>
Elefantin päivät tulivat luetuiksi Afrikassa. Mitään ei kuitenkaan mene siellä hukkaan, sillä kaikilla on hirmuinen nälkä alituiseen. The Mail -lehti raportoi tänään tapauksesta, jossa elikko jatkaa kiertokuluaan ja vain muutama luu jää jäljelle.Parissa tunnissa kaikki on ohi.
Minulla ei enää ole nälkä. Kuva on The Mail – lehden sivuilta. Raju kuvasarja.
>Luin eilen junassa Toivo Pekkasen Musta hurmio- kirjaa. Alkumatkasta luin Aino Kallasta. Huomasin, että kun pohjaksi laittaa sieluunsa Sudenmorsianta ja päälle Mustaa Hurmiota, olo on outo ja kummallinen.
Molemmat kirjat olivat hyviä ja ihmeellisiä tuttavuuksia. Varsinkin Musta hurmio on todellinen helmi. Se on myyttinen, mystinen, salaperäinen ja monitahoinen rajatun maailman kuvaus, jossa vuorosanoja ei ole. Pekkanen kirjoittaa lämpimästi, toteavasti, ilman syytöstä ja hän saa maalattua lukijan eteen helposti kummallisen saaren ihmisineen.
Luulen, että joudun lukemaan lisää Pekkasta tulevaisuudessa. Olen hyljeksinyt häntä aivan syyttä suotta. Todellisuudessa hän on taitava ja loistava.
Kohta minun on mentävä tietoineni taas tenttisaliin. Sain luettua 15 klassikkoa kuudestatoista. Minna Canthin Työmiehen vaimo jäi lukematta. Toivottavasti saan hänetkin sovitettua johonkin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin. Juonesta olen ottanut kuitenkin selvää: Naisen tietoisuus herää. Hänellä on juoppo mies, joka juo naisen rahat ja omaisuuden. Varmaan kuvioissa on myös vieras nainen. Huutoa piisaa ja rähinää. Nainen herää huomaamaan ja tiedostamaan. Juodaan lisää vaimon rahoja ja huudetaan. Nainen tiedostaa lisää.
Mutta nyt vielä viime silaus ja vilkaisu vuosisadan vaihteen kirjailijoihin. Toivottavasti saan tentissä hurmion päälle.
Tillman 