>Joulu harmaissa

>

Joulupäivän leppoisuus tuntuu vetelehtivästä virkamiehestä vähän normaalin sunnuntain parannetulta versiolta. Rauhaa on tarjolla, lumitöitä ei tarvitse tehdä ja kukaan ei tavoittele sähköpostilla tai virtuaalisilla kommunikaatiovälineillä kokouksiin ja tapaamisiin.

Ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan todellista vetelehtimistä jouluna 1974 valtion poikaleirillä. Siihen aikaan oli varuilla oloa vielä ilmassa niin paljon, että jouluna vain puolet varusmiehistä päästettiin äitien ja tyttöystävien hoivattavaksi. Toinen puoli jäi vartioimaan isänmaan rauhaa ja kokemaan paljon mainostetun armeijajoulun.

Tykkimies Lindeman olisi sukurakkaana halunnut päästä sukunsa kanssa tekemään hevoskauppoja ja viettämään joulua. Pahaksi onneksi Lindeman oli juuri joulun ajan poistumiskiellossa, joten hänen joulusuunnitelmansa menivät uusiin puihin.

Asia ratkesi niin, että Lindemannin suku tuli varuskuntapaikkakunnalle viettämään joulua paikalliseen matkustajakotiin. Joka aamu Lindeman käveli ulos patterista ja lampsi kylälle matkustajakotiin. Illalla Lindeman hoippui humalassa takaisinpatteriin iltayöstä, joka ilta vähän enemmän ja enemmän humalassa. Ja aamulla taas heimonsa pariin.

Lindemannin joulunviettoa katsottiin läpi sormien ja siihen sovellettiin Koskelan pienimmän riesan periaatetta. Muutenkin armeijan jouluna katsottiin läpi asioita aika lailla. Jotkut humanterit olivat onnistuneet salakuljettamaan yksikköön viinaa. Alikersantit tilailivat tutuilta kyläkauppiailta kaljaa portille keskellä jouluyötä ja muutenkin yötä vietettiin ilman hiljaisuutta.

Tosi outo jouluyö se oli. Kinkkua oli riittävästi, laatikoitakin oli ja yksikössä saimme juoda mielin määrin petroolia teräsmukeista itse pston komentajan kanssa. Tietäjiä ja paimenia ei näkynyt, viisaat miehetkin olivat kortilla. Humalaiset alikersantit veljeilivät ryhmiensä kanssa ja tinkasivat vertaisarvioita itsestään ja antoivat pyytämättä esimiesarvioita, halusipa sitä taikka ei.

Päivystävä upseeri ei saanut iltayöstä vahvuutta täsmäämään, sillä humalainen tykkimies Kämärä huijasi häntä juoksemalla kerrosten väliä ja ilmestymällä vuoroin alakerran käytävälle ja vuoroin yläkertaan, sekä vaaralliseksi käynyt Lindeman oli häipynyt uudelleen heimonsa pariin. Lopulta PU sain Kämärän lasketuksi mukaan sekä alakerrasta, että Kämärän omasta sängystä, päiväpeitteen alta. Muistan kiiltävien saappaanterien pistäneen esiin veikeästi päiväpeitteen jakopäästä. Luku saatiin täsmäämään ilman Lindemannia.

Olin helkkarin onnellinen kun päiväjärjestys taas tapaninpäivän jälkeen palautui entiselleen, krapulaiset kantapeikot palasivat patteriin ja saattoi ryhtyä odottamaan uutta vuotta ja omaa lomavuoroa.

Sinä uutena vuonna muistaakseni olin maineikkaalla Lallintalolla katselemassa Köyliön naisia ja hortoilemassa varusmiespalveluksen tuskaa pois itsestäni.