>Monenlaista alakulttuuria

by Michael Tillman

>

Viime päivinä poliitikkojen verkkosivuille on hyökkäily ahkerasti. Sisältöä on poistettu, modifioitu ja muuteltu niin, että monet sivut ovat tulleet kiinnostaviksi, taiteellisiksi ja uutta inspiroiviksi. Muutaman hajanaisen huomion perusteella väittäisin, että pääsääntöisesti näiden sivujen kehitys voi tapahtua vain parempaan suuntaan.

Ainakin sivut näin päivittyvät. Monen poliittisen vaikuttajan sivut ovat jämähtäneet vuoden 2007 vaalipäivän iltaa kun selvisi se, että neljään vuoteen ei tarvitse taas asian eteen ponnistella.

Minun nuoruudessani piirrettiin vaalijulisteille viikset. Kekkoselle ei kukaan uskaltanut piirtää mitään, mutta se olisikin ollut kohtuuttoman vaikeaa, sillä hänet valittiin joskus jopa ilman vaaleja.

Hitler-viikset olivat ehdottomasti helpoin ja kätevin keino muuttaa ihmisen ulkomuotoa ja samalla julkistaa oma mielipide ko. henkilön luonteesta. Usein näki myös käyrävartisen piipun poliitikon suussa. Hymyilevissä kuvissa oli aina vaara ehdokkaan kannalta sille, että joka toinen vaaliehdokkaan hampaista mustattiin tussilla.

Verkkohyökkäyksissä on siis kyse alakulttuurin jatkumosta. Jos poliittiseen päätöksentekijään ei muuten saada yhteyttä, tai tämä koetaan liian kaukaiseksi ja vieraaksi, hänelle piirretään satiirinen uloke tai lisäke, jolla saadaan aikaa kiinnostava kombinaatio ja muun yhteisön hyväksyntä.

Hyökkäily on ilahduttavasti kohdistunut nyt naisiin ja miehiin, demareihin ja kepuun. Jään mielenkiinnolla odottamaa sitä, minkä kaltaisia hyökkäyksiä kohdistuu kokoomuksen, kristillisten ja ahtaaja-rettelöintiä lähellä oleviin verkkosivuihin.

Satamissa nimittäin on tänään taas kiihkeät tunnelmat. Suomalainen ay-lauma on osittamassa taas mieltään ja potkimassa itseään tainnoksiin. Ymmärrettävää onkin se, että kun varsinainen lakko ei kestänyt pääsiäiseen asti, nyt on oiva tilaisuus rettelöidä vähän lisää. Huomisesta ja viikonlopusta saadaan mukava vapaajakso perheen kanssa puuhailuun ja lasten virpomisharrastuksen tukemiseen ja apuna oloon. Ahtaajathan ovat tunnetusti harrasta ja tolkkua kansanosaa.

Jahkaa asia saadaan kunnolla lukkiintumaan, ahtausväelle syntyy tästä näppärästi viikon vapaa ja rattoisa pääsiäisen aika.