>Apinamies

>

Valtio on saanut haltuunsa apinaturkin ja sata euroa selvää rahaa. Rahoille Ministeri Katainen löytää varmasti hyvää käyttöä sillä olen ymmärtänyt niin, että maa on taloudellisissa vaikeuksissa.

Mitä käyttöä valtio aikoo kehittää apinaturkille, se on toistaiseksi arvoitus. Formulakuski Räikkösellä olisi kokemusta apinaturkin käytöstä ennestään, mutta muuten asuste lienee vähän käytetty ja kohtuullisen harvinainen.

Minä olen miettinyt sitä tässä iltapäivän ratoksi, että mitä tämä turkin laittomasti maahan tilannut mies olisi sillä turkilla tehnyt ? Olisikohan hän käyttänyt sitä työmatkoilla arkiturkkina, vai juhlatilaisuuksissa parempana biletystakkina ?

Lehti arvelee jutussaan turkin olevan vanhan , vuosikymmeniä vanhan. Mies oli kuitenkin maksanut siitä 500 euroa. Minusta tuommoinen hinta vanhasta apinaturkista on mauton ja mieletön hinta. Unicefin kirpputorilta saa vastaavia, hyvinkin eksoottisia vetimiä 5 eurolla. Monien sisällä on asustanut melkoinen apina tai apinatar.

Jutun idea on varmasti apina ja ainutlaatuisuus. Vain harvalla on mitään vastaavaa.

Voinemme hieman ideoida lisää eksklusiivisia ylellisyystuotteita. Liito-oravaturkki lienee aivan liian tavallinen sellaiseksi. Näitä eläimiä on runsaasti itärajan takana, eivätkä ne aivan herkästi lopu ja joudu sukupuuttoon.

Apinapinseri näyttäisi sitä vastoin olevan söpö ja tuuheaturkkinen koira, josta saisi oivan turkin itselleen sitten kun lemmikistä aika jättää. Jos ei jaksa niin pitkään odottaa, kannattaa ottaa heti puolitusinaa apinapinseriä omaan kenneliin ja kun ne ovat varttuneet täysikokoiseksi, tehdä niistä itselleen turkki.

Tätä rotua Suomessa on kohtuullisen vähän, joten koiran arvo lienee 2000 tuhatta euroa ainakin. Puolitusinaa tarkoittaisi siten 12000 euroa ynnä turkin valmistuskustannukset päälle, että kohtuullisen komea ja arvokas turkki siitä varmasti syntyisi.

Takakappaleet tulisivat Raikusta, Turresta, Pyrystä ja Jeppestä. Etukappaleisiin laitettaisi Murrea ja Roopea.

Jos ihmettelette, että onko nämä nyt mitään hiljaisen viikon juttuja, niin voinen kertoa, että eivät, mutta ne nyt kuvastavat tämän hetken tunnelmia.

Suuri flunssa on alkamassa, autosta putosi pohjalevy maantielle, kännykkä hajosi, laatujärjestelmän audiointipäivä ilmestyi ensi viikon kalenteriin jostain puun takaa ja lisäksi muuta, vielä pahempaa on tapahtunut. Tosi huono päivä.

>Hiljenee edelleen

>

Hiljenee. Huushollissa raivoaa flunssa ja Kotkan satamassa irtisanomiset. Flunssaa en osannut odottaa, mutta sen nyt saattoi aavistaa, että satamissa väki laitetaan rotaatioon. Uusia reippaita miehiä on naamakirja pullollaan. Vanhojen nimet on laitettu muistiin vastaisen varalle.

Flunssa raivoaa vasta vähän. Itse olen käynyt kustannuspaikalla ihmettelemässä maailman menoa ja suoriutunut toistaiseksi työvelvoitteistani kohtuullisesti. Suurta riemua ovat minulle aiheuttaneet opiskelijat, jotka parantavat kevättä kohti suorituksiaan ja samalla muistuttavat luopumisesta ja uuden alkamisesta. Uusien opiskelijoiden yhteisvalinta on taas meneillään. Kenetkähän minä näen ensi syksynä….. pitääpä katsoa taikapeilistä.

Joka tapauksessa minä näen taas selvästi otsikoissa Ilkka Kanervan. Hänen uransa on vähän mutkainen, mutta muuten selvä ja kirkas. Hänellä on veikeä tapa päästä julkisuuteen tämän tästä. Minä olen yrittänyt elämäni aikana pari kertaa myös päästä julkisuuteen, mutta minulle se on ollut mahdotonta.

Englannin kielen sana ” career” tarkoitti alun perin muinaisuudessa, ennen teollistumista, kärrytietä. Kun sitä sanaa sitten myöhemmin ryhdyttiin käyttämään työn ja politiikan yhteydessä, se sai merkityksen ihmisen taloudellisten pyrkimysten elinikäisenä väylänä. Taidatkos sen selvemmin sanoa.

Tämä meidän tayloristinen kapitalismimme on sittemmin tukkinut tätä pitkää ”kärrytietä” niin, että useimmat tavalliset matit ja maijat on ohjattu urallaan epämääräisestä hommasta toiseen.

Useimmat meistä joudummekin nykyisin käyttämään ura-sanan asemesta toimistamme käsitettä työ. Job- sana tarkoitti alunperin jossain 1300- luvun tienoolla kivenlohkaretta tai -palasta, jota voi kuljettaa paikasta toiseen.Ja melkoista kivireen vetämistä tämä moderni työnteko useimmiten onkin.

Ilkka Kanerva sitä vastoin jatkaa uraansa salamavaloista toisiin ja taas toisiin. Hänelle elämä on yhtä välkettä. Naiset vilahtelevat otsikoissa, syntymäpäiville tungeksii väkeä ja äänestäjät katsovat häntä kuin yököt aurinkoa. Minulta eivät onnistu edes tekstiviestit.

No, tuli mitä tuli, jos Kanerva on seuraavissa vaaleissa ehdokkaana, tapahtuu sama asia kun tapahtui Pohjois-Satakunnassa tässä takavuosina. Linnatuomion saanut Juhantalo nappasi eduskuntavaaleissa tyhjentyneestä ja autiosta maakunnan peräkolkasta 14 000 ääntä. Turun seudulla äänisaalis voi olla useita kymmeniä tuhansia.

Sitä voisi nimittää jo uraksi. Kuten voidaan kai nimittää myös Sofi Oksasen toimintaa kirjallisuudessa. Hänen uransa on etenemässä vakuuttavasti kohti uusia voittoja. Hän kirjoittaa taitavaa ja hyvää tekstiä, hän osaa soittaa lukijan sisimmässä jotain herkkää kieltä ja ennen kaikkea hänellä ja Kanervalla on jotain yhteistä.

Sofi Oksanen tuli nimittäin tunnetuksi tilanteessa, jossa hän väitti erään demari-kansanedustajan tarttuneen häntä pyllystä ravintola Bottalla vuonna 2006.

Myöhemmin sitten olemme huomanneet Sofin myös taitavaksi ja hyväksi kirjoittajaksi.

No niin. Sainpa taas tätä huojuvaa aasinsiltaa pitkin nämä päivän kaksi pääuutista johdatettua toistensa lähelle. Aasi melkein putosi rotkoon, mutta mitäpä siitä. Valovoimaiset tähdet saatiin jotenkin samaan kontekstiin.

Huomenna tavataan lampaanlihan äärellä lihatiskillä ja tapellaan eväästä kuin ahtaajat Kotkan satamassa. Kaupan myyjät aikovat nimittäin laittaa torstaiksi kaupat kiinni. Minulle se sopii hyvin. Kiirastorstain ei pidäkään olla mikään kulutusjuhlakarnevaali. On oikein sopivaa, jos tunnelma vähän hiljenee. Minun puolestani kaupat voivat olla kiinni myös lauantaina.

>Kirjeen sulle kirjoitin…..

>

Itella on jämäköitymässä ja muotoilee toimintaansa uudelleen. Nyt on kokeilussa sellainen viestin välittämismuoto, jossa Itella avaa ihmisen kirjeen jo orwellmaisessa suljetussa avauskeskuksessa ja skannaa sitten sen avatun viestin ja lähettää asiakkaalle tämän sähköpostiin.

Tätä skannattujen viestien vastaanottoa varten kokeiluun osallistuneille on annettu tietokoneet ja tietoliikenneyhteydet.

Hieno kokeilu. Minullekin myös uusi läppäri ja tuhdimpi valokaapeli heti nyt tänne ja sassiin. Skannaamisesta viis väliä. Minä voin lukea omat postini kyllä itse sähköisessä muodossa. Käsin kirjoitettua kirjettä en ole saanut 10 vuoteen keneltäkään. Mainosposteja ei minulle tarvitsisi skannata ollenkaan. Sähköisen laskun osaan itsekin tilata itselleni.

Joulun aikana sitä Itellan tontuilla riittäisi puuhaa, kun joka osoitteeseen pitäisi skannata kymmeniä postikortteja.

Kokeilu kuulostaa sen kaltaiselta, että ei kannattaisi nyt kovin laajana sitä toteuttaa. Ratkaisematta on esimerkiksi se, miten Itella skannaa henkilökohtaisten kirjeiden sisältämät hiuskiehkurat, kiiltokuvat, tarrat, sormukset, olutpullon alustat, naisille tuotelahjoina tulevat kuukautissiteet ja Kawasakin etuiskunvaimentajien stefat. Kun nuo asiat ratkaisette, nobelin palkinto on Itellan. Kannattaa lähteä aika varovaisesti kokeilussa liikkeelle. Sillä muodon on sitten helpompi vetäytyä hissukseen taas perinteisen logistiikan pariin. Erityisesti asiamiespostien toimivuuteen Itella voisi kiinnittää enemmän huomiota.

Omassa postissani postin tiski on rakennettu kassajonon päätteeksi. Postin asiakas joutuu taistelemaan elintilasta kymmenen ostoskärryn ruuhkassa terävien ja tomerien eläkeläisrouvien joukossa. Usein käy niin, että eläkeläisrouva on Pirkka-lehdestä saksinut jonkun alennuskupongin, jonka käyttökelpoisuus on loppunut jo aikaa sitten. Postin asiakas joutuu taistelemaan myyjättären mielenkiinnosta, rykimään, näyttelemään kiireistä, kommentoimaan ehkä väliin keskustelua, jotta lopulta saisi jonkun huomaaman itsensä.

Kun yhdelläkään kassalinjalla ei ole enää yhtään asiakasta, postin asiakasta tullaan palvelemaan. Happamesti ja mulkoillen.

Minä olenkin ryhtynyt asioimaan postiasioissa paikallisessa kirjakaupassa. Siellä on hyvä valikoima postimerkkejä ja kirjekuoria. Lisäksi em. syistä kirjakauppa on hankkinut itselleen pienen kirjepuntarin, joten jos sisältö on mukana jo kirjakaupassa, saatamme yhdessä kauppiasrouvan kanssa punnita koko sortimentin ja hän myy minulle tarpeellisen määrän postimerkkejä, jotka omakätisesti liimaan lähetyksen pintaan.

Sitten menen ko. asiamiespostiin voittajan elkein, hymyilen mummoille ja myyjättärille kuin Mr. Bean sarjassa ” Nolojen tilanteiden mies” , ja tipautan aatelismaisen ylväästi, härskisti etuillen, ja jakoavainmaisesti hymyillen lähetykseni postin huojuvassa pahviseinässä olevan luukun kautta jonnekin koneiston rattaisiin.

Tällaiseen tilanteeseen sopii hyvin todeta, että lähettäjä on ainakin yhtä tyytyväinen kuin vastaanottaja.

>Minut on hiljennetty

>

Maanantai-iltana voimme aloittaa hiljentymisen hiljaiseen viikkoon. Minut sai hetki sitten hyvin hiljaiseksi se, että Kiinan valtio pitää tätä allekirjoittaneen vaatimatonta pikku blogi- harrastusta niin vaarallisena, että on päättänyt ryhtyä palomuurilla sensuroimaan minua. Mannerkiinasta ei Tillmanin sivuille ole mitään asiaa. Vain Hong Kong on aluetta, mistä minun höpinöitäni pääsee lukemaan.

Voi olla tietenkin niin, että koko blogger –sivusto on kiellettyjen listalla.

Kuka tietää. Pientä iloa minussa aiheutti se, että työnantajan sivustot tuntuvat olevan niin lällärikamaa, ettei niistä ole Kiinan-valtiolle mitään vaaraa. Ehkä minulla on sittenkin toivoa. Kirjoitan vaarallisemmin kuin organisaationi.

Surullista tämä asia kuitenkin on. Tunnen suurta surua siitä, että miljoonat ja miljoonat kiinalaiset eivät voi nyt tulla lukemaan minua. Olo tuntuu jotenkin likaiselta ja iljettävältä.

No, käykää kokeilemassa omien osoitteittenne kanssa. Blogger-päätteiset saattavat törmätä kiinalaiseen palomuuriin ( Great Firewall of China) niin että kiljahtaa, mutta kokeilkaa työnantajan kotisivuilla. Voitte ainakin viisastella seuraavassa henkilöstökokouksessa.

Jotkut työnantajat ovat tietysti onnellisia, jos ovat näin mustalle listalle päässeet. Ne työnantajat, joiden haaveena ovat loputtomat Kiinan markkinat, runsas maallinen mammona ja halpa työvoima, saattavat hätäpäissään kiitellä teitä.

En takaa testin turvallisuutta, mutta täältä tämmöisen muuri-testin löysin.

>Biniki, eli mäkivöitä lisää naisille

>

Hiljaisen viikon ihmettelyn ja rauhoittumisen voi hyvin aloittaa seuraavalla uutisella. Lepsahtaneille takapuolille on nyt kehitetty omat mäkivyöt ja obershekit eli takapuolen remmiliivit. Näillä kuka tahansa saa takamustansa timmiin muotoon.

Ideana on rintaliivien tapaan kohottaa takapuolta ylös ja saada se kiinteämpään muotoon. Valmistaja on aloittamassa tuotteen valmistuksen ja markkinoinnin myös miehille.

Minua mietityttää se, miten tuommoisilla remmisysteemeillä onnistuu vessassa käynti ? Entä, mitenkä ne avataan? Voisiko niihin kiinnittää kodinremontissa varustevyön ?

Toisaalta, meille vanhemmille miehille kyseistä laitetta voisi kehitellä niin, että mäkivyöt olisivat etupuolella. Sielläkin olisi useasti jotain kohotettavaa.

Laitteen nimi on biniki. Googlasin teille kuvan ko. vekottimesta. Yritän vakavoitua viikon aikana säädylliseen menoon.

Ps. Kuva ei lataudu enää klo 20.00. Olette vissiin käyneet sen jo puhki katsomassa. No, täältä löytyy lisää kuvitusta.

>Kummallisia juttuja

>

Olen ollut vähän kiireinen. Niinpä minulla ei ole aivan selvää kuvaa siitä, onko viestintäministeri muuttanut viikonlopun aikana kantaansa Yleisradiosta ja sen rahoituksesta. Ellei ole, se olisikin sitten pitkästä aikaa ensimmäinen kahden vuorokauden ajanjakso, jonka hän on pystynyt pitämään saman mielipiteen asiasta.

Opetusministeri sen sijaan on poistamassa yliopistojen pääsykokeita. Se taas merkitsee sitä, että valmennusapua antavat rahalle persot yhtiöt ryhtyvät järjestämään valmennuskursseja lukiolaisille. Arvatenkin näitä kursseja tullaan tulevaisuudessa järjestämään suurissa kaupungeissa ja hyvin toimeen tulevien ihmisten reviireillä.

Luulen, että maaseutupaikkakunnilla ja pitäjissä ei kukaan ole tarjoamassa valmennuskursseja maaseudun tytöille ja pojille. Maaseudun tytöt ja pojat eivät voi kaikki muuttaa kaupunkeihin lukioihin, eivätkä käydä lukioaikoinaan valmennuskursseilla.

Tuo pääsykokeiden poisto tulee muuttamaan tuhansien nuorten tapauksessa avoimet portit suljetuiksi. Tuo päätös tulee aiheuttamaan epätasa-arvoa ja ahdistusta. Tuo päätös tulee palauttamaan koulujärjestelmämme taaksepäin kymmeniä vuosia.

Kyseiset päätökset aiheuttavat lopulta samansuuntaisia vaikutuksia kuin lukukausimaksut ja muut kummallisuudet. Jokainen nykynuori joutuu elämänsä aikana hankkimaan keskimäärin 3,5 ammattia itselleen. Mitenkä tulevaisuudessa kaikki 35 vuotiaan pääsevät koulutukseen ? Ikivanhalla koulutodistuksellako ? Koulutodistusten ennustearvo huononee nopeasti.

Kuulemma Kataista varoitettiin vakavasti hallitusneuvottelujen edellä. Häntä kehotettiin olemaan varovainen naisministerien valinnassa. Yhden karikon Katainen ohitti onnistuneesti. Mutta aivan ilman ongelmia ei hänkään selvinnyt. Nyt näiden kanssa pitää vain jaksaa elää.

>Surun päivä

>

Eilen saapui Lontoosta tieto, että sukulaiseni Mark on auto-onnettomuudessa kuollut. Asianajajansa oli kirjoittanut asiallisen ja koruttoman kirjeen englantilaiseen tyyliin. Jeeves – tyyliin, tiedätte.

Onnettomuudessa oli menehtynyt koko Mark –sukulaisen perhe. Tätä erityisesti asianajaja Mr. Robert Askew valitteli. Hänelle on nimittäin nyt langennut työteliäs ja vaativa tehtävä perikunnan hoitajana etsiä Mark-herran sukulaisia. Tehtävä on vaativa, mutta hänen mielestään ei varmaankaan kovinkaan vastenmielinen, sillä Mr. Askewin omien sanojen mukaan Mark oli ehtinyt tehdä mittavia sijoituksia Lontoon Cityn alueella ja sen lisäksi vielä muualle maailmaan.

Ensikäden ongelmana asianajaja näkee kuitenkin sen, että Markin maatilan hoito vaatii kiireellisiä toimenpiteitä. Pehtoori pärjää peltojen kanssa kyllä hyvin, mutta ratsuhevosille pitäisi valikoida astutukseen oriehdokkaita ja kesäkuussa juostavaan Ascot Gold Cup– kisaan pitäisi valikoida kiireesti hevosia.

Internetin hakutoimintojen avulla hän on nyt sitten löytänyt minut. Hän pyytää minua ottamaan yhteyttä muutamien käytännön järjestelyjen suhteen. Samalla hän tarvitsisi matkapuhelinnumeroni.

Taidanpa kirjoittaa Mr. Robert Askewille. Oikea sukunimeni on aika lailla harvinainen, sillä meitä elossa olevia tämän sukunimen haltijoita on vain 21 kappaletta.

Meinaan kirjoittaa muutaman valitun sanan Markista, vaikka noin yleensä ei vainajista pidä mennä puhumaan pahaa. Meinaan kertoa esimerkiksi sen, että Jussi-serkun häissä Mark hässi pitäjän lukiossa opiskellutta englantilaista vaihto-opiskelijaa, Lindaa, häätalon yläkerran vessassa niin, että sahanpurut putoilivat alakerran salissa boolimaljaan. Mahtoiko menehtynyt aviovaimo olla juuri tämä Linda ? Mahtaako tämä vainaja nyt olla se meidän suvun Markku, jonka piti vaihtaa etunimensä lukiossa ?

Sitten aion kertoa asianajajalle myös sen, että Markilla oli tapana teettää eläessään hankalia ja paskamaisia tehtäviä toisilla ilmaiseksi, taikka vähäistä korvausta vastaan. Aion tiedustella asianajajalta, josko Mark on ehtinyt tällaista kuolemantapausta varten tallettaa asianajan käyttöön varoja näihin edessä oleviin kuluihin. Markin tapaista oli laittaa aina muut maksamaan.

Yhteiskoulussa se leikki jo maailman miestä. Se osti torstaina aina täyden paketin kortonkeja, pisteli niihin neulalla reikiä ja jakoi ne sitten perjantaina parhaille kavereille viikonlopun varoiksi.

Lisäksi pyydän asianajajaa ensitöikseen selvittämään sen, löytyykö Markin jäämistöstä purukumipaketista saatua Bobby Charltonin kuvaa ? Mark pölli sen minun kokoelmistani vuonna 1966, heti sen jälkeen, kun Bobby ja Englanti voittivat maailmanmestaruuden. Jos löytyy, minä tilaan Manun koko pohjoiskatsomon kuseksimaan Markin haudalle.

Ja lisäksi kerron asianajajalle, että jos hän on minut pystynyt netin kautta onkimaan esiin, niin minun puhelinnumeroni hankkiminen on hänelle hyvin helppo homma. Vasso quu , siitä vaan, soittaa, kyllä täällä osataan kieliä ja Markista on paljon vielä lisää kertomista.

Lisäksi sanon hänelle, että panee nyt näytiksi rahaa tulemaan vaikka kenkälaatikollisen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei Mark ole leikellyt sanomalehdestä niitä punta-nippuja. Niin se teki jo pienenä. Joku kusetus tässäkin on nyt varmasti menossa.

Tervetuloa lukijaksi Vaiheinen

>Monenlaista alakulttuuria

>

Viime päivinä poliitikkojen verkkosivuille on hyökkäily ahkerasti. Sisältöä on poistettu, modifioitu ja muuteltu niin, että monet sivut ovat tulleet kiinnostaviksi, taiteellisiksi ja uutta inspiroiviksi. Muutaman hajanaisen huomion perusteella väittäisin, että pääsääntöisesti näiden sivujen kehitys voi tapahtua vain parempaan suuntaan.

Ainakin sivut näin päivittyvät. Monen poliittisen vaikuttajan sivut ovat jämähtäneet vuoden 2007 vaalipäivän iltaa kun selvisi se, että neljään vuoteen ei tarvitse taas asian eteen ponnistella.

Minun nuoruudessani piirrettiin vaalijulisteille viikset. Kekkoselle ei kukaan uskaltanut piirtää mitään, mutta se olisikin ollut kohtuuttoman vaikeaa, sillä hänet valittiin joskus jopa ilman vaaleja.

Hitler-viikset olivat ehdottomasti helpoin ja kätevin keino muuttaa ihmisen ulkomuotoa ja samalla julkistaa oma mielipide ko. henkilön luonteesta. Usein näki myös käyrävartisen piipun poliitikon suussa. Hymyilevissä kuvissa oli aina vaara ehdokkaan kannalta sille, että joka toinen vaaliehdokkaan hampaista mustattiin tussilla.

Verkkohyökkäyksissä on siis kyse alakulttuurin jatkumosta. Jos poliittiseen päätöksentekijään ei muuten saada yhteyttä, tai tämä koetaan liian kaukaiseksi ja vieraaksi, hänelle piirretään satiirinen uloke tai lisäke, jolla saadaan aikaa kiinnostava kombinaatio ja muun yhteisön hyväksyntä.

Hyökkäily on ilahduttavasti kohdistunut nyt naisiin ja miehiin, demareihin ja kepuun. Jään mielenkiinnolla odottamaa sitä, minkä kaltaisia hyökkäyksiä kohdistuu kokoomuksen, kristillisten ja ahtaaja-rettelöintiä lähellä oleviin verkkosivuihin.

Satamissa nimittäin on tänään taas kiihkeät tunnelmat. Suomalainen ay-lauma on osittamassa taas mieltään ja potkimassa itseään tainnoksiin. Ymmärrettävää onkin se, että kun varsinainen lakko ei kestänyt pääsiäiseen asti, nyt on oiva tilaisuus rettelöidä vähän lisää. Huomisesta ja viikonlopusta saadaan mukava vapaajakso perheen kanssa puuhailuun ja lasten virpomisharrastuksen tukemiseen ja apuna oloon. Ahtaajathan ovat tunnetusti harrasta ja tolkkua kansanosaa.

Jahkaa asia saadaan kunnolla lukkiintumaan, ahtausväelle syntyy tästä näppärästi viikon vapaa ja rattoisa pääsiäisen aika.

>Sikatotta

>

Luen kirjaa jossa nuori nainen on töissä kemikalioliikkeessä ja samaan aikaan yleisesti miesten käytettävissä. Kirjassa nainen sivu sivulta muuttuu siaksi, oikeaksi emakoksi.

Hänen ihokarvansa kasvavat harjaksiksi, hänelle puhkeaa 4 uutta nisää ja kirjan puolivälissä hän syö jo juuria ja ruohoa , tonkii maata ja kokee hengenheimolaisuutta muita eläimiä kohtaan.

Koko kirjassa on vain yksi kappale, eli teksti on kirjoitettu yhteen pötköön, ilman kappalejakoa. Tyyli on tehokas ja minulle ennestään tuttu miesopiskelijoiden tenttivastauksista.

Marie Darrieussecq on kirjoittanut Sikatotta –kirjaansa melkoisen muodonmuutoksen. Olen nyt sivulla 73. Päähenkilölle selviää se, että naisille sallitaan vastedes vain kaksi ammattia: kodinhoitaja tai matkaemäntä. Kodittomien miesten ambulanssin kuljettaja tarjoutuu juuri sivun 73 lopussa järjestämään päähenkilön raskaaksi siinä tapauksessa, että hän haluaa hakeutua kodinhoitajaksi ja jonkun perheen palkatuksi imettäjäksi.

Päähenkilö ei kuitenkaan onnistu hankkiutumaan raskaaksi, sillä hän ei ole vielä kirjan tässä vaiheessa selvillä emakon kiiman sykleistä.

Olin viime perjantaina bussiemäntänä. Työnantajan vieraina kävi 1100 henkilöä kahtena päivänä ja me sukkuloimme heitä busseilla tutustumiskohteille ja takaisin. Kollegat olivat sitä mieltä, että minusta voisi vähällä vaivalla koulia kunnollisen bussiemännän. Tiedätte, semmoisen, joka ei menetä hermojaan matkalla lentokentältä Playa del Inglesiin , vaikka Sonkajärven miehet ovat jo koneessa vetäneet perseet olalle.

Kemikaliomyyjäksi minusta ei ehkä tosipaikan tullen ole. Asiakkaat saattaisivat ajatella niin, että näistä tuotteista ei ole ollut ainakaan myyjälle apua. Itsensä myyminen kuulostaa yhtä epätoivoiselta. Mutta tuo bussiemännän taikka –isännän homma voisi olla minulle sopivaa eläkeläishuvia.

Jatkan emakon irstailujen lukemista. Illemmalla pitäisi asiasta vääntää essee-muotoinen mielipide verkko-opintojen alttarille.

>Ylen annan kohta, ellei meno muutu järkevämmäksi

>

Huomennakin luennoin taas urakalla aamusta lähtien. Ajatukseni eivät ole viime päivinä pysyneet kasassa juurikaan, joten tännekin on tullut kirjoitettua mitä sattuu ja koska sattuu. Olen pahoillani, arvoisat lukijat. Ajatus ei vain kulje, sillä olen jotenkin lukkiutunut. Poliitikot ja vallanpitäjät ovat viikon aikana saaneet lausunnoillaan minut vähän säikyksi. Viestintäministeri on kieltänyt Ylen ja ylemaksun jo useammin kuin mitä Pietari teki Jeesukselle hiilitulilla. Voi olla, että me on hävitty tää peli.

Sisäasiainministeriön poliisiosastolta on taas käyty ahkerasti lukemassa kirjoituksia, joten pitänee siistiä kielenkäyttöä ja putsata linkkilistasta vääräoppiset ja valtavirta-ajattelun vastaiset linkit pois. Jos lukija huomaa lentäneensä pois linkkilistalta, tiedätte popliinitakkisten käyneen siinä tapauksessa kovistelemassa kirjoittajaa.

No, jospa siitä sitten taas tuo valvonta hellittäisi vähän. Kohta taidamme olla tilanteessa, jossa valtiovalta säätelee ajatuksiamme, sanoja ja kirjoituksia yhtä reippaasti kuin sisäministeri sijoittelee hälytyskeskuksia.

No minä olen jo iltalääkitykseni ottanut, joten tällä kertaa laitetaan tämä teksti nyt pam- päätteisten yhteiskuntahuumeiden piikkiin. Yhdessä 800 000 muun kanssalääkityn kanssa ryhdyn kuuntelemaan pääni sisältä kuuluvia ääniä ja laitan päivän kunniaksi linkin soimaan.

Tänään on nimittäin Carola Standertskjöldin (1941—1997) syntymäpäivä. Ei taida tulla toista samanlaista taitajaa enää minun elinaikanani Suomen musiikkitaivaalle.

Carolan kuoleman hetkellä olin 43 vuotias. Luulin eläväni ikuisesti, olevani kuolematon ja ainaisesti turvassa. Kun Carola kuoli, huomasin alkavani vanheta. Ei tullut enää uusia aatelisnaisen levyjä, eikä uusia lauluja. Tuona vuonna tajusin ensimmäisen kerran konkreettisesti sen, että elämä loppuu ja kiihtyvällä vauhdilla yksilö joutuu luopumaan, samalla kun saa uusia asioita tilalle.

Siihen asti olin tottunut siihen, että jotain tulee aina enemmän, lisää, parempaa ja asiat sitten lopulta loppuvat kuin Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. Olin luullut, että ihminen elää rajua ja ekstaasin omaista elämää kuolinhetkelle asti ilman kipuja ja vaivoja. Sitten kuolema tulee sekunnissa ja kaikki on ohi. Ei tarvitse pelätä ja odottaa.

Carola joutui odottamaan ja pelkäämään, sekä sen lisäksi sietämään ajatusta siitä, että kaikki loppuu aivan liian varhain.

Tiistain päätteeksi laitan tähän linkin siihen kaikkein kuluneimpaan lauluun. Silti minä pidän siitä edelleenkin valtavasti.