Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Itämaan tietäjiä liikkeellä

>

Suomen sosiaaliviranomaiset eivät taida antaa mitään tietoja täällä käyskenteleville venäläisille, niille, jotka ovat aloittaneet emämaan ulkopuolella asuvien kansalaistensa oikeuksien puolustamisen. Tällä kertaa apua tarvitsee lapsi. Seuraavaksi apua tarvitsee nainen ja lopulta joku epämääräinen miesjoukko.

Nämä kotimaamme huolenpitäjät ovat tiukkoja tätejä, joiden hierarkiassa lapsen ja sosiaalitoimiston etu ovat loukkaamattomia. Valtakunta saa tulla toimeen miten kykenee ja osa. Tämä on juuri sitä porukkaa, jotka eivät antaneet 1944 yhtään tuliannosta kranaattivarastosta Viipuriin , vaikka kaupunki ja maa oli luhistumassa. Ei ollut nimittäin oikeansorttisia A-tarviketilauskaavakkeita.

Äitini kertoi 8 vanhana maanneensa ojan pohjalla Viipurin asemalla kun pommituksissa syttyneet eläinvaunut paloivat eläimineen kovassa pakkasessa. Eläimet olivat pitäneet kovaa ääntä. Tässä en viitsi hersytellä rivien välissä enempää, mutta jos heillä jotain erinomaista on tarjolla lapsille, niin äidilleni voisivat antaa lapsuuden takaisin. Hänen sanojensa mukaan lapsuudenkodin kivijalat he voivat pitää.

Putin sanoi uutisissa, että Presidenttimme ehdotuksesta hän avaa henkilöliikenteelle jonkun tuntemattoman rajanylityspaikan. Presidenttimme nauroi kuvissa kuin Naantalin aurinko. Metsäteollisuus on jo ilmoittanut, että heille puutullit ovat yksi hailee. Kotimaisella puulla tullaan hyvin toimeen. Ydinvoimalaa tuskin sieltä puolelta rajaa enää tilataan. Mitä sieltä oikein voisi enää toivoa ja tilata ?

Meidän oppilaitoksen ruplaluotto-mikroskoopit ovat kohta tiensä päässä. Muuta sillä luotolla hankittua pakkokamaa onkin saatu kiitettävästi myytyä huutokaupoissa pois nurkista. Monen kojeen käyttö oli vähäistä sen vuoksi, että pirukaan ei ottanut selvää, mitä milläkin koneella tehtiin. Toleranssia ja klappia oli molempia kunnolla. Kirjaimet olivat ohjekirjoissa väärinpäin ja miten sattuu. Mutta pakko niitä oli hankkia, sillä semmoinen määräys tuli Hakaniemestä.

>Minulla on vähän kiire hersyttelemään

>

Menen kohta estradille puhumaan nuorisolle yhteiskunnasta, kukista ja mehiläisistä sekä hersyttelystä. Yritän olla tarkkana, etten hersyttele rivien välissä, enkä rivien välistä. Hersyttely on kamalaa. Viestintäministeri minusta hersyttelee usein rivien välistä ja se aiheuttaa sitten noloja tilanteita jälkeen päin hänelle ja myötähäpeää meille muille.

Ahtaajien puheenjohtaja hersytteli taannoin rivien väistä uhkaavia asioita, mutta hänelle se suotakoon, sillä sellainen on maan tapa. Olen ollut kerran Eduskunnan lehtereillä kuuntelemassa hersyttelyä ja se vasta oli häpeällistä ja hassua.

Opiskelijoille ei voi oikein hersytellä. Ainakaan naisopiskelijoille. Ei ainakaan rivien välistä, sillä semmoisesta menettää helposti työpaikkansa.

Kerran tosin eräs tyttöopiskelija tuli työhuoneeseeni, istui minihameessa työpöydälleni ja ryhtyi hersyttelemään. Hän sanoi, että hänen kuukautisensa hersyttelevät jossain tiellä tietymättömillä. Minä en rohjennut ryhtyä hersyttelemään asialla, vaan totesin, että uskoisin niin, että minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, ellei sitten hersyttelevä puheeni ja opetukseni tunneilla ole saaneet niitä kuukautisia lentämään punertavaan iltaruskoon.

Nyt en ehdi hersytellä enempää. Mutta illemmalla voin enkä joidenkin rivien välistä taas hersytellä lisää.