>Tietämättömyys

>Olen ollut taas kokonaisen päivän uutispimennossa maantien päällä. Minä en nimittäin kuuntele radiota koskaan ajaessani. Heikentynyt kuuloni ärsyyntyy kaikesta melusta ja jollotuksesta, joten annan vain kumin laulaa.

Olin onnellinen auringosta ja paisteesta. Tapasin mukavia opiskelijoita ja nautin koko päivästä suunnattomasti. Pellot tuoksuivat tien varrella ja oras viheriöi. Eikä sanaakaan ulkomaailmasta.

Illalla olo on vähän oksettava. Henning Mankellin uusin kirja on yöpöydällä aloitettuna. Kirjailija itse taas on epämääräisissä olosuhteissa juutalaisten vankina. Olen syvästi huolestunut asiasta. Juutalaisten kynsissä kävi Jeesuksellekin huonosti. Kuinkahan vaarallinen mahtaa heidän silmissään olla ruotsalainen kirjailija ?

Taidan pitää huomennakin radion kiinni. Ummistan korvani asioille ja pysyttelen niiden ulkopuolella. Liikun huomenna nimittäin Etelä-Pohjanmaalla. Siellä on kuulemma luvattu viimeiseen asti tukea Jarmo Korhosta ja äänestää hänet vapaaksi. Kenetkähän maakunnan miehet haluavat vastaavasti ristiinnaulita ?

>Celluloid heroes

>

Pääsin tänään esiintymään televisioon kahdesti. Semmoinen tarjoa ihmispoloiselle mahdollisuuden samaistua presidenttiin, pääministeriin, Marko naminami julkkikseen taikka puoluesihteeri Jungeriin. Jos vielä pääsisi kertomaan ajatuksiaan kyseiseen mediaan, voisi tuntea suurta yhteenkuuluvaisuutta em. henkilöiden kanssa. Minä en päässyt. Siksi tässä nyt selvyyden vuoksi kirjoitan asiasta. Minä välähdin tv-katsojan verkkokalvoilla pari kertaa.

Minulla oli tumma puku päälläni, joten siinä suhteessa tilanne oli hallinnassa. Muuten olin sivuosassa ja ilman vuorosanoja. Voinen kuitenkin tästä lähtien nyt lanseerata blogia sanoilla : Tillman, televisiosta tuttu !

Julkisuus ei saanut minua pyörryksiin. Päin vastoin. TV-kameroiden eteen joutuminen sai minut ensin vähän mietteliääksi ja sitten asia asettui suhteellisen mitään sanomattomaan rooliin. Unohdin asian oikeastaan kokonaan. Ajattelin julkisuutta tilaisuuden kylkiäisenä, joka vain tapahtuu, yleisen hyvän ja asian vuoksi ja sitten häviää. Ajattelin julkisuutta kertakäyttöisenä asiana.

Kunnes sitten puhelin alkoi soida. Yksi ja toinen halusi huomauttaa asiasta ja varmistaa sen, että olin tietoinen asiasta. Minua näytetään televisiossa. Olinhan minä tietoinen ja näinhän minä itseni, kaikkine puuttteineen. Kravatti oli sidottu ainakin kolme senttiä liian lyhyeksi ja silmälasit olivat vanhaa mallia. Mutta siitä viis. Huomenna olen jo eilispäivän asia.

Televisioon pääsemisen lisäksi päivä oli muutenkin ainutkertainen ja ikimuistettava. Luultavasti tässäkin tapauksessa tulen muistamaan päivän mm siitä, että olin tapettiostoksilla tavaratalossa keskellä sunnuntaita ja vähän aikaisemmin isäni tekemä puukko vedettiin tupesta seurakuntakeskuksessa kesken muistotilaisuuden. Virkapukuisia oli paikalla paljon, mutta ketään ei pidätetty, sitä vastoin monia kannustettiin ja tuettiin yhä rohkeampiin tekoihin.

>Väliaikatietoja kiireellisyydestä

>Suuntaan tänään Päijänteen itäpuolisiin maisemiin, alueelle, jossa asiat suattavat olla , tai suattavat olla hyvinkin olematta.

En menen Joensuuhun puoluekokoukseen. Pois se minusta. Menen vähän hartaampaan tilaisuuteen.

Nuorimies minua valisti Joensuun kokouksesta. Hän sanoi katukuvan muuttuneen ja muualta tulleiden kokousedustajien saaneen maiseman punertamaan. Toivotin hänelle demokraattista viikonloppua.

Raportoin viikonlopun tapahtumista tarkemmin kunhan taas ehdin koneen ääreen. Hiljaisuus on johtunut työkiireistä, ei siitä, että mitään ei olisi tapahtunut. On tapahtunut paljonkin.

>Likipitäen kunnolla hölmöity

>

Tänään näin meidän Herramme muurahaisia työssä. Erityisammattikoululainen ja tavallinen vakituinen työntekijä olivat opiskelijan johdettavina ja ohjattavina. Työ sujuin hyvin ja opiskelija piti narut käsissään napakasti ja taitavasti huolimatta haasteellisesta työparista.

Juttelimme tapaamisen päätteeksi opiskelijan kanssa kahden siitä, kuinka vaikeaa ja ongelmallista on joskus ohjata erityisryhmään kuuluvaa alaista. Minä myönsin ja otin jonkun esimerkin, jonka olin huomannut työmaalla.

Kävi ilmi, että olin sekoittanut työntekijät pahemman kerran. Luulin erityisammattikoululaiseksi sitä, joka oli tavallinen, normaali ja pitkään työssä ollut henkilö. Erityisammattikoululaista luulin taas siksi tavalliseksi, tomeraksi ja ”normaaliksi”.

Rummukaisen veljekset menivät siis jälleen minulta sekaisin. Huomasin, että itse en ole edes likipitäen viisas mies. Kyllä ihmisen lasta opetetaan kovalla kädellä.

>Huomenna Porvoossa ja Loviisassa

>

Henkisen työn tekijän on syytä silloin tällöin tehdä jotain käsillään. Kawasakin öljynvaihto olisi hyvä esimerkkityö, jossa saisi harjaantuneisuutta ja notkeutta omiksi tarpeiksi. Minä jätin sen seuraavalle viikolle, sillä minulle osoitettiin paljon puuduttavampi työ. Olen ryhtynyt tapiseeraamaan nuorison tyhjenneitä huoneita.

Talon rakennuttaja on ollut laiska mies. Hän on ollut lisäksi nuuka. Niistä syistä hän on aikoinaan liisteröinyt tapetit suoraa Gyproc- levyn pintaan. Sellaisesta pinnasta vanhan tapetin irtiotto niin, että ko. pohjalevy ei vahingoitu, on kärsivällistä työtä. Siinä tarvitaan paljon liuotinta ja nestettä, sekä tapettiin, että tapetin irrottajaan.

Kunhan saan seinän nyljetyksi millin suikaleina, vedän siihen pari kerrosta pohjamaalia, jotta se, joka seuraavan kerran tapiseeraa, saa ainakin tapetin helpommin irti. Tapetin valintaan en meinaa sotkeutua. Ainoa kriteeri olkoon se, että kohdistusmerkkejä ei tarvitse käyttää.

Puutarhatöitä ja sisustustöitä lähden huomenna karkuun. Liikun Porvoossa ja Loviisassa. Jos keli on kaunis, saatan piipahtaa myös Porvoon raatihuoneen vieressä olevassa kahvilassa, sillä siihen liittyy muistoja vuodelta 1970.

Siinä ihmettelin silloin vähän maisemaa ja ihmisiä. Olin silloinkin reissussa , mutta sillä kertaa kaksipyöräisellä ja hitaammalla aikataululla. Vieläköhän Hermer Karlsonilla on mopedi-korjaamo siinä joenrannassa olevassa punaisessa talossa ?

>Multasormet

>

Naapurissa laitetaan pihaa. Se aiheuttaa meilläkin kilpavarustelua muistuttavaa hässäkkää, jonka vuoksi odotan tuskaisena huomista päivää ja virkapaikalle pakoa. Tai oikeastaan pakenen huomenna taas maantielle virka-autolla.

Juuri nyt pitäisi ihmispoloisen kuunnella jumalanpalvelusta, taikka muuten rauhoittua ja ylösrakentaa itseään tulevan viikon tarpeita varten. Kauppakukkatarha on kuitenkin avannut ovensa aamulla jo kello 8 niitä perheitä varten, jotka aikovat tämänkin päivä möyriä pihalla. Multaa saa nyt tarjouksesta. Toivottavasti meidän pihallemme ei ilmesty 160 euron erikoistarjousta; siihen hintaan saa 55 säkkiä muhevaa mustaa multaa. Se tarkoittaa Peugeotilla 10 reissua.

Minä ajoin nurmikkoa eilen. Ja hain Kawasakin kotiin. Ne eivät riittäneet kuitenkaan tasapainottamaan toisiaan, joten sen lisäksi, että katoksessa seisova Kawa häiritsee pihan varustelutöitä ja se ilman muuta on räikeä indikaattori siitä, että minä haluan irtaantua ja etääntyä pihatöistä. Tämä taas on muuttamassa residenssissämme helluntain kiirastorstaiksi.

Kawasaki on siis kotona. Talven jälkeen se käynnistyi hyvin ja auringon valossa se näytti paremmalta kuin muistinkaan. Ensimmäiset kilometrit olivat tietysti taas täyttä juhlaa. Näkökenttä kapeni, maailma jäi kypärän ulkopuolelle ja jalkovälin täytti murina ja värinä. Ne, jotka ajavat, tietävät, mistä puhun, muille voi olla vaikeaa selittää.

Tiettyä varmuuttakin se tuo. Siinä vaiheessa kun pihamaan perennat aloittavat ”paikkaa vaihda” – leikkinsä, Kawasakilla on mukava vaihtaa paikkaa. Monet pihan kasveista ovat 18 vuoden aikana kiertäneet omakotitalon jo kolme kertaa ja ne näyttävät jatkavan vaelteluaan loputtomasti buddhalaiseen tyyliin.

Silti, joka vuosi on vaellusleikkiin hankittava uusia yksilöitä. Tänä vuonna olen onnistunut torjumaan jo timanttituija – invaasion. Luultavasti se voitto on kuitenkin Pyrhoksen voitto, sillä näyttää siltä, että se maksaa minulle lopulta kuitenkin uuden kahden istuttavan puutarhapenkin hinnan. Tänään onneksi useimmat ostoshelvetit ovat sulkeneet ovensa.

Taidan laittaa ruokaa ja sylkäistä sen jälkeen tien päälle.

>Taas menossa

>Tänään menen vieraalle paikkakunnalle vihollispankkiin katsomaan harjoittelijaa. Olen tässä aamun aikana miettinyt kovasti sitä, olisiko moraalitonta pyytää autolainaa ?Sitten huomasin, että koko käsite ” lainan pyytäminen” on vanha ja pois käytöstä. Nuoruudessani 1960 -70 luvuilla rahalaitosten tapana oli se, että he käyttivät feodaalista ylimysvaltaa ja jakoivat lainarahaa vain ja ainoastaan niille, joilta sen takaisin saaminen oli varmaa. Moni pyytäjä joutui palamaan pankkireissulta ilman rahoja pois.Nykyään kuka tahansa saa rahaa ja melkein mistä tahansa . Aikoinaan piti olla jonkin sortin touhumies, jotta sai edes vekselin.

>Kotiseutuni mun…….

>

Maantien päällä ja asutuskeskuksissa näkyi tänäänkin paljon koulun loppumista odottavia nuoria. Tytöt näyttävät kilpailevan huulimaalilla ja maskaralla, pojat mopoillaan. Yhteistä toukokuulle ja nuorten elämälle tuntuisi olevan se, että kaikki puhkeaa äkkiä kukkaansa.

Elämisen tuska ja jano vuorottelevat ihmistaimen mielessä. Runsaan kymmenen päivän päästä elämisen nälkä ja elämän pelkäämisen tuska sitten kulminoituvat siksi yöksi, jolloin vanhemmat ovat sydän syrjällään ja kylien keskustat muuttuvat pussikalja-viidakoksi.

Nuoren kehityksen tärkeäksi kulmakiveksi näyttää muodostuvan jossain vaiheessa myös se, että oma paikkakunta muuttuu negaatioksi, jonka julistaminen on välttämättömyys. Nuoren on pakko päästä pois kotoa. Mielellään jo lukiopaikka täytyisi löytyä jostain lähikaupungista. Nuoren maailman ja ajatukset täyttävät tanssipainotteinen lukio, jääkiekkopainotteinen lukio taikka ilmailupainotteinen lukio. Valinnaisuuden määrä on usein vähäinen, mutta vapaus painaa vaakakupissa siinä määrin, että oma paikkakunta oksettaa, puistattaa ja vituttaa.

Kun monen pikkupaikkakunnan kyky työllistää paikkakunnan omia maistereita ja insinöörejä on heikko taikka olematon, suuri maailma imaisee korkeakouluopiskelijat sitten imuunsa ja paikkakunnalle jäävät vain toisen asteen koulutuksen käyneet. Heille löytyy joitakin työpaikkoja ja jollei löydy, niin on ainakin tuttu hengailujoukko, jossa voi salihousuissaan notkua ABC-myymälän baarissa taikka kaljakuppilassa, niin kauan kuin ilkeää.

Pienet paikkakunnat näyttävät köyhtyvän geneettisesti. Kun hallintoa siirretään suuriin keskuksiin kiihtyvällä vauhdilla, virkamies- ja opettaja- työpaikat katoavat asutuskeskuksiin ja kokonaiset ikäluokat katoavat katukuvasta pois. Jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät kykene vastaamaan lähdön haasteisiin

Nyt näyttäisi siltä, että jo toinen sukupolvi ahdistetaan tähän joukkopakoon. Jäävien osuus on monin paikoin kyllä noin 50 % ikäluokasta, mutta vain harvat heistä voivat edetä vastuunottajiksi omalla syntymäpaikkakunnallaan. Useimpien osa on toimia harvoissa jäljellä olevissa teollisissa työpaikoissa ja lajittuneissa palveluammateissa. Autonkorjaajaa ja perushoitajaa tarvitaan edelleen. Autonkorjaajia tuottaa toinen aste kiitettävästi, samoin parturi-kampaajia. Sairaanhoitajat, perushoitajat ja lääkärit tuotetaan jossain kaukana, ulkomailla.

Koska karkotetun nuoren kaipuu kotiin sitten syttyy uudelleen ? Minun teoriani on se, että se kaipuu syttyy siinä vaiheessa kun heidän omat murrosikäisensä sillä uudella paikkakunnalla piirtävät oman kannanottonsa oman syntymäpaikkakuntansa linja-autopysäkin katokseen. Siinä vaiheessa isä ja äiti ryhtyvät kaipaamaan kotiin.

>Vihertää jo monin paikoin

>

Olen suihkunraikkaana valmis kommentoimaan paria asiaa, jotka ovat putkahtaneet julkisuuteen sinä aikana kun ajoin pitkin Satakuntaa ja Hämettä.Vihreät kuulemma halajavat yhteiseen hallitukseen SDP-ihmisten kanssa. Vihreät eivät voi oikein halata niitä punaisia lähtökohtia, joista niin moni nykyinen ympäristöpoliitikko on ponnistanut, mutta he halajavat tätä vaaleanpunaista vaihtoehtoa, sillä veri on kuitenkin vettä sakeampaa.SDP on ollut kohtuullisen ydinvoimamyönteinen, niin kauan kun he ovat olleet vallassa. He ovat olleet hyvin EU-myönteisiä, Euro-myönteisiä ja nyt myös maahanmuuttaja-vastaisia. Vihreiden kanssa ei oikein mikään tangeeraa kunnolla, ellei nyt sitten lueta sellaiseksi opportunismia.No, nämä kyselyyn vastaajat ovatkin olleet Vihreiden kannattajia ja äänestäjiä. Heillä voi olla asioista vähän toinen käsitys kuin Vihreiden kansanedustajilla ja ministereillä. Saman suuntainen epäsuhta tuntuu vallitsevan Kristillisten poliittisten toimijoiden ja äänestäjien välillä. Kirkkoon kuulumattomat helluntailaiset toimivat usein vähän toisin kuin heidän huivipäiset kansankirkko-mummeli-äänestäjänsä.Huomaatte, että helle on tehnyt minut sekopäiseksi. Iltalääkkeetkin on vielä ottamatta.Satakunta saa minut aina pois tolaltani ja tällä kertaa minä vielä uhkarohkeudessani ajoin eilen Timo Kallin maatalon ohi. Niinpä minäkin ehkä voin sanoa tässä nyt Timon kuuluisia sanoja vapaasti siteeraten,” Että mielipiteeni vihreiden ja demareiden epäpyhästä allianssista saattaa hyvinkin olla rikollinen ja väärä, mutta ei minua voi siitä rangaista”Huomenna menen Viitasaarelle ja Pielavedelle. Pyrin olemaan tasapuolinen. Käyn ehkä verestämässä muistoja hotelli Restentin lounaspöydässä, mikäli heillä sellainen vielä on. Pois lähtiessä taidan käydä Lepikon Torpan pihasta kopaisemassa muovipussiin Lepikon pyhää multaa muistoksi.Sellaisella pyhäinjäännöksellä saatan eläkepäivinä hoitaa itsestäni ajoksia, säärihaavoja ja ihottumaa. Ja saattaa se antaa suojan myös perussuomalaisia, kapitalisteja, Euroopan Unionia ja kreivi Draculaa vastaan.Aamulla satoi Satakunnassa ainakin 50 milliä. Kurkipariskunta tuli sateen jälkeen pellolle metsästämään sammakoita. He eivät aamulla vielä tienneet mitään näistä, joita illalla päästän suustani.Laitan teille kurjista kuvan. Toisessa kuvassa hämäläiset kokoomus-joutsenet ovat Punkalaitumen joessa viettämässä kansallis-muuttolintujen kevätpäivää. Kyllä he ovat komeita. Uivat ihan Punkalaitumen vastaanottokeskuksen yläpuolella.Kuvia voi klikata suuremmaksi.

>Maailmalla

>Olen ajanut ilmastoimattomalla autolla pitkin maata hiki hatussa. Siksi päivityksiä blogiin on tullut niin vähän. Asioita kylläkin on tapahtunut paljon.Eilen olin isäni kanssa savusaunassa ja vihdoimme itseämme kunnolla. Muisteltiin vanhoja.Aamulla satoi vesimittarin täyteen. En ole koskaan aikaisemmin ollut sellaisessa sateessa, ja voi olla, etten enää koskaan pääsekkään. Onneksi minun ja sateen välissä oli kuuden tuuman hirsi ja kolminkertaiset ikkunat.Raportoin lisää, kunhan pääsen taas asettumaan