>Sulkeutuvat satamat

>

Sosiaalisessa mediassa etsitään tuuraajia ahtaajille. Hankkeen nokkamies kertoo lehdessä asiasta ja toteaa, että 700 henkeä on jo ilmoittautunut. Vientiturvan ajat ovat palanneet maahamme.

Minua mietityttää se, että jos viikon koulutuksella saadaan tottumattomien käsissä tavara taas seilaamaan ulos ja sisään, mistä ihmeestä semmoiselle porukalle on maksettu 43 000 euroa vuodessa. Työn vaativuustason arviointi näyttäisi olevan lievästi sanottuna omituinen.

Satamamiehillä on ollut aina erikoinen maine. Minun nuoruudessani jopa vähän paheellinen ja epämääräinen. Heiltä saattoi hankkia puolalaista pirtua , pimeän mutkan, tai sylillisen lämpöä. Joka asiassa nämä olivat asiantuntijoita ja tunsivat oikeat väylät ja kanavat.

Satamamiesten kuppiloihin ei tavallisella ihmisellä ollut mitään asiaa. Parsinneulalla hakatut tatuoinnit ahtaajien käsivarsissa loistivat pöydissä kuin Sodoman porttojen huulet. Niissä kaljapaikoissa viihtyivät vain tuhmat tytöt ja pojat.

Siihen aikaan satamat olivat aitaamattomia. Iltaisin laitureilla ajoivat taksit, tullimiehet ja mustamaijat iloista rallia. Sataman suulla liikennemerkki kielsi asiattoman ajelun alueella ja varoitti junista. Kaikilla tuntui asiaa olevan kovasti kuitenkin.

Nyt satama on apea ja kummallinen paikka. Kilomerien päässä on puomit ja aidat. Koko alue on erotettu yhteiskunnasta omaksi saarekkeeksi. Vaikka Eurooppa on yhdentynyt, rajat kadonneet, tullit poistuneet ja passintarkastukset loppuneet, satamat ovat samaan aikaan sulkeutuneet ja aidat ovat kasvaneet korkeutta.

Tuntuu siltä, että satamat ja niiden työntekijät ovat eristäytyneet yhteiskunnasta. Ehkä he nykyään jo juovat kaupan viinaa meidän muiden tavoin ja polttavat verotupakkaa. Ainakin heillä tuntuisi olevan siihen varaa.