>Tiistaille runo

>

Euroopan pelastusoperaatio sujuu samalla varmuudella kuin jääkiekkomaajoukkueemme taivallus. Mieleni on kuitenkin hyvä päivän kokemusten jälkeen. Olen saanut taas ajaa läpi keskeisen Suomen. Olen saanut nauttia autolla ajosta ilman radion meteliä. Olen tänään ollut uutispimennossa. Olen tänään yhtä kertaa lukuun ottamatta hiljentänyt myös navigaattorin sisällä asuvan seksikkään naisäänen.Olen hyvin tyytyväinen harjoittelijoihin. Yksi oli kaupungin kiinteistöjen suunnittelun kimpussa, toinen oli päässyt sopimusneuvotteluihin mukaan. Kolmannen perässä en meinannut millään pysyä.

Päivän riemukkain tapaus sattui kuitenkin Hirvaskankaalla, jossa sain puhelinsoiton, juuri ABC – huoltamon pyloonin kohdalla; maailmaan on varhain aamulla syntynyt nuori, puolimetriä pitkä, kännykkäkuvan perusteella hyvin ihastuttava nuori nainen, joka tulee aikoinaan, kunhan hän oppii vähän puhumaan, kutsumaan minua toivon mukaan isoisänsä veljeksi.Tapahtuman kunniaksi Ilpo Tiihosen runo Euroopalle ja Suomelle.OULA, OTA COCA COLAOur land is nice and fine too,very beautiful, can see you.We have thousands lakes and fishes,we are clean and we wash dishes.Welcome, take a coca-cola,see also a Lappman Oula.See Järvenpää, Joensuu too,buy all if you want so to do.Hills and eggs and Puijontorni,buy and sell and don´t be korni.We are Europeans också,vaikkei kaikki sitä hoksoo
Mainokset