>Minut on hiljennetty
>
Voi olla tietenkin niin, että koko blogger –sivusto on kiellettyjen listalla.
Kuka tietää. Pientä iloa minussa aiheutti se, että työnantajan sivustot tuntuvat olevan niin lällärikamaa, ettei niistä ole Kiinan-valtiolle mitään vaaraa. Ehkä minulla on sittenkin toivoa. Kirjoitan vaarallisemmin kuin organisaationi.
Surullista tämä asia kuitenkin on. Tunnen suurta surua siitä, että miljoonat ja miljoonat kiinalaiset eivät voi nyt tulla lukemaan minua. Olo tuntuu jotenkin likaiselta ja iljettävältä.
No, käykää kokeilemassa omien osoitteittenne kanssa. Blogger-päätteiset saattavat törmätä kiinalaiseen palomuuriin ( Great Firewall of China) niin että kiljahtaa, mutta kokeilkaa työnantajan kotisivuilla. Voitte ainakin viisastella seuraavassa henkilöstökokouksessa.
Jotkut työnantajat ovat tietysti onnellisia, jos ovat näin mustalle listalle päässeet. Ne työnantajat, joiden haaveena ovat loputtomat Kiinan markkinat, runsas maallinen mammona ja halpa työvoima, saattavat hätäpäissään kiitellä teitä.
En takaa testin turvallisuutta, mutta täältä tämmöisen muuri-testin löysin.