Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: tammikuu, 2010

>Elinkeinopolitiikkaa hiihtämällä

>

Hirveä sota riehuu metsissä ja puistoissa. Koirankusettajat ja lylyn lykkijät eivät ilmeisesti osaa päättää siitä, ovatko ladut hiihtämistä varten vai ulkoilua varten. Pientä kahinaa syntyy.

Yön aikana joku koiransa paskottaja on vieraillut tonttini rajalla, kaavatien varressa ja pönkäyttänyt siihen jalan mittaisen paskan. Epäilen koiraa, mutta voi se olla elikon isäntäkin. Pakkanen oli onneksi jähmettänyt paskan vapaapotkukuntoon, joten sinkosin sen Nokia Strong numeron 43 kiidättämänä naapurin tontille, sille pusikoituneelle kulmalle. Hänellä ei ole koiraa, mutta ajattelin, että se siellä pajujen joukossa häiritsee vähemmän kuin postilaatikon edessä. Ja kun naapuri ei tiedä paskan olemmassa olosta mitään, se ei häntä voi häiritäkään.

Raahessa on muisteltu aikoja, jolloin hiihtämällä tehtiin suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. latukoneita ei vielä ollut käytössä, mutta silti oli saatu aikaan laadukas ja hyvä latu Kekkoselle. Rautaruukkikin pesiytyi paikkakunnalle hyvän ladun innoittamana.

Ystäväni kertoi 1970-luvulla joutuneensa Äänekosken puolessa myös samoihin hommiin, viimeistelemään Kekkosen hiihtolatua. Hän oli joutunut kevätaikaan harjaamaan kaarnat, risut ja neulaset latu-uralta pois. Samoin hän oli tehnyt valmiita nuotioita tasaisin välein ladun varteen ja järvelle ladun varteen oli tehty pilkkiavantoja. Avannon viereen hän oli asentanut porontaljalla verhoiltuja istumapölkkyjä ja tietenkin pilkki oli valmiina pyynnissä, kahvalumihankeen painettuna.

Ei tainnut Äänekoski saada yhtään mitään siitä hyvästä.

Nykyinen päämiehemme on ollut harmistuneella päällä siitä syystä, että hän epäilee oikeistovoimille jääneen jotain hampaankoloon häntä vastaan viime vaalien jälkeen. Sellainen epäilys helposti synnyttää sellaisen kuvan, että kenelläkään muilla kuin oikeistovoimilla ei ole jäänyt mitään hampaan koloon. Sellainen taas houkuttaa korjaamaan sellaisen käsityksen.

Mutta hiihtoladuilla taistellaan, verissä päin. Vielä hetken joudumme kamppailemaan toisiamme ja koiria vastaan, mutta sitten alkaa ajanjakso, joka riehaannuttaa ainakin tämän ruokakunnan täydellisesti kahden viikon ajaksi.

Tulevan urheilutapahtumat tulevat nimittäin sotkemaan television ohjelmatarjonnan niin täydellisesti, että vaimoni seuraamat ohjelmat on hävitetty täysin pois . Se taas aiheuttaa meillä suurta levottomuutta ja urheilun vastaisuutta. Se aiheuttaa meillä toimintaa, asenteita ja suunsoittoa, joka on hiihtämistä kohtaan niin kauhistuttavaa, että jos tämän alueen elinkeinotoiminta ja teollistuminen riippuisi siitä, täällä ei toimisi tulevaisuudessa edes pärekoppatehdasta.

Minä jännään sitä, onko  mömmöjen testausmenetelmät kehittyneet nopeammin kuin mommöjen kehittäminen. Jälleen kerran on mukava vertailla urheilijoiden alkutalven  kisaamisia helmikuun kisoihin. Viime aikoina on löytynyt epäilyttävän vähän  verisiä ruiskuja ja ampuuleja motellien ja hiihtokeskusten  liepeiltä. Jotain on taas tekeillä. Onkohan keksitty suun kautta otettava piriste, jota voidaan seurata ilman verikokeita…Siinä ainakin urheilu vähän siistytyisi.

Mainokset

>Anteeksipyyntö

>

Japanilaisen autotehtaan pääjohtaja pyytää anteeksi asiakkailtaan yhtiön heille tuottamaan harmia ja vaivaa. Tämä harmi ja vaiva syntyy siinä yhteydessä kun miljoonia autoja joudutaan kutsumaan takaisin huollettavaksi autoissa ilmenneen vian vuoksi.

Länsimaiseen asiakkuuden johtamiseen kuuluu yleensä se, että tarjotaan neppari-periaatteella jotain palvelua asiakkaalle, asiakas tekee ratkaisunsa ja häipyy nupisematta mahdollisimman pian huisinnevadaan.

Tyypillinen tämän ajatuksen edustaja on esim. pikaruokaketju, jonka ruokalista on kiveen hakattu, henkilöstöidea suoraa amerikkalaisesta teinileffasta ja joustomahdollisuudet tasan nolla piste jotain. ” Mukaan vain täällä?”

Joskus sitä oikein säikähtää, kun joku yritys haluaa osallistua aidosti asiakkaan arvotuotantoketjuun, haluaa auttaa sitä kehittymään ja vetoketjuperiaatteella kuuntelee joka käänteessä myös asiakasta.

Viimeksi näin kävi tutulla autokorjaamolla. Olisin halunnut ostaa ajovaloihin H-1 – polttimon ja johdon väliin tulevan liittimen. Edellinen oli nimittäin mystisesti sulanut yhteen klimppiin.

Korjaaja sanoi, että ei hänellä semmoista ole ja maahantuojan varaosa maksaa melkein katsastetun ja käytetyn auton hinnan. Hän sanoi, että siellä lampun kannassa on  maadoitusta varten  yksi urospuolinen vara-abicoliitin ja polttimon päässä on myös sama urosliitin. Hän antoi kaksi  naarasliitintä ilmaiseksi, kysyi, onko minulla abico-pihtejä ja sanoi, että sun kaltainen kirjoituspöytä- työläinenkin saa homman hoitumaan alle 5 minuutissa. Kysyi, että oliko vielä jotain isompaa harmia ?

Ja toivotteli viikonloput. Ei pyydellyt anteeksi, mutta tuolla asenteella ei tarvitsekaan pyytää. Reilu meininki. Samalla minulle selvisi heti se, mihin liikkeeseen vien ranskalaispoikain humalassa suunnitteleman ja kasaaman virityksen 120 000 km huoltoon. Asiakas on merkattu ja varmuudella pyydystetty. Korjaamon omistajalla ei ole huolta enää tästä asiakassuhteesta. Hän ainoastaan odottaa kesää ja ajokin kilomerien täyttymistä. Huoltoon uhraamaani rahat itse asiassa ovat jo tavallaan hänen kirjanpidossaan, henkisesti ainakin.

>Uuden ajan kynnyksellä

>

Uusi aikuisryhmä aloitti amk -tutkintoon johtavan koulutuksensa tällä viikolla. Se on aina laitoksen kannalta mukavaa ja yhteiskunnalle rakentavaa ja lisäarvoa tuottavaa. Sitä opettajakin tuntee elävänsä, kun puhtaalta pöydältä saa taas puhaltaa oppia innokkaisiin ihmisiin.

Jokin on kuitenkin muuttunut ja toisin. Näyttäisi siltä, että post-moderni yhteiskuntamme on nyt siirtymässä jotenkin kaoottiseen tilaan ja kehityksessä kulminoituvat kaikki tulevaisuudentutkimuksen skenaariot.

Suuresta opiskelijaryhmästä vain muutama on alan perustutkinnon suorittaneita ihmisiä, ihmisiä, jotka hakevat uraa ylöspäin, kapuavat valitsemallaan tiellä, ahkeroivat kohti samaa valittua sfääriä, lujasti uskoen siihen, että tämä valittu tie on se, joka johtaa autuuteen.

Loput ovat sitten amk – tutkinnon aikaisemmin muualla suorittaneita tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.

Joukossa on pari sairaanhoitajaa, jotka aikovat loppuelämän tehdä jotain muuta kuin potilasrumbaa. Joukossa on kauppatieteiden maisteri, joka aikoo tehdä tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin numeronpyöritystä ja bisnestä. Joukossa on kaikkea muuta mahdollista, mutta väitellyttä tohtoria emme saaneet oppilaaksi.

Työurien polkuuntuminen, tyytymättömyys olemassa olevaan, akateeminen työttömyys ja ennen kaikkea ihmisen kapina työtä ja feodaalisia järjestelmiä kohtaan ajaa yhä useamman ihmisen takaisin lähtöruutuun. Rosvo vei rahat, mutta vielä ehtii startata kohti Afrikan tähteä, jos on tepevä ja nopea.

Hyvä niin, minulla ainakin riittää työtä. Hyvä niin, sillä lopultakin ihmiset ryhtyvät äänestämään jaloillaan ja rakentamaan itsensä näköistä elämää. Voi olla, että ehkä lähitulevaisuudessa jo työnantajat huomaavat tulleensa tässä torppari –menossaan siihen pisteeseen, jolloin ensimmäiset alkavat vaatia muutosta, tai jolloin ensimmäiset haluavat ottaa elämänsä omiin käsiin.

Oli niin tai näin, liikehdintä on työmarkkinoilla joka tapauksessa alkamassa. Rintamasodasta on siirrytty tilanteeseen, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, missä tahansa ja oman mielensä mukaan nostaa kytkintä. Ihmiset eivät enää kelpuuta hektistä työelämää, epävarmuutta ja arvojen katoamista. He tekevät jo aktiivisia päätöksiä ja suuntaavat sinne, missä heidän omat tarpeensa ja arvonsa tulevat parhaiten käyttöön.

Elämme uuden ajan kynnyksellä.

Katson Jordanvirtaan

.
.
.
Kaikki kalat, jotka tulevat Jordanjokea pitkin Kuolleeseenmereen
kuolevat välittömästi

kun  tekee itsemurhan
haluaa kuolla välittömästi
ehkä lääkkeiden ottaja   pienellä viiveellä
muttei kuolemaa koskaan jaksa odottaa edes viikkoa

Kun uutisessa lukee että ”kuoli välittömästi”
niin mitä silloin yleensä tapahtuu?

että taivaalta iskee salama
joka polttaa hahmosi tuhkaksi ?
että näin todella tapahtuu ilman painavia syitä

Kuoleminen on poikkeuksellinen tapahtuma
sillä siinä ei ole ennalta määrättyä taitoarvoa.

>Niksi-nurkkaus

>

Pääministerillä on aviisien mukaan vähän jo huonoa tuuriakin matkassa. Oikeuskansleri Nikulan pitäisi muistaa pääministerin kanssa käymiään keskusteluja, mutta milläs muistat, kun hän, Nikula, on potenut aivoverenvuodon tässä välillä ja kaikki muistijäljet ovat formatoituneet.

Joskus on käynyt niin Tillmanillekin. Kerran lähti työnantajan koneesta tiedostot bittien taivaaseen. Onneksi tärkeimmät asiat olivat verkkoasemalla. Pääministeriltä lähti perhekuva kovalevyltä. Se vissiin on saatu takaisin, joten pääministerin ei tarvitse nyt pinnistellä muistiaan äärimmilleen ja pohtia, mitä kuvassa oli.

Kaiketi Nikulakin voitaisi päästää rauhassa menemään. Mitä sitä sairauden läpikäymää miestä enää hätistelemään. Ei kaikkea tarvitse ihmisen muistaa.

Oulun siika pyhä kala…………. kas, minulla se muisti ainakin nyt juuri pelaa. Ruben , Simeoni, Leevi, Juuda, Daan, ……….. Saataisi vielä irrota jopa vesistöjen latvareititkin järjestyksessä.

On minulta muisti joskus mennyt. Viimeksi tänään menin jäässä olevien leipien kanssa apukeittiöön ja pesuhuoneeseen, pysähdyin , ja mietin mitä helkkaria minä täällä teen, mikroauswitsh, jäätyneen leivän turma, se on keittiössä. Piti vilkuilla sivulleen, että näkikö kukaan.

Kerran heitin  Satakunnassa  kotipihalla 5 tikalla tikkatauluun 50 pistettä tulokseksi. Näkemässä olivat sininen Tunturi- mopedi, kissa nimeltä ” Otto-Ville Kuusinen” ja omenapuu. Hankala todistaa, mutta heitin minä, itse sen tiedän. Saatoi siinä olla matkaa vähän alle 5 metriä, mutta  heitin minä, sen muistan ihan selvästi.

Ja olen minä unohtanut muutakin. Työreissuilla unohtelen ulkomailla hotelleihin risaisia ja vanhoja vaatteita. Muuten kaikki parittomat sukat pyörisivät sukkalaatikossa kymmeniä vuosia. Minä olen keksinyt ottaa niitä mukaan reissuille. Viikossa saa kulutettua 7 paritonta sukkaa, tai tuhottua 7 loppuun hiestynyttä hetrosukkaparia. Ne vain yksinkertaisesti unohdetaan hotellihuoneeseen ja pidetään huoli siitä, että yksi pari jää kotimatkalle.

Jos joku huomaa sen, että sinulla on eriparisukat, voit aina sanoa, että olet värisokea, naimisissa värisokean kanssa, taikka sitten vain voit selostaa systeemisi periaatteen, jos kielitaitoa riittää. Unohtaminen on kivaa ja hyödyllistä. Eikä ne sukat sieltä enää koskaan tule sukkalaatikkoon kummittelemaan.

Pääministerinkin pitäisi unohtaa poliittinen elämä vähitellen. Ei se kovin pitkää kummittele mielessä. Pois silmistä, pois mielestä, niinhän sitä sanotaan.

Tervetuloa lukijaksi Anu.

>Ahdistaa

>

Olisi mukavaa, jos sää vähän lauhtuisi. Pihassa olevat koristekuuset ovat tykkylumen peitossa ja niiden latvat ovat katkeamispisteessä. Koristepajut makaavat jo kohta kaavatien päällä ja ne on joka tapauksessa leikattava keväällä alas, sillä ne eivät tahdo elpyä. Pihakatajakin on matkimassa jousipyssyä lumitaakan alla, mutta se sentään taipuu, ja elpyy.

Pakkanen ja tuuli katkaisivat radioamatöörimaston haruksen. Sekin tulee kohta alas, ellen ennätä ankkuroimaan sitä pihakoivuun uudella haruksella.

Minä suoraa sanoen, en oikein pidä talvesta, en ainakaan lumitöistä ja kireästä pakkasesta. En pidä pitkistä alushousuista. En pitänyt aikoinaan raappahousuistakaan.

Vaateteknologia oli nuoruudessani melko kehittymätöntä. Moni lukija muistaa varmaan sen tarjoamat vaihtoehdot; kerrospukeutumista, kerrospukeutumista ja villa- taikka raappahousut. Välihousuiksi niitä kutsuttiin myös.

Jalkaa laitettiin huopikkaat kotipihalle, mutta kouluun ne eivät olleet oikein katu-uskottavia, niinpä monet kulkivat monoissa, koska kouluun mentiin usein suksilla. Jos ei ollut monoja, kuljettiin kumisaappaissa, jotka olivat pirulliset välineet pakkasella. Silloisissa monoissa ei ollut lämmittäviä vuoria, eikä eristeitä. Silloiset monot olivat kylmiä kapistuksia.

Syksyisin kansakouluopettaja jakoi mono-osto-kuponkeja. Lapset eivät oikein tahtoneet tietää sitä, missä se varallisuusaste, tai varattomuusaste kulki, joka mahdollisti kunnan hätäapukupongin ottamisen. Niinpä opettaja tavallisesti tiesi asian heidän puolestaan ja jakoi niitä niille, joiden tiesi olevan huonoista oloista lähtöisin. Sillä kupongilla sitten lapsi saattoi huoltajansa kanssa mennä paikkakunnan kenkäkauppaan ostamaan kallisarvoiset monot. Muita talvikenkiä en muista olleen. Huopikas oli huopikas, se ei ollut oikein kenkä.

Mutta minä en siis pidä välihousuista, en talvesta, enkä pakkasesta. Lukijoille tiedoksi, tänään oli pakko laittaa pitkät alushousut jalkaan. Siksi olen erityisen apealla mielellä tässä viimassa ja tuiskussa.

Olen yhä varmempi siitä, että ne huhut, jotka kertovat ilmastomuutos-raporttien väärentämisestä, ovat tosia. Minulla ainakin on sietämättömän kylmää.

>Oma vika

>

Urheilu on jäätävän raju harrastus. Varsinkin jääkiekko. Jäähoitokoneen kuljettaja on Raumalla kärähtänyt ratista. Satakuntalaisena tunnen syvää myötähäpeää. Mistä näitä veijareita piisaa ? Kuka näitä oikein tänne kylvää? Nää on juuri näitä, jotka varastavat kaupasta pakastebroilerin ja laittavat sen päähänsä karvalakin alle, ja sitten pyörtyvät kylmyydestä kassajonossa.

No tämä sankari oli ajellut jäähoitokoneella pitkin kaukaloa poliisien kiekkoturnauksen aikana. Selvää on, että jos ajojälki on huonoa, reunalaudoitus paukkuu ja ajo muutenkin epävarmaan, virkavallan aitiossa asiaan kiinnitetään varmasti huomiota. Poishan tuommoinen on kaukalosta saatava heti.

On siinä mahtanut konstaapeleilla olla hauskaa. Hyvä ja tarpeellinen virkatehtävä on tullut suoritetuksi vapaa-ajalla, urheilun lomassa. Jos vielä on pystynyt kiinnioton suorittamaan luistimilla ja mailaa heiluttaen, asia on täydellinen komiikan huippumäjähdys.

Rauman jäähallissa on aina viljelty alkoholia. Noin kuvainnollisesti. Iloisella 1970-luvulla ei vielä urheilutiloissa myyty katsojille, eikä juuri urheilijoillekaan olutta ja miestä väkevämpää. Monella olikin pelin jälkeen kova kiire oluelle jännittävän jälkipelin ääreen. Hallista oli kuitenkin hankala päästä ulos koska väkeä tunki ovista tuhatmäärin pois kaupungille.

Pelaajille kaikki oli helpompaa. Heillähän oli oma ovi pukuhuoneista suoraa ulos, joten he saattoivat varusteiden vaihdon jälkeen suunnistaa suoraa Raumalinnan baaritiskille.

Heillä oli usein sinne niin kova kiire, että jos katsoja parka aikoi ehti ko. juottokaukalon tiskille ennen Lukon pelaajia, katsojan oli lähdettävä pujottelemaan ulos hallista jo kolmannen erä puolivälissä.

Tuskin tänään uni tulee silmään. Tunnen edelleen syvää myötähäpeää jääkone-episodin vuoksi. Paras yrittää puhua kirjakieltä muutama viikko.

>Punaisen kukon vaara

>

Verottaja on ollut jämäkkänä ja antanut rukkaset Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle. Laitos oli näet kysellyt verottajalta semmoista tietoa, että tekevätkö palomiehet paljon sivutöitä, kun ovat niin väsyneitä, sairaita ja mankuvat eläkeiän palauttamista entiselleen.

Kunnallinen työmarkkinalaitos aikoo jatkaa selvityksiään. Seuraavaksi varmaan ko. laitos ryhtyy selvittämään sitä, mitä erinomaisen vaativia sivutöitä opettajat tekevät. Opettajien jälkeen Tillman ehdottaa, että ko järjestö selvittäisi sitä, mitä sivutöitä lääkärit tekevät ?

Siinä onkin selvittämistä.

Kuten lukija helposti voi tekstistä huomata, pelkään sitä, että lähivuosina kaikki työnantajat ryhtyvät kampaamaan kaikkia niitä syitä esille, jotka voisivat toimia tekosyinä siihen, että työntekijöitä pidettäisi työkyvyttöminä ja sairaina ja uuvutettuina hautaan asti töissä

Moni ihminen joutuu työajan ulkopuolella tekemään todella epäilyttäviä töitä. He laittavat ruokaa, tiskaavat, ajavat nurmikkoa, hoitavat omaa metsäänsä, ulkoiluttavat koiraa, kuljettavat lapsia harrastuksiin, harrastavat itse, rakentavat omakotitalon, opiskelevat lisää, opiskelevat uutta ammattia, juoksevat maratoneja, toimivat Punaisen Ristin toiminnassa ja käyvät vaikkapa kirkossa.

Seuraavaksi, kun sivutyöt ja ansiot on kytätty ja listattu työmarkkinoiden ja eläkeyhtiöiden tietokoneille, voidaan odottaa ennen näkemätöntä diskriminointia ja luokitteluja, joiden veroista ei ole tässä maassa nähty sen jälkeen kun huolimattomia nuoria naisia sankoin joukoin steriloitiin.

Kaikki keinot on siis otettu käyttöön. Tällä kertaa utelias toimija on AY- neuvottelujen työnantajaosapuoli. Tulevaisuudessa se voi olla Eläketurvakeskus.

Muistutukseksi Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle se, että kun työnantaja tai työnantajan edustaja kerää työntekijästä tietoja, ne kerätään pääsääntöisesti työntekijältä itseltään, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kun työnantaja haluaa tietää työntekijän sivutöistä jotain, yleinen keino ja sääntö työ- ja virkasuhteissa on se, että työntekijä pyytää sivutyöluvan. Jos työantaja haluaa tehdä palomiesten elämän hankalaksi ja estää heitä kekkuloimasta Scandinavian Hunks ryhmässä, työnantaja on hyvä ja ryhtyy korostamaan sivutyöluvan pakollisuutta ja ehdottomuutta.

Tai maksaa sitten työntekijöille niin hyvää palkkaa, että sivutöitä ei tarvitse enää tehdä.

Kuvassa Santanan kylän palokunnan tunnus Madeiran saarella.

Varovaisesti

.

Lumikenkäjänis on hyvin kelluva

siksi kannattaa astua samoihin jälkiin
kaksi tassua kuvan mukaisesti
jään sileälle puolelle

äänettömiä lumikenkäjäniksiä ei kuitenkaan ole

Muista lääkintämiehiäkin
heillä ei ole erikoisominaisuuksia
ja kuolleilta ei saa riistää varusteita

muista lumikenkäjäniksistä poiketen
kuolleet ilmoittautuvat manalaan
.
.

>Kevyttä haaveilua

>

Tällekin päivälle näyttää oma tarkoituksensa valkenevan. Opin nimittäin uuden sanan äsken. Suomessa on kulkuvälineitä, joita nimitetään sanalla ” Kevyt nelipyörä”. Vehmaalla oli semmoinen suistunut lumihankeen ja kuljettaja oli oma-aloitteisesti soittanut virkavallan paikalle ja kertonut olevansa humalassa. Kun kyseistä synnintuntoon tullutta tituleerattiin ilmoituksessa rattijuopoksi, mielenkiintoni heräsi. Olin ensin luullut ko. välinettä rollaattoriksi taikka pyörillä varustetuksi potkukelkaksi.

Se onkin mopoauto taikka mönkijä.

Kevyt nelipyörä… pitää oikein maistella sanaa.

Kevyt nelipyörä on nimitys, jota käytetään EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta. Siinä on korkeintaan 50 kuutiosentin ottomoottori. Sähkökäyttöisen voimanlähteen tai dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta teho on enintään 4 kW. Ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus on 45 km tunnissa. Kevyt nelipyörä saa painaa kuormittamattomana korkeintaan 350 kg.

Kevyt ja kevyt. Rattijuoppo ei saanut välinettä kuitenkaan itse irti hangesta, joten hän päätti ottaa pienimmän riesan tien käyttöön ja maksaa sakot.

Vähän samaan tapaan kertoi toimineensa eräs kollega, joka vappuyönä iloisella 70-luvulla ei saanut sulkemisaikaan taksia niiden suuren kysynnän vuoksi itselleen. Hän kertoi asettuneensa makaamaan raitiotie-kiskoille poikittain ja kas, kohta oli vieressä sinivalkoinen tilataksi. Hän oli noussut ripeästi pystyyn, kavunnut ajokkiin sisään takaa pariovista ja ilmoittanut reippaasti osoitteen ; kolmaslinja 30, kiitos.

Kevyt nelipyörä….. No ainakin niitä on semmoisia kevyitä kolmipyöräisiäkin. Sellaisia tavaramopoja, joissa on yhden miehen hytti ja takana katettu tavaratila. Takavuosikymmeninä niitä näki kaupungeissa tavan takaa jakelutehtävissä.

Sellainen olisi mukava varttuneen miehen kesälomavekotin. Lavalle voisi lastata virttyneen soputeltan, vanhan louevaatteen, vähän ylimääräistä sadepressua, pari koria mallasjuomaa, pienen puukiukaan ja sylillisen halkoja.

Semmoisella vehkeellä voisi hyvin kierrellä kotomaatamme kuukauden, pari. Pysähtyisi mukaville paikoille, pistäisi soputeltan pystyyn järvenrantaan ja väkertäisi telttasaunan rantahiekalle. Vielä kun lavalle olisi muistanut laittaa puhallettavan kumiveneen ja kokoon painettavan virvelin, elämä olisi kohdallaan.

Ajelisi vanhoja hiekkateitä ja valokuvaisi vanhoja tiilimuuntajia matkan varrella.

Kevyt kolmipyörä….. se se vasta olisi jotain.

Pöllin kuvan netistä omin  luvin.