>Kummallisia juttuja

>

Olen ollut vähän kiireinen. Niinpä minulla ei ole aivan selvää kuvaa siitä, onko viestintäministeri muuttanut viikonlopun aikana kantaansa Yleisradiosta ja sen rahoituksesta. Ellei ole, se olisikin sitten pitkästä aikaa ensimmäinen kahden vuorokauden ajanjakso, jonka hän on pystynyt pitämään saman mielipiteen asiasta.

Opetusministeri sen sijaan on poistamassa yliopistojen pääsykokeita. Se taas merkitsee sitä, että valmennusapua antavat rahalle persot yhtiöt ryhtyvät järjestämään valmennuskursseja lukiolaisille. Arvatenkin näitä kursseja tullaan tulevaisuudessa järjestämään suurissa kaupungeissa ja hyvin toimeen tulevien ihmisten reviireillä.

Luulen, että maaseutupaikkakunnilla ja pitäjissä ei kukaan ole tarjoamassa valmennuskursseja maaseudun tytöille ja pojille. Maaseudun tytöt ja pojat eivät voi kaikki muuttaa kaupunkeihin lukioihin, eivätkä käydä lukioaikoinaan valmennuskursseilla.

Tuo pääsykokeiden poisto tulee muuttamaan tuhansien nuorten tapauksessa avoimet portit suljetuiksi. Tuo päätös tulee aiheuttamaan epätasa-arvoa ja ahdistusta. Tuo päätös tulee palauttamaan koulujärjestelmämme taaksepäin kymmeniä vuosia.

Kyseiset päätökset aiheuttavat lopulta samansuuntaisia vaikutuksia kuin lukukausimaksut ja muut kummallisuudet. Jokainen nykynuori joutuu elämänsä aikana hankkimaan keskimäärin 3,5 ammattia itselleen. Mitenkä tulevaisuudessa kaikki 35 vuotiaan pääsevät koulutukseen ? Ikivanhalla koulutodistuksellako ? Koulutodistusten ennustearvo huononee nopeasti.

Kuulemma Kataista varoitettiin vakavasti hallitusneuvottelujen edellä. Häntä kehotettiin olemaan varovainen naisministerien valinnassa. Yhden karikon Katainen ohitti onnistuneesti. Mutta aivan ilman ongelmia ei hänkään selvinnyt. Nyt näiden kanssa pitää vain jaksaa elää.