>EVVK

>

Ajattelin särkeä kaikkien jääkiekko-fanien elämän ja katsoa Suomen ensimmäisen ottelun MM-kisoissa. Minulla nähkääs on semmoinen kyky, että kun avaan television ja sekunnin katson Suomen maajoukkueen jääkiekkopeliä, seikka on saletti, vanhaa joulukalenteri-termiä lainatakseni.

Kun olin 6 minuutin katsomisellani aiheuttanut henkistä kärsimystä noin 700 000 tupaan, ajattelin ruoskia vähän itseänikin. Katselin Easy Rider – elokuvaa, mutta se toi mieleeni niin kovin konkreettisesti jääkiekkofanien tuskan, joten lopetin senkin homman.

Vuonna 1969 minä sain mopon. Samana vuonna Easy Rider –räjäytti tajuntani ja ajatukseni. Maailma on lopulta paska paikka ja Jack Nicholsonin kaltaiset veikot maksavat siitä ensin, sitten tulee Dennis Hopperin ja Peter Fondan vuoro. Luulen, että yksistään noiden jätkien ja sen elokuvan vuoksi jälleen kerran tänä kesänä juhannuksen jälkeen sylkäisen maantielle muutamaksi päiväksi.

Jääkiekon suhteen voisi vielä sanoa kaiken vakuudeksi, että EVVK. Sitä vastoin huominen äitien juhla panee minut miettimään. Toin kotiin kukkia ja yritin laittaa ruokaa jo tänään. Vaimoni sanoi minulle, että ei se ole niin kovin tärkeää, sillä hän ei ole minun äitini. Hienosti sanottu. Kauppiashyeenat ovat saaneet aviomiehetkin syyllistettyä tämän markkinajuhlan vuoksi. Tämä on oikeastaan lopultakin aviomiesten juhlapäivä, sillä huomenna voi hyvällä omallatunnolla soittaa omalle äidilleen, helliä häntä ja lähetellä kukkia. Huomenna aviomies voi kokea vapautta ja riippumattomuutta.

Myyvät semmoisia laitteita, joiden nimi on kehonkoostumusmittari. Minulle ei ole oikein selvinnyt niiden toimintaperiaate, mutta sen olen ymmärtänyt, että niitä voivat käyttää sekä miehet, että naiset.

Minua kiinnostaisi sielun koostumusmittari. Se olisi laite, jonka päälle noustaisi seisomaan ja samalla otettaisi anturoista kiinni ja painettaisi nappia. Pienen viiveen jälkeen laite sitten näyttäisi näytöllä sielun koostumuksen ja pyydettäessä printtaisi sen paperille.

Jos joku nyt ajattelee, että tuossa olisi oiva äitienpäivälahja, niin, ei, ei suinkaan. Sielunkoostumusmittari olisi oiva isänpäivälahja.

Omalle äidilleni ostin kirjan, jossa rakastutaan Satakunnassa, koetaan vastoinkäymisiä Satakunnassa, päästään kurkistamaan kartanoromantiikkaan, ja lopulta epäilemättä saadaan aikaan onnellinen loppu. Äitini on ryhtynyt vanhoilla päivillään lukemaan kirjoja. Hänen kirjallinen polkunsa muistuttaa paljon Mika Waltarin vastaavaa.

Ensin luetaan ja kirjoitetaan Nyyrikkiä, sitten kasvatetaan lapset ja tehdään elämäntyö ja lopulta ryhdytään lukemaan ja tekemään oikeita kirjoja. Niin teki Waltarikin aikoinaan

Uskon, ja toivon, että äitini on saavuttanut omassa elämässään jotain Nyyrikin kertomusten onnea ja täyttymystä. Uskon lopulta niin, että huomenna hän voi olla tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä. Nyyrikin lukija voi aina ylpeillä sillä, että hän on lukenut kaunokirjallista aikakauslehteä. Ei nyt ehkä mitään Parnassoa, mutta vakavaa ja hyvää tekstiä joka tapauksessa.

Hyvää äitienpäivää Sinulle Äitini !

>Kauniit ja karvaiset

>

Minä istuin eilen junassa nuoren naisen vieressä. Hänellä oli matkallaan mukana kettuterrieri, jonka mielenkiinto kohdistui taas oikean korvani takana läähättävään dalmatialaiseen. Vähän kauempana oli nuorinainen matkalla kahden kääpiöpinserin kanssa. Junassa vallitsi siten melko eläimellinen tunnelma.

Nuoriso oli menossa katsomaan äitejään. Niin minä tulkitsin sen, että juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Nuoriso oli ottanut mummolanmatkalle ”lapsensa” mukaan. Kenelläkään ei ollut muuta perhettä, joten tietenkin saatoin junassa todistaa monen moista ylenpalttista hellimistä ja rapsuttamista.

En kuullut juurikaan otusten nimiä, sillä näyttää siltä, että lemmikeille puhutaan toisten ihmisten läsnä ollessa jotenkin persoonattomasti. Sama henkilö saattaa puhua puhelimessa toisten kuultavaksi kaikki syvimmät salaisuutensa, mutta koiran nimen paljastaminen muille tuntuu jotenkin kiusaavan heitä. He jotenkin suojelivat eläintä ja sen persoonaa ulkopuoliselta julmalta maailmalta. Varmaankin koiran kuvaaminen tulkittaisi puuttumiseksi identiteettiin.

Kettuterrierin emäntä oli alle 20- vuotias naisopiskelija, joka näytti olevan naimisissa. Hän oli varustautunut pitkälle matkalle pelkällä käsilaukulla. Koiranhuoltolaukku oli taas lähes jääkiekkovarusteiden kuljettamiseen soveltuvan laukun kokoinen. Selvästi asiat olivat tärkeysjärjestyksessä.

Onneksi mikään koirista ei purrut ihmisiä, eikä haukkunut tarpeettoman paljoa. Onneksi mikään koirista ei ryhtynyt tarpeilleen kesken matkan. Onneksi nenäni alkoi vuotamaan vasta 100 km taivalluksen jälkeen. Ja onneksi koirien omistajat olivat muuten ystävällisiä ja mukavia.

Ja kauniita. Niin, huomasin matkalla taas sen, että lemmikin pitäjät ovat jotenkin kauniimpia ja komeampia ihmisiä kuin muut. Lemmikin kuljettajilla oli eilenkin myös kauniimmat ja siistimmät vaatteet kuin meillä muilla. Yksikään lemmikinomistaja ei ollut ylipainoinen. Kaikkien asusteet olivat keväisiä ja nättejä. Heidän jäsenensä olivat jäntevät ja tyylikkäät, sillä lemmikin ulkoiluttaminen on automaattisesti tarjonnut omistajille paljon liikuntaa. Lemmikin kanssa on niin hankala mennä edes ravintolavaunuun ja vietää muutenkaan epäterveellistä elämää.

Taidan hankkia itsekin koiran. Se voisi tehdä minustakin tyylikkään ja komean. Minun tapauksessani tarvitaan kyllä aika suuri koirarotu korjaamaan repsahtanutta habitustani. Voi olla, että joudun hankkimaan kokonaisen husky –valjakon.