Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Esko-Greeta ja Greeta-Esko

>

Törmäilin äsken Googlella vauva-lehtien keskustelupalstoille. Minulla ei ole vauvakuumetta, enkä ole tietääkseni tulossa myöskään isoisäksi, vaan jouduin niille palstoille aivan samojen periaatteiden kuljettamina kuin ne, jotka esimerkiksi minun blogiini tulevat jonkun mielipuolisen hakusanan ohjaamana. Sen verran voin paljastaa, että minä en vauva-asioihin törmännyt hakusanalla ” Tanja Karpelan tissit”, niin kuin eräät ovat tänne minun blogiini saapuneet.

Vauva-lehtien keskustelupalstoilla näyttää olevan paljon ihmislapsen nimeämiseen liittyviä pulmia. Monet kysyvät nimettömiltä sadoilta ja tuhansilta lukijoilta, mitä he pitävät maisakaisa –nimestä. Sopisiko se meidän sinisilmäiselle prinsessallemme ? Entä pasianssi ?

Astetta huonommassa asemessa ovat ne, joiden toimintakyky on riittänyt noin 10 kuukautta aikaisemmin pariutumiseen, kopulointiin, aktiin tai no niin, yleensä ihokosketukseen ja tulosten nyt kitistessä häkkisängyssä, eivät millään keksi nimeä vauvalle. Ristiäiset ovat viikonloppuna ja nimeä kysytään tuntemattomilta netistä.

Ennuste on huono. Tosi huono.

Minä joudun huomenna nimien kanssa tekemisiin. Tai oikeastaan joudun tekemisiin nimeämisen kanssa. Luultavasti selviän asiasta kunnialla. Toivon ainakin niin. Toivottavasti onnistun ainakin yhtä hyvin kuin Outokummun kaupungissa takavuosina nakkikioskin omistaja, joka nimesi yrityksensä nimellä ” Helppo nakki”.

Perjantain tentin tulokset tulivat tänään. Kotimaisen kirjallisuuden klassikot ovat nyt hanskassa tasolla 4. Täyspotti jäi saamatta , koska nimeäminen epäonnistui; en nimittäin muistanut Juutas Käkriäisen pesueen lapsista kuin 3 – 4 . Arvatenkin tentin tarkastajaa on hymyilyttänyt se, että olin selostanut yhden lapsen lapamadoista sivun verran, välttyäkseni nimeämästä noita toisia lapsia itsekeksimilläni nimillä.

Myönnetään, perjantain tentissä minäkin olisin tarvinnut nimiapua.

>Pihakäyskentelyn kauhua

>

Mies on hiippaillut kirveen kanssa pihamaalla ja otettu kiinni. Ilmeisesti hän on syyllistynyt ikkunoiden tms. rikkomiseen. Näin meille kertoo Iltasanomat.

Minä olen huolestuneena seurannut sitä, että tavan takaa joku on otettu kiinni, kun on hiippaillut pihallaan jonkin tavaran kanssa.

Nyt ei enää uskalla liikkua omalla takapihallaan edes ilmakiväärin kanssa ja ammuskella tauluun lauantaina saunaa odotellessa. Ei puhettakaan. Jos vielä juo pullon olutta ja harjoittelee valtion poikaleirillä oppimiaan aseotteita, naapuri soittaa kissalan pojat paikalle aivan varmasti.

Uskaltaakohan kesäiltana enää käydä edes puskapissalla, eli näyttämässä anakondalle pihakuusta ? Luultavasti sekin on kiellettyä jonkin säädöksen perusteella. Aivan varmaa näyttäisi olevan se, että kiellettyä on vesurin taikka kirveen kanssa patsastelu etupihalla ilta-auringossa.

Mikä mahtaa olla sallittua ja sellaista, että se ei aiheuta naapureissa hätäreaktiota ? Luultavasti pihaperennojen siirto keväällä puolison kanssa tulkitaan edelleen yhteiskuntaa säilyttäväksi toiminnaksi ja sitä kautta vaarattomaksi. Meidän perennamme ovat nyt kolmatta kertaa kiertämässä tupaa. Luultavasti niiden nykyinenkin asema vaatii korjailua ensi keväänä.