Maantien päällä ja asutuskeskuksissa näkyi tänäänkin paljon koulun loppumista odottavia nuoria. Tytöt näyttävät kilpailevan huulimaalilla ja maskaralla, pojat mopoillaan. Yhteistä toukokuulle ja nuorten elämälle tuntuisi olevan se, että kaikki puhkeaa äkkiä kukkaansa.
Elämisen tuska ja jano vuorottelevat ihmistaimen mielessä. Runsaan kymmenen päivän päästä elämisen nälkä ja elämän pelkäämisen tuska sitten kulminoituvat siksi yöksi, jolloin vanhemmat ovat sydän syrjällään ja kylien keskustat muuttuvat pussikalja-viidakoksi.
Nuoren kehityksen tärkeäksi kulmakiveksi näyttää muodostuvan jossain vaiheessa myös se, että oma paikkakunta muuttuu negaatioksi, jonka julistaminen on välttämättömyys. Nuoren on pakko päästä pois kotoa. Mielellään jo lukiopaikka täytyisi löytyä jostain lähikaupungista. Nuoren maailman ja ajatukset täyttävät tanssipainotteinen lukio, jääkiekkopainotteinen lukio taikka ilmailupainotteinen lukio. Valinnaisuuden määrä on usein vähäinen, mutta vapaus painaa vaakakupissa siinä määrin, että oma paikkakunta oksettaa, puistattaa ja vituttaa.
Kun monen pikkupaikkakunnan kyky työllistää paikkakunnan omia maistereita ja insinöörejä on heikko taikka olematon, suuri maailma imaisee korkeakouluopiskelijat sitten imuunsa ja paikkakunnalle jäävät vain toisen asteen koulutuksen käyneet. Heille löytyy joitakin työpaikkoja ja jollei löydy, niin on ainakin tuttu hengailujoukko, jossa voi salihousuissaan notkua ABC-myymälän baarissa taikka kaljakuppilassa, niin kauan kuin ilkeää.
Pienet paikkakunnat näyttävät köyhtyvän geneettisesti. Kun hallintoa siirretään suuriin keskuksiin kiihtyvällä vauhdilla, virkamies- ja opettaja- työpaikat katoavat asutuskeskuksiin ja kokonaiset ikäluokat katoavat katukuvasta pois. Jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät kykene vastaamaan lähdön haasteisiin
Nyt näyttäisi siltä, että jo toinen sukupolvi ahdistetaan tähän joukkopakoon. Jäävien osuus on monin paikoin kyllä noin 50 % ikäluokasta, mutta vain harvat heistä voivat edetä vastuunottajiksi omalla syntymäpaikkakunnallaan. Useimpien osa on toimia harvoissa jäljellä olevissa teollisissa työpaikoissa ja lajittuneissa palveluammateissa. Autonkorjaajaa ja perushoitajaa tarvitaan edelleen. Autonkorjaajia tuottaa toinen aste kiitettävästi, samoin parturi-kampaajia. Sairaanhoitajat, perushoitajat ja lääkärit tuotetaan jossain kaukana, ulkomailla.
Koska karkotetun nuoren kaipuu kotiin sitten syttyy uudelleen ? Minun teoriani on se, että se kaipuu syttyy siinä vaiheessa kun heidän omat murrosikäisensä sillä uudella paikkakunnalla piirtävät oman kannanottonsa oman syntymäpaikkakuntansa linja-autopysäkin katokseen. Siinä vaiheessa isä ja äiti ryhtyvät kaipaamaan kotiin.