>Vapaaherrat

by Michael Tillman

>

Laitoin aamulla lipun salkoon. Erityistä juhlaa ei talossa ole, sillä kauan odotetut korpraalinnatsat jäivät tänäkin vuonna tulematta. Lehti näyttää olevan väärällään nimilistoja ylennetyistä, mutta mitään ei herunut taaskaan minulle.

Tietysti puolustusvoimat on siinä mielessä oikeassa, että kun kerran kertausharjoituspäiviä ei ole kertynyt ja ikää sitä vastoin on kertynyt hyvinkin runsaasti, erityistä syytä ei ollut taaskaan ylentää blogin pitäjää. Kun kaiken lisäksi olen laiminlyönyt kokonaan sotilaskuntoni ylläpidon ja keskittynyt enemmän toisen palveluskelpoisuus-sijoitusvaihtoehtoni yllä pitoon, heillä ei liene rintamaolosuhteissa enää minulle käyttöä.

Sain varusmiespalveluksessa niin vahvan annoksen polkupyörällä ajoa esikuntalähetin tehtävissäni, että tyydyn mukisematta huollon apumieheksi, joksi minut on sotilaspassissa luokiteltu siinä tapauksessa, että polkupyörällä ei enää salaisia sanomia poljeta paikasta toiseen.

Epäilen kuitenkin syyn olevan syvemmällä. Luulen, että minua tarvitaan tositilanteessa enemmänkin kotirintamalla ja kansanhuoltoviraston palveluksessa. Luulen, että minua varten on jossain kortistojen uumenissa kuitenkin suuria suunnitelmia.

Pitäisiköhän ilmoittaa sotilaspiiriin muutamia muuttuneita tietoja. Nyt minulla olisi tarjota puolustusvoimien käyttöön nimittäin moottoripyörä ja siihen liittyvä ajotaito. Lisäksi kannattaisi ehkä lähettää tiedoksi piiriin sekin, että opiskelen kirjallisuutta yliopistossa. Voisin olla propagandan rustaamisessa kullanarvoinen mies, sillä monenlaista vääristelyä ja irvimistä on näissä blogikirjoituksissakin jo tullut harrastettua.

Mitään prenikkaa eivät työnantaja ja läheiset ole taaskaan anoneet. Heillä saattaa siinä asiassa olla syynsä epäillä, että tekisin sille niin kuin Määttä teki tuntemattomassa ja sitoisin sen repun viilekkeeseen , mistä se sitten jonnekin ammattikasvatuksen polulle lopulta jossain käänteessä tippuisi.

No, eipä minulla ole ollut juuri sellaisia tilaisuuksiakaan, joissa niitä helyjä olisin kantanut. Eikä ole isällänikään ansioristejä. Isoisän työ rintamilla palkittiin muutamalla muistomitalilla, mutta ei hänkään niitä halulla hankkinut, enkä muista hänen niitä koskaan kantaneen.

Vedin lipun siis salkoon. Vaimo ehätti aamulla tulkitsemaan sen niin, että kun hän nyt lähtee kuntoutuslaitokseen viikonlopuksi ja jättää minut yksinään puolustamaan kotikontuja, se voisi olla liputuksen riemukas syy. Minä tietysti ehätin korjaamaan, että ei, erään toisen vapaaherran syntymäpäivää tässä nyt juhlistetaan.

Vaimo sanoi pitävänsä Mannerheimiakin tyypillisenä kaksos-luonteena, kesäkuun miehenä, joka oli kykenemätön pysyvään parisuhteeseen, rillutteli irtosuhteissa, viihtyi kasinoissa ja sodissa ja yleensä kaikkialla, missä sai olla pois kotoa.

Minä lupasin jatkaa tapetointia ja huoneistoremonttia.