>Autuaallinen askartelu-aamu

>

On ihmeen hyvä herätä vappuaamuun levänneenä ja krapulattomana. Kitalaki ei muistuta turkkilaisen rekkakuskin rukkasta, eikä muukaan suuvärkki ahtaasti asutun marsuhäkin pohjaa. Olo on fresh ja niin perin keski-ikäinen. Tämä ikä on ryhtynyt suojelemaan yksilöä yhä rankemmin maailman rasituksilta.

Minulta puuttuu myös vappuhaalari. Kulttuuritutkimuksen koulutusohjelmassa opiskelevat kansakunnan toivot ovat omassa erinomaisuudessaan niin apaattisia, että he eivät ole hankkineet itselleen haalareita.

Jo syksyllä tutorit ilmoittivat, että meillähän ei sitten ole opiskelijahaalareita. Jos te fuksit haluatte semmoiset mauttomat ja perverssit pukineet hankkia, se on teidän oma asia , mutta siinä hommassa on saatananmoinen rumba ja me ei siinä teitä auteta. Tutoreiden palopuhe upposi fukseihin kuin kuuma naskali voihin. Tutoreiden omat habitukset olivat niitteineen ja lävistyksinee sekä outoine vaatteineen minusta hyvin pelottavia. Paljon haalareita pelottavampia.

Teki mieli kysyä ko. kulttuurintuottajilta, että eikö edes minun mielikseni hommattaisi semmoiset haalarit, kun se nyt on yksi syy, miksi minä täällä hengailen. En viitsinyt. Ihmettelen kovasti kuitenkin sitä, että nämä tytön tylleröt opiskelevat kulttuurintutkimusta, kansaperinnettä, sosiologiaa ja kaikkea muuta vastaavaa, mutta eivät suostu itse olemaan osa kulttuuria. Eivät suostu alistumaan alkeelliseen, yhteisön tuottamaan kulttuuriin, opiskelijahaalareihin.

No, hätä ei ole tämän näköinen. Minulla on vitivalkoiset Saastamoinen oy:n huoltohaalarit varastossa. Minulla on myös muutamia kangasmerkkejä. Minäpä ryhdyn tästä pikku midinetiksi ja teen itselleni vappuhaalarit. Ensimmäinen fuksivuosi on lopuillaan, joten pitäähän minunkin päästä kokeilemaan ulos vesisateeseen haalareita. Aloitan ompelun erittäin harvinaisella PORA –merkillä, jonka taannoin sain Polyteknikoiden raittiusseuraan sihteeriltä. Lisäksi meinaan ommella hihaan Satakunnan Suojeluskunnan hihamerkin. Se lisää jämäkkyyttä.

Jos ja kun nyt näyttää siltä, että kulttuurintutkijat eivät todella hanki niitä haalareita edes tulevana syksynä, minun lienee pakko yrittää opiskelemaan vielä jonnekin muuallekin. Sellaisiin paikkoihin, joista takuuvarmasti saa itselleen haalarit. Olen seurannut kiinnostuneena yliopistojen hehkuvaa ja varomatonta ilmoittelua. Nyt kun olen leimahtanut elinikäisen oppimisen liekkeihin, paloa on vaikea saada loppumaan.

Jos kirjoitukset vapun jälkeen oudosti loppuvat, valkoisen haalarimiehen ovat siinä tapauksessa käyneet noutamassa lataamon kaverit piipaa-autolla.