, joita ylen toimittajat kertovat lapsien olosuhteista Turussa ja Venäjällä. Jäämme paitsi myös kaikista niistä kommenteista, jotka koskevat lihan vientiä, taikka puun tuontia.

Muutenkin talo on hiljainen. Nuoriso lähti ja nyt on orpo olo. Hetken tässä tuntuu tyhjältä, sillä ehdin jo tottua eloon ja ääniin. Loppuillasta meno taas kuitenkin kiihtyy, sillä olen lähdössä miesporukalla lavatansseihin.

Menemme kuitenkin toiseen maakuntaan toiselle paikkakunnalle ja yritämme muutenkin olla aiheuttamatta hämminkiä. Jenkat ja polkat jätämme tanssimatta ja usein saatamme käydä tarkistamassa vararenkaan ilmanpaineen parkkipaikalla.
Sellainen on minusta hyvää naistenviikon harrastusta miehelle.