>Vienti – ja lisääntymisrauha

>

Outokumpu on avannut pohjoisessa sataman alihankkijan avulla. Yhtiö käyttää apunaan myös maantie – ja rautatiekuljetuksia Ruotsiin. Vientirauha on turvattu.

Pihtiputaan kirkkoherranpojat olivat 100 vuotta sitten samalla asialla. Vientirauhan johtajana toimi pitkään veljeksistä yksi, Martti Pihkala, kuuluisan ”Tahko” Pihkalan veli. Vasta Tammikuun Kihlaus vuonna 1940 oikeastaan lopetti lakkojen murtamisen ja murtajien värväämisen. Erityisesti Pohjanmaalta Vientirauha sai helposti värvättyä uskollisia työmiehiä satamiin tavaran kulkua turvaamaan.

Kiinnostavaa on se, että Martti Pihkalalla oli paljon mielenkiintoisia yhteiskunnallisia ajatuksia ja hän toimikin tiiviisti IKL-liikkeessä, mutta menetti uskonsa siihen, kun liike ryhtyi liian maltilliseksi, Pihkalan mielestä.

Hän kannatti naisten pakkosterilointeja ja muutenkin hän kannatti paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta. Hän halusi jalostaa suomalaista rotua ja karsia kaiken epäasiallisen aineksen pois, estämällä tätä kansan osaa lisääntymästä.

Sodan aikana hän vaati yhdessä Svinhuvudin kanssa että Suomen pitäisi pysyä sodassa Saksan rinnalla loppuun saakka. Hän tuomitse kaikki erillisrauhapyrkimykset hullutuksena.

Sodan loputtua, syyskuussa 1944 Pihkala pidätettiin ja asetettiin kotiarestiin kolmeksi vuodeksi omistamalleen maatilalle. Viimeiset vuotensa Pihkala vietti viljellen maatilaansa.

Että semmoinen veijari. Jos ovat lakkoilijat olleet katkeria aikoinaan 1918 –tapahtumista, on kyllä vastapuolikin osannut käyttää ” kädettömiä” ja syyntakeettomia hunsvotteja apunaan. Pihkalan kaltaisia ihmisiä on aina käytetty silloin, kun ensimmäisiä kiviä heittämään on pitänyt löytää kavereita. Eilen sitä sakkia oli taas kokoontuneena Jyväskylän jäähalliin iso liuta. Tällä kertaa pääkaupungista tulleita

Minua mietityttää se, miten korkealla jalustalla Pihkalan veljessarjasta oli aikoinaan minunkin nuoruudessani nostettu tämä Tahko.

Ja sitten minua naurattaa tämä Martti Pihkalan kotiaresti.