Keskustan tupaillassa on kääretorttu mennyt muutamalla osallistujalla väärään kurkkuun. Vähän paljon on kuulemma hutkittu, mutta paljon vähemmän tutkittu. Siannahkaiset voittajat ovat olleet helpottuneita ja punaposkiset hutkijat tuohtuneita.
Uudistan vanhan neuvon puoluejohdolle. Kannattaisi vetää perseet olalle ja laittaa iso remmi päälle. Tässä on nyt menossa kuitenkin kaikki päin helvettiä, joten miksi siitä ei sitten nauttisi.
Jos elämäntapa tuntuu vieraalta, niin kannattaisi ottaa mallia Jari Tervon Koljatti kirjasta. Muutenkin näyttää siltä, että puoluejohto jo nyt tekee satiiria satiirista. Edes Tervo kaikki – osaavuudessaan ei osannut varmaan aavistaa, että lähes käsikirjoituksen mukaan tässä korttitalo nyt on sortumassa.
Pääministeri ja Korhonen eivät tajua sitä, että tässä ei nyt puolueelle mitenkään käy. Näitä perhanan kepulaisia riittää jokaisessa rivarissa ja kerrostalossa pilvin pimein. Jokaisen seinän takana saattaa lymyillä salaa Kepua äänestävä kansalainen, josta ei tätä mieltymystä saa kitkettyä millään pois. Kaikilla niillä on juuret maalla ja jalat edelleen savessa polvia myöden. Kaikilla niillä on jossain 20 hehtaaria rakasta kotimetsää ja valokuvaalbumi täynnä traktorin kuvia.
Tässä tulee nyt käymään hassusti Vanhaselle ja kumppaneille. Se heitä taitaa säikyttää. Vallan menettäminen on pirullista ja harmittavaa.
Puheenjohtajan adjutantti Heinäluoma on avaamassa sosialistien populistista vaalikampanjaa. Hänen mielestään Astrid Thors ja muut hallituksen ministerit ovat tarpeettoman auliisti edistäneet työperäistä maahanmuuttoa. SDP haluaa nyt panna suitset tälle asialle. SDP ilmeisesti haluaa tänne tulevaisuudessa vain niitä maahanmuuttajia, jotka eivät työtä tee, vaan vastaanottokeskusten internet-huoneissa tappelevat puukoin nettivuoroista. Loistavaa…
Työtätekevien kansalaisten iloksi ilmoitan lopuksi tältä paikalta juhlauutisen. Globalisaation pyörteissä minäkin riemastuin eilen ja ostin uuden moottorisahan. Tontin edustalla olevat terijoensalavat ovat nimittäin talven aikana lohkeilleet ja repeilleet rumaan kuntoon. Meinaan hamlata ne. Jos termi on outo, kannattaa tutkia ruotsalaisia puutarhasivustoja.
Kuolema tulee siis terijokelaisille iltapäivällä. Hieno poliittinen lause, eikö totta.
Uusi moottorisahani on kiinalainen ” Top Forest”. Kauppias pyysi siitä 50 euroa ja minä maksoin kiltisti. Illalla kokeilin ostostani, ja totesin, että saha soi ja ulisee jätkän humppaa mukisematta ihan eurooppalaisten kaimojensa tyyliin. Mietin vähän itsekseni sitä, että paljonko saha on tullut maksamaan tuotantolinjan lopussa Kiinassa ja että paljonko sahan kokoonpanossa mukana olleet ihmiset ovat saaneet siitä hommasta palkkaa.
No, niin kauan kuin tämä saha toimii, kannatan globalisaatiota. Se taitaa kylläkin tuhota Euroopasta kaiken teollisen työn vähitellen, mutta onko juuri minun pakko pitää tätä systeemiä yllä maksamalla moottorisahasta 350 euroa.
Jos globalisaatio etenee samalla vauhdilla kuin suomalaisten poliittisten puolueiden sekaannus, taidan seuraavissa vaaleissa äänestää Kuomingtang– puoluetta. Sen ohjelmasta en tiedä mitään, mutta tuo sanayhdistelmä on lapsuudesta jäänyt mieleen radion lähetyksistä. Se soi korvassa mukavasti. Minulla on asiasat lämpimiä muistoja ja minulle tulee hyvä olo. Ne riittänevät näissä olosuhteissa äänestyskäyttäytymisen perusteeksi.