>Pääsiäisen kärsimyskertomus

>

Kun olin kahden vanha, minut oli viety kylää suureen ja rikkaaseen maalaistaloon. Talon salissa vanhaisäntä oli ottanut minua kädestä kiinni ja vienyt salin nurkassa olleen kassakaapin viereen. Hän oli kysynyt minulta, tiedänkö minä, mitä täällä kaapissa on ? Minä en ollut tiennyt.

Isäni ja äitini olivat istuneet nöyrinä ja hiljaisina kahvipöydässä. He kyllä olivat tienneet sen, minkä sortin asioita kaapissa säilytettiin.

Talossa oli ollut 25 vuotias nuori-isäntä, ainoa lapsi. Häntä vanhaisäntä oli pienenä ennen sotia remmillä kurittanut niin paljon, että hänestä tuli oikein kuuliainen ja kiltti sekä tottelevainen uusi sukupolvi sukutilalle. Vanha isäntä saattoi hyvillä mielin mennä haudan lepoon. Ei maistunut pojalle tupakki eikä viina.

Sodan jälkeen nuori-isäntä meni naimisiin ja ryhtyi viljelemään sukutilaa. Hän toimi kaikessa aivan kuin vanhaisäntä, mutta yhden poikkeuksen hän elämässään teki. Hän vannoi isälleen, että hän ei ikinä hanki yhtään lasta itselleen, jotta kenenkään lapsen ei tarvitse hänen hakkaamisestaan kärsiä. Eikä hän hankkinutkaan.

Nyt hän sitten on kuollut. Sukutila on kummallisessa tilanteessa ensimmäisen kerran satoihin vuosiin. Ketään ei ole jatkamassa työtä. Yksinäinen palkattu renki suunnittelee kevätkylvöjä. Pääsiäiseksi pellot ovat paljastumassa.

>Päiväsauna

>

Pääsiäinen kohoaa kohti huippuaan. On seesteinen ja mukava olo, sillä olen puhunut puolivuorokautta ” rauman giältä” , laittanut vanhemmilleni ruokaa ja saanut suuren joukon pääsiäiskokemuksia.

En osallistunut pakanallisiin menoihin, sillä en riemuinnut pääsiäiskokon ympärillä, enkä torunut trullejakaan. Pari pientä tylypahkan teiniä kävi ovella kuulemma loitsunsa tekemässä, mutta minä olin silloin autuaan tietämättömänä paikallisessa ostoshelvetissä ostamassa pemmikaania ja provianttia pyhiksi.

Illalla tosin suurella joukolla maalasimme pääsiäismunia. Sillä asialla on niin vahva kristillinenkin perinne, että uskalsin mukaan tähän touhuun, vaikka piirustustaitoni on huono ja käytännössä oikeastaan olematon.

Piirsin munastani Mauri Pekkarisen. Vierailulla olleet vanhempani pitivät aiheenvalintaa perin omituisena, vaikkakin poliittisen viitekehyksen mukaisena. Ymmärsin hyvin, että Paavo Lipposen kuva pääsiäismunassa olisi rikkonut herkän lankalauantain tunnelman ja saanut heidät epäilemään sitä, että yliopistolliset sosiologianopintoni ovat lopullisesti pehmittäneet pääni ja matot yläkerran kamarissani ovat todella pahasti mytyssä. Niinpä piirsin Paavon, pupujussien ja tipujen asemesta munaani Maurin pään. Ja sain ainakin muodollisen hyväksynnän, vaikkakin kummeksuntaa.

Hiuksiakin sain kunnioitettavasti kuvatukseen päähän, sillä käyttämäni pensseli oli mallia ”halpahalli”, joten siitä jäi Maurin päähän runsaasti karvoja, jotka kuivuttuaan jämäkästi tarrautuvat Maurin päälakeen.

Piirsin Maurille Johannes Virolaisen silmät. Tällä yksityiskohdalla ei ole mitään poliittista sanomaa. Piirsin ne siitä syystä, että kaksi ohutta viivaa on hyvin helppo siveltimellä piirtää.

Isäni sanoi tehneensä äidistäni männa viikolla kuvanmuokkausohjelmalla Aira Samulinin Hän oli pienentänyt vain tiedoston leveyttä, mutta jättänyt korkeuden yhtä suureksi. Mummusta oli tullut kerralla solakka.

Tästä innostuneena maalasin pääsiäis- Maurini tukan oranssiksi.

Muutakin kivaa tapahtui. Katseltiin karttaohjelmalla suvun entisiä asuinpaikkoja Satakunnassa. Sain ongittua monta uutta yksityiskohtaa taas selville. Päivässä vanhempani kertoivat sata uutta novellin aihetta ja groteskia tarinaa. Ja minä kun olen luullut heidän elämänsä olleen tasaista ja puuduttavaa….

Nyt menen päiväsaunaan. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että talo on hiljainen, on kaksoispyhä, huomenna vapaata, sauna kuumana, ja jääkaapissa on olutta. Sunnuntai-iltapäivän saunomisessa on jotain selittämättömän hillitöntä ja boheemia.